Haemme tutkijaa rikostorjuntasektorille Kymenlaakson tutkintayksikköön Kotkaan
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksessa on haettavana vanhemman rikoskonstaapelin vakituinen virka. Tehtävän vaativuustaso on 08.03. Virka sijoitetaan rikostorjuntasektorille Kymenlaakson tutkintayksikköön. Virkaan valittu toimii tutkijana tutkintaryhmässä, virkapaikkana on Kotkan poliisiasema.
Yksikössä tutkijoiden vastuulla on lähtökohtaisesti vaativia rikosasioita, mikä edellyttää korkeaa ammattitaitoa. Tehtävään kuuluu esimerkiksi vaativien väkivaltarikosten tutkintaa, merkittävien, erityisen laajojen tai tiimityöskentelyä edellyttävien juttujen tutkinnallista vastuuta ns. päätutkijana sekä tutkijan vastuualueen vaativimpien juttujen tutkinnallista vastuuta.
Vaativuustasoja 08.04 sekä 08.05 sovelletaan Kymenlaakson tutkintayksikössä tosiasiallisen osaamisen, tehtävien sekä erikoistumisen perusteella.
Tehtävä alkaa 1.6.2025. Tehtävä voi alkaa myös sopimuksen mukaan. Nimityksessä voidaan soveltaa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Haemme tutkijaa rikostorjuntasektorille Kymenlaakson tutkintayksikköön Kotkaan
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksessa on haettavana vanhemman rikoskonstaapelin vakituinen virka. Tehtävän vaativuustaso on 08.03. Virka sijoitetaan rikostorjuntasektorille Kymenlaakson tutkintayksikköön. Virkaan valittu toimii tutkijana tutkintaryhmässä, virkapaikkana on Kotkan poliisiasema.
Yksikössä tutkijoiden vastuulla on lähtökohtaisesti vaativia rikosasioita, mikä edellyttää korkeaa ammattitaitoa. Tehtävään kuuluu esimerkiksi vaativien väkivaltarikosten tutkintaa, merkittävien, erityisen laajojen tai tiimityöskentelyä edellyttävien juttujen tutkinnallista vastuuta ns. päätutkijana sekä tutkijan vastuualueen vaativimpien juttujen tutkinnallista vastuuta.
Vaativuustasoja 08.04 sekä 08.05 sovelletaan Kymenlaakson tutkintayksikössä tosiasiallisen osaamisen, tehtävien sekä erikoistumisen perusteella.
Tehtävä alkaa 1.6.2025. Tehtävä voi alkaa myös sopimuksen mukaan. Nimityksessä voidaan soveltaa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16a §:n mukaan hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Poliisilaitos on kaksikielinen.
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä). Hakemuksen liitteeksi on laitettava nimikirjanote, ansioluettelo ja/tai vastaavat asiakirjat, joista ilmenevät kelpoisuusvaatimusten täyttyminen myös vaaditun kielitaidon osalta.
Poliisimiehen virkaan nimitettävällä tulee olla Suomen kansalaisuus.
Hakijalta odotamme
• aitoa kiinnostusta rikostutkinnan tehtäviin
• poliisin rikostutkinnan ammatillisia tietoja ja taitoja.
• osaamista esitutkinnan eri prosesseista
• hyviä tiedonkäsittelytaitoja
• kykyä noudattaa poliisia koskevia säädöksiä, määräyksiä ja ohjeita
• oma-aloitteisuutta ja itsenäistä työskentelyotetta
• hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
• poliisitoiminnan eri osa-alueiden mieltämistä yhdeksi kokonaisuudeksi
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Hakuprosessin edetessä hakijoita saatetaan pyytää antamaan terveydestään sellaisia tietoja, joilla on merkitystä tehtävän hoidossa tai osallistumaan asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin (valtion virkamieslaki 8 b §).
Lisätietoja tehtävästä:
Rikoskomisario Kai Virtanen
0295 435422
kai.virtanen@poliisi.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen kirjaamo
Vuorikatu 1
45100 Kouvola
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella, viidellä eri poliisiasemalla. Pääpoliisiasema sijaitsee Kouvolassa ja poliisiasemat Haminassa, Kotkassa, Lappeenrannassa ja Imatralla. Poliisilaitoksen toiminta-alueella on 15 kuntaa ja n. 300 000 asukasta. Alueellamme on suuria kaupunkeja, pienempiä kuntakeskuksia sekä laajoja maaseutualueita. Toiminta-alueen pinta-ala on yli 13 000 neliökilometriä. Toimintaympäristömme on poikkeuksellisen monipuolinen. Arkeemme vaikuttavat valtakunnanraja, suuret vesistöalueet, matkustaja- ja sotilaslentokentät sekä alueen laaja viranomaisyhteistyö niin kuntien, Puolustusvoimien, Tullin kuin Rajavartiolaitoksen kanssa.
Tarjoamme vakituisen työpaikan noin 500 hengelle, joista noin 400 on poliiseja. Työyhteisömme on avoin ja ilmapiiri mukava, mahdollistamme yhdessä onnistumisemme. Henkilöstön osaaminen ja aikaansaavuus ovat tuloksellisuutemme perusta, siksi koulutamme henkilöstöämme ja panostamme heidän ammattitaitonsa ylläpitoon. Toimintaamme johdetaan tietopohjaisesti ja valmentavan työkulttuurin keinoin. Poliisilaitoksemme on kaksikielinen.
Sijainti
Ruukinkatu 12, 48100 Kotka
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Kaakkois-Suomen poliisilaitos
Rekryterings ID 13055
Kaakkois-Suomen poliisilaitos
Rekryterings ID 13034
Kaakkois-Suomen poliisilaitos
Rekryterings ID 13116
Rättstjänstverket
Rekryterings ID 12904
Rättstjänstverket
Rekryterings ID 12787
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Vår onlinetjänst använder cookies för att förbättra användarupplevelsen.Genom att använda tjänsten accepterar du användningen av cookies. Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna
Ge feedback om webbplatsen
Ge feedback om tillgänglighet
Använd en annan webbläsare