Haluatko tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä?
Haemme uusia kollegoita kansainvälisen yhteisöverotuksen tehtäviin. Tehtäviisi kuuluu vaativa ammattitason verovalvonta, verotuspäätösten tekeminen sekä kansainvälisen yhteisöverotuksen asiakasohjaus ja -neuvonta Verohallinnon palvelukanavissa. Tehtävässä menestyminen edellyttää vaativaa tiedon soveltamista, hyviä kirjoitustaitoja, erinomaista englannin kielen taitoa sekä yhteisöverolainsäädännön tuntemista.
Tehtävässä tiedon haku ja jatkuva oppiminen ovat tärkeässä roolissa. Saat perehdytyksen työhösi, ja tukenasi ovat muut kollegat ja asiantuntijat. Jatkossa pääset myös itse toimimaan uusien työntekijöiden työnopastajana. Toimintamme kehittyy jatkuvasti, joten työntekijöiltä odotamme avoimuutta ja joustavuutta erilaisiin tehtäviin. Tämä tarjoaa hyviä mahdollisuuksia oppia uutta ja kehittyä ammatillisesti.
Työskentelemme eri paikkakunnilla tehden hybridityötä. Etätyötä voit tehdä joustavasti ryhmän käytäntöjen mukaisesti. Tapaamme koko ryhmän kanssa kasvokkain muutaman kerran vuodessa. Toimistotilamme ovat monitoimiympäristöjä, joissa työskentelemme yhdessä muiden valtion toimijoiden kanssa.
Työntekijöittemme mukaan työn parhaita puolia ovat työn merkityksellisyys, jatkuva oman osaamisen kehittyminen sekä yhteistyö kollegoiden kanssa. Vaikka työskentelemme eri paikkakunnilla, Teamsin kautta tapahtuva yhteydenpito tekee yhteistyöstä sujuvaa ja tehokasta.
Mikä tekee sinun työstäsi tärkeää?
Kun työskentelet Verohallinnossa verotuksen tehtävissä, pääset vaikuttamaan siihen, että verotulot kerätään oikean suuruisina ja oikeaan aikaan ja pääset ohjaamaan asiakkaita verotukseen liittyvien velvoitteidensa hoitamisessa. Verotuloilla ylläpidetään ja kehitetään hyvinvointiyhteiskuntaamme. Tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä!
Haluatko tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä?
Haemme uusia kollegoita kansainvälisen yhteisöverotuksen tehtäviin. Tehtäviisi kuuluu vaativa ammattitason verovalvonta, verotuspäätösten tekeminen sekä kansainvälisen yhteisöverotuksen asiakasohjaus ja -neuvonta Verohallinnon palvelukanavissa.
Tehtävässä tiedon haku ja jatkuva oppiminen ovat tärkeässä roolissa. Saat perehdytyksen työhösi, ja tukenasi ovat muut kollegat ja asiantuntijat. Jatkossa pääset myös itse toimimaan uusien työntekijöiden työnopastajana. Toimintamme kehittyy jatkuvasti, joten työntekijöiltä odotamme avoimuutta ja joustavuutta erilaisiin tehtäviin. Tämä tarjoaa hyviä mahdollisuuksia oppia uutta ja kehittyä ammatillisesti.
Työskentelemme eri paikkakunnilla tehden hybridityötä. Etätyötä voit tehdä joustavasti ryhmän käytäntöjen mukaisesti. Tapaamme koko ryhmän kanssa kasvokkain muutaman kerran vuodessa. Toimistotilamme ovat monitoimiympäristöjä, joissa työskentelemme yhdessä muiden valtion toimijoiden kanssa.
Työntekijöittemme mukaan työn parhaita puolia ovat työn merkityksellisyys, jatkuva oman osaamisen kehittyminen sekä yhteistyö kollegoiden kanssa. Vaikka työskentelemme eri paikkakunnilla, Teamsin kautta tapahtuva yhteydenpito tekee yhteistyöstä sujuvaa ja tehokasta.
Mikä tekee sinun työstäsi tärkeää?
Kun työskentelet Verohallinnossa verotuksen tehtävissä, pääset vaikuttamaan siihen, että verotulot kerätään oikean suuruisina ja oikeaan aikaan ja pääset ohjaamaan asiakkaita verotukseen liittyvien velvoitteidensa hoitamisessa. Verotuloilla ylläpidetään ja kehitetään hyvinvointiyhteiskuntaamme. Tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä!
Kelpoisuusehtona valittavalta henkilöltä edellytetään suomen tai ruotsin kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. (Valtioneuvoston asetus Verohallinnon virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta (1052/2009) 2.1 §).
Virkaan nimittäminen tai tehtävään valituksi tuleminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys. Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa. Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
• tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa
• opintojen tai työskentelyn kautta syntynyttä hyvää kansainvälisen yhteisöverotuksen, oikeuskäytännön sekä verosopimusten tuntemusta
• erinomaista englannin kielen taitoa
• halua ja kykyä tehdä asiakaspalvelutyötä
• hyviä tiedonhakutaitoja, oma-aloitteista työskentelyotetta sekä kykyä itsenäiseen päätöksentekoon
• sujuvaa kirjallista ja suullista esitystaitoa
• hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä ratkaisukeskeistä toimintatapaa
• valmiuksia toimia työnopastajana
• joustavuutta muuttuvassa toimintaympäristössä
• tuloksellista työotetta
Eduksi luemme monipuolisen kokemuksen verovalvontatehtävistä.
Lilli Salmi
Ryhmäpäällikkö
029 512 7459
etunimi.sukunimi@vero.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Verohallinto kirjaamo
PL 325
00052 Vero
Me Verohallinnossa teemme maailman parasta verotusta – yhdessä. Työmme on merkityksellistä: tuemme suomalaisen yhteiskunnan kantavia rakenteita. Toteutamme verotuksen oikean määräisenä ja oikeaan aikaan. Haluamme olla digitaalisen talouden ja erinomaisen asiakaskokemuksen edelläkävijöitä. Ennakoimme maailman muutoksia emmekä pelkää muuttua mukana.
Arvomme ovat luottamus, yhteistyö ja uudistuminen. Annamme arvojen näkyä arjessa: luotamme toisiimme, onnistumme yhdessä ja kokeilemme rohkeasti uutta. Haluamme edistää yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta Verohallinnossa, ja toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Vastaamme Verotusyksikössä verotuksen yhtenäisyydestä, sujuvuudesta, laadusta ja toimintavarmuudesta sekä yksittäisten asiakkaiden palvelukokemuksesta. Olemme siis Verohallinnontoiminnan ytimessä. Asiantuntijoidemme ymmärrystä asiakkaista hyödynnetään aktiivisesti Verohallinnon palvelujen ja tuotteiden kehittämisessä.
Sijainti
Lappeenranta, Rovaniemi, Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Joensuu, Turku, Kuopio, Oulu, Vaasa, Seinäjoki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare