Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen valvonta- ja hälytystoimintasektorilla on avoinna ylikomisarion 04.10 virka. Virka sijoittuu Vantaan pääpoliisiasemalle.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen valvonta- ja hälytystoimintasektorilla on sektorinjohtajan alaisuudessa kolme toimintoa: 1) Tilannekeskus ja tutkinta, 2) Hälytystoiminta ja valvonta sekä 3) Ulkomaalaispoliisi.
Jokaista toimintoa johtaa päällystöön kuuluva poliisimies, jonka alaisuudessa on muuta päällystöä. Toimintojen johto ei muodosta varsinaista uutta johtamistasoa vaan tehtäviin kuuluvat myös samat työt kuin muullakin sektorin päällystöllä. He toimivat sektorijohtajan apuna toimintoihinsa kuuluvien tehtäväkokonaisuuksien kehittäjinä ja johtajina.
Toiminnoista kaksi on kokonaan uusia: 1) Tilannekeskus- ja tutkintatoiminto sekä 2) Hälytys- ja valvontatoiminto.
Tällä hakukuulutuksella haettavan ylikomisarion tehtävänä on johtaa ja kehittää tilannekeskus- ja tutkintatoimintoa. Ylikomisario vastaa poliisilaitoksen tilannekeskuksesta (24/7 toiminto), sektorin tutkintatoiminnoista (Rapido), poliisin yhteistyöstä kaupunkien ja kuntien kanssa, valmiussuunnittelusta ja varautumisesta, johtamisen kenttäkouluttajatoiminnasta, voimankäyttökoulutuksesta, sektorin sihteeritoiminnoista sekä sidosryhmäyhteistyöstä muun muassa puolustusvoimien ja hätäkeskuksen kanssa.
Nimitettävä henkilö vastaa toiminnon johtamisesta sekä toimii yleisjohtotehtävissä.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ajantasaista kenttätoiminnan tuntemusta sekä monipuolista osaamista kenttätoimintojen eri osa-alueista, hyvää päivittäisen toiminnan sekä tilanneorganisaatiossa toimimisen edellyttämää johtamistaitoa ja tuntemusta sekä voimassa olevaa yleis- ja kenttäjohtolisenssiä.

Poliisimiehen virkaan tai virkasuhteeseen nimitettävällä henkilöllä tulee olla Suomen kansalaisuus. (Valtion virkamieslaki 7 §)
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti Valtioneuvoston asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).
Valittavalla tulee olla motivaatiota ja kykyä toimia esimiestehtävissä toiminnanjohtajana ja halua itsensä kehittämiseen sekä valmius sitoutua poliisilaitoksen linjauksiin.
Toiminnanjohtajalta odotamme vahvaa tietämystä poliisin johtamisjärjestelmästä, järjestelmän kouluttamisesta sekä voimankäytön koulutuksesta. Odotamme laajaa sidosryhmäyhteistyökykyä, sekä käytännössä osoitettua valmiussuunnittelun ja varautumisen johtamisen osaamista.
Lisäksi tehtäviin kuuluu vastuu tiedottamisesta ja viestinnästä yksikön toimialalla poliisilaitoksen linjausten mukaisesti. Ylikomisario toimii tarvittaessa sektorinjohtajan sijaisena.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.
Timo Leppälä
ylikomisario
0400 492 395
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos kirjaamo
PL 98
01301 Vantaa

Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos on yksi Suomen vilkkaimmista paikallispoliisilaitoksista. Toimimme viidentoista kaupungin ja kunnan alueella Vantaalta Mäntsälään ja Nurmijärveltä Loviisaan. Alueemme erityispiirteitä ovat vahva kaupungistuminen, maan vilkkaimmat valtaväylät, lentoasema Helsinki-Vantaa, Kilpilahden öljyjalostamo ja Loviisan ydinvoimala. Toimintaympäristömme muuttuu jatkuvasti, ja meidän on muututtava sen mukana.
Arvostamme uusia näkökulmia, halua kehittyä ja kehittää sekä kykyä kohdata palvelevalla asenteella niin asukkaat kuin sidosryhmien edustajat. Laitoksellamme on noin 840 työntekijää, jotka turvaavat alueellamme asuvan lähes 600 000 ihmisen arkea. Kohtaamme heitä valvoessamme järjestystä ja turvallisuutta, tutkiessamme rikoksia ja käsitellessämme lupa-asioita. Toimialueeltamme löytyy niin vilkkaita kasvukeskuksia kuin vehreitä maaseutukuntia, mikä vaatii meiltä kykyä ratkoa monenlaisia turvallisuusilmiöitä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos tarjoaa oppeja turvallisuusviranomaisen toiminnasta ja ammatillista kasvua niin poliisi- kuin siviilitehtävissä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle on juuri valmistunut uusi pääpoliisiasema Vantaan Jokiniemeen pääradan varteen, hyvien kulkuyhteyksien päähän. Uusi, nykyaikainen pääpoliisiasema Jokiniemenkujalla tarjoaa erinomaiset puitteet työn tekemiselle. Tämän ajan vaatimuksiin vastaavat toimitilat auttavat meitä palvelemaan kansalaisia/alueemme asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla.
Sijainti
Jokiniemenkuja 2, 01370 Vantaa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare