Tule meille tarkastamaan valtion varojen käyttöä – haemme ylitarkastajaa valtion omaisuudenhallinnan ja julkisen hallinnon ohjauksen tuloksellisuustarkastukseen.
Oletko kiinnostunut tekemään monipuolista ja yhteiskunnallisesti tärkeää työtä, josta on näkymä koko valtiontalouteen ja valtionhallintoon? Onko sinulla osaamista valtion varojen käytön arvioimisesta ja halua kehittyä tuloksellisuustarkastuksen osaajaksi?
Etsimme asiantuntijaa ylitarkastajan määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.1.-31.12.2026.
Tehtävänäsi on tuloksellisuustarkastusten suunnittelu, erilaisten aineistojen hankinta ja analysointi sekä tarkastuskertomusten laadinta. Tehtäviisi kuuluvat myös tarkastusalueen seuranta ja uusien tarkastusaiheiden ehdottaminen. Ensisijaisena tarkastusalueena ovat valtiovarainministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön tai valtioneuvoston kanslian hallinnonalat.
Toimipaikkana on Helsinki, Porkkalankatu 1.
Tule meille tarkastamaan valtion varojen käyttöä – haemme ylitarkastajaa valtion omaisuudenhallinnan ja julkisen hallinnon ohjauksen tuloksellisuustarkastukseen.
Oletko kiinnostunut tekemään monipuolista ja yhteiskunnallisesti tärkeää työtä, josta on näkymä koko valtiontalouteen ja valtionhallintoon?
Etsimme asiantuntijaa ylitarkastajan määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.1.-31.12.2026.
Tehtävänäsi on tuloksellisuustarkastusten suunnittelu, erilaisten aineistojen hankinta ja analysointi sekä tarkastuskertomusten laadinta. Tehtäviisi kuuluvat myös tarkastusalueen seuranta ja uusien tarkastusaiheiden ehdottaminen. Ensisijaisena tarkastusalueena ovat valtiovarainministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön tai valtioneuvoston kanslian hallinnonalat.
Toimipaikkana on Helsinki, Porkkalankatu 1.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys viran tehtäväalaan. Kielitaitovaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä tyydyttävä toisen kotimaisen kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Parhaimmat valmiudet tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antaa vähintään kolmen vuoden työkokemus esimerkiksi tarkastus-, tutkimus-, valvonta- tai hallintotyöstä.
Lisäksi arvostamme, mikäli sinulla on
- työkokemusta tuloksellisuustarkastuksesta tai tuloksellisuuden arvioinnista
- valtiontalouden tuntemusta
- valtionhallinnon, erityisesti VM:n, LVM:n tai VNK:n hallinnonalan tuntemusta
- tiedonmuodostuksen menetelmien monipuolista osaamista
- hyvä kirjallinen ja suullinen esitystaito
- hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Teemu Kalijärvi
Tarkastuspäällikkö
040 732 4637
teemu.kalijarvi@vtv.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Valtiontalouden tarkastusviraston kirjaamo, rekrytointi
PL 1119
00101 Helsinki
Varmistamme, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Tarkastamme valtion taloudenhoitoa sekä valvomme finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. Olemme ylin riippumaton tarkastusviranomainen, joka toimii eduskunnan yhteydessä. Asemamme ja tehtävämme on säädetty perustuslaissa.
Virastomme on noin 150 henkilön asiantuntijaorganisaatio. Henkilöstöstämme 70 prosenttia tekee tarkastus- ja valvontatyötä.
Sijainti
Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare