Pelastusopistossa on haettavana kansainvälisen pelastustoiminnan koordinaattorin virkasuhde ajalle 1.6. (tai sopimuksen mukaan) -31.12.2024. Virka on viraston yhteinen ja sijoittuu koulutus- ja opiskelijapalveluihin.
Kansainvälisen pelastustoiminnan koordinaattori koordinoi Pelastusopiston kansainvälisen pelastustoiminnan eri työryhmien ja muodostelmien toimintaa. Koordinaattori toimii kansainvälisen pelastustoiminnan muodostelmien operatiivisen toiminnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä Pelastusopiston osalta ja erityisesti yhteyspintana pelastuslaitoksiin. Tehtävän olennaisena osana on osallistuminen kansainvälisen pelastustoiminnan valmiuden ylläpitoon (asiantuntijoiden rekrytointi, tehtäville lähettäminen ja tehtävien aikaisena yhteyspintana toimiminen) ja siihen liittyvien suunnitelmien laadintaan valmiussuunnittelijan työparina. Koordinaattori toimii asiantuntijana kansainvälisen pelastustoiminnan kehitystyössä ja osallistuu kansainvälisen pelastustoiminnan koulutusten ja harjoitusten järjestämiseen sekä hanketoimintaan tarvittaessa. Koordinaattorin osaamista voidaan hyödyntää myös Pelastusopiston muussa koulutuksessa. Koordinaattori osallistuu halutessaan kansainvälisen pelastustoiminnan varallaolopäivystykseen.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/koordinaattori-kansainvalinen-pelastustoiminta-4945/
- Pelastusopisto
- MääräaikainenKaikki työpaikatVirkasuhdeVirastotyöaikaMahdollisuus työskennellä etänäAsiantuntijataso
- 4945
- 1.6.2024 - 31.12.2024
- 4527,25-4730,31
- 8.5.2024 11:30 - 23.5.2024 16:15
- Pohjois-SavoKuopioValitse tehtäväalueMaanpuolustus / turvallisuus / varautuminen
Tehtävään ei ole laissa tai asetuksessa säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Parhaimmat valmiudet koordinaattorin tehtävään antaa soveltuva korkeakoulututkinto.
Hakijalta odotamme
• perehtyneisyyttä siviilivalmiuden ja kansainvälisen pelastustoiminnan toimintaympäristöön ja kansainvälisen pelastustoiminnan muodostelmiin
• kokemusta ja näyttöjä kansainvälisestä yhteistyöstä ja sidosryhmätoiminnan koordinoinnista
• erinomaista suomen ja englannin kielen suullista sekä kirjallista taitoa
• vahvaa tietoteknistä osaamista
• matkustusvalmiutta (kotimaa/ulkomaat)
Eduksi katsotaan kokemus pelastusalalta ja viranomaistoiminnasta. Arvostamme yhteistyökykyä, joustavuutta, kehittämishalukkuutta sekä kykyä hallita useita kokonaisuuksia yhtä aikaa. Projektinhallinnon taidot edesauttavat tehtävässä.
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
• liukuva työaika
• joustava etätyömahdollisuus
• kattava työterveyshuolto
• polkupyöräetu (koeajan jälkeen)
• edullinen työpaikkaruokailu
• Epassi Flex-etu
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Laura Hokkanen
koulutuspäällikkö
0295 453 536
etunimi.sukunimi@pelastusopisto.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Pelastusopiston kirjaamo
PL 1122
70821 Kuopio
Pelastusopisto on valtakunnallinen oppilaitos ja valtion virasto. Vahvistamme yhteiskunnan turvallisuutta järjestämällä pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan ammatillista tutkinto-, lisä- ja täydennyskoulutusta sekä varautumiskoulutusta. Vastaamme sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmästä sekä kansainvälisen pelastustoiminnan asiantuntijoiden kouluttamisesta, rekrytoinnista ja lähettämisestä operaatioihin. Koordinoimme pelastustoimen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) sekä ylläpidämme pelastustoimen keskuskirjastoa. Noudatamme toiminnassamme pelastusalan arvoja ja pyrimme siihen, että myös kouluttamamme ammattilaiset sitoutuvat työskentelemään inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti – yhteistyössä.
Sijainti
Kuopio
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Hulkontie 83
70821 Kuopio
Muut tehtävään liittyvät tiedot