Säteilyturvakeskus etsii osaajaa kansallisen säteilymittauskyvykkyyden kehittämiseen.
Tehtävä tulee sisältämään
1. kansallisen ionisoivan säteilyn mittausosaamisen ja laboratoriomittauskapasiteetin kehittämistä sekä osaamiskeskusverkoston luomisen yhdessä kotimaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, ja
2. ionisoimattomaan säteilyyn (esimerkiksi ultraviolettisäteilyyn) liittyvän tutkimusaiheen, jonka sisältö sovitaan erikseen.
Tutkijatohtorin tehtäviin kuuluvat tyypillisesti tutkimussuunnitelman toteuttaminen, tutkimustulosten julkaiseminen, tutkimus- ja muu yhteistyö organisaation sisällä sekä keskeisten kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmien kanssa, tutkimustulosten levittäminen suurelle yleisölle, rahoituksen hakeminen ja muut tutkimushankkeeseen keskeisesti liittyvät tehtävät.
Tehtävä on osa Suomen tutkimuslaitosten postdoc-ohjelmaa. Ohjelmalle on myönnetty rahoitus valtion monivuotisesta tutkimus- ja kehitystyön (T&K) rahoitussuunnitelmasta. Rahoitus mahdollistaa 85 tohtoritason asiantuntijan rekrytoinnin 12 valtion tutkimuslaitokseen vuosina 2025–2028. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-osaamista yhteiskunnan kannalta tärkeillä alueilla. Tohtoritutkija tekee tavoitteellista korkean tason tutkimusta akateemisen yhteisön ja teollisuuden tai hallinnon rajapinnassa. Ohjelma tukee tutkijatohtoreiden verkottumista ja liikkuvuutta sektoreiden välillä.
Säteilyturvakeskus etsii osaajaa kansallisen säteilymittauskyvykkyyden kehittämiseen.
Tehtävä tulee sisältämään
1. kansallisen ionisoivan säteilyn mittausosaamisen ja laboratoriomittauskapasiteetin kehittämistä sekä osaamiskeskusverkoston luomisen yhdessä kotimaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, ja
2.
Tutkijatohtorin tehtäviin kuuluvat tyypillisesti tutkimussuunnitelman toteuttaminen, tutkimustulosten julkaiseminen, tutkimus- ja muu yhteistyö organisaation sisällä sekä keskeisten kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmien kanssa, tutkimustulosten levittäminen suurelle yleisölle, rahoituksen hakeminen ja muut tutkimushankkeeseen keskeisesti liittyvät tehtävät.
Tehtävä on osa Suomen tutkimuslaitosten postdoc-ohjelmaa. Ohjelmalle on myönnetty rahoitus valtion monivuotisesta tutkimus- ja kehitystyön (T&K) rahoitussuunnitelmasta. Rahoitus mahdollistaa 85 tohtoritason asiantuntijan rekrytoinnin 12 valtion tutkimuslaitokseen vuosina 2025–2028. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-osaamista yhteiskunnan kannalta tärkeillä alueilla. Tohtoritutkija tekee tavoitteellista korkean tason tutkimusta akateemisen yhteisön ja teollisuuden tai hallinnon rajapinnassa. Ohjelma tukee tutkijatohtoreiden verkottumista ja liikkuvuutta sektoreiden välillä.
Tehtävään ei ole erityisiä säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Parhaat edellytykset tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen antaa tohtorin tutkinto. Soveltuvimmat valmiudet antaa korkeakoulututkinto tekniikan tai luonnontieteiden alalta.
Tohtorintutkinnon suorittamisestä tulee olla kulunut enintään 10 vuotta. Lisäksi odotamme useamman vuoden kokemusta tutkimustyöstä (mukaan lukien ennen ja jälkeen tohtorintutkinnon). Tehtävään voidaan valita myös henkilö, joka on tohtoriopintojen loppuvaiheessa.
Tehtävässä tarvitaan syvällistä oman alan tutkimusmenetelmien hallintaa sekä kykyä työskennellä itsenäisesti tutkijana. Lisäksi hakijalta odotetaan kokemusta tutkimushankkeiden toteuttamisesta. Eduksi katsotaan kokemus tutkimusrahoituksen hakemisesta.
Tehtävien menestyksellisen hoitamisen kannalta on tärkeää, että valittavalla henkilöllä on kokemusta verkostomaisesta työskentelystä ja laajojen asiakokonaisuuksien hallinnasta. Säteilymittaus- ja laatujärjestelmäkokemus katsotaan eduksi.
Arvostamme ennakoivaa työskentelyotetta sekä itsenäistä ja vastuullista toimintatapaa. Tehtävässä menestymiseen tarvitaan myös vahvoja esiintymis-, vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja.
Tehtävässä tarvitaan erinomaista englannin ja hyvää suomen kielen ymmärtämistä sekä suullista ja kirjallista taitoa.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Virkaan tai tehtävään nimittäminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella huumausainetestaus.
Pia Keski-Jaskari, johtaja, puh. 040 5018909
Teemu Siiskonen, apulaisjohtaja, työelämäprofessori, puh. 040 5007291
Pasi Orreveteläinen, laboratorionjohtaja (ionisoimaton säteily), puh. 09 75988230
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Säteilyturvakeskuksen kirjaamo
Jokiniemenkuja 1
01370 Vantaa

Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen ja asiantuntijalaitos, jonka palveluksessa työskentelee reilut 300 eri alojen asiantuntijaa. STUKin toiminnan tarkoitus on edistää ja valvoa säteilyturvallisuutta ja ydinenergian käytön turvallisuutta. Toimimme arvojemme mukaisesti: avoimesti, rohkeasti, arvostavasti ja yhteistyössä. Olemassaolomme perusta on hyvinvoiva virasto. Pidämme huolta onnellisesta työyhteisöstä, korkeasta ammattitaidosta, vahvasta luottamuksesta ja kestävästä taloudesta.
Mittaukset ja ympäristön säteilyvalvonta -osaston (VALO) tehtävänä on tuottaa säteilyyn liittyviä kalibrointi- ja mittauspalveluja, antaa etä- ja asiantuntijatukea kentällä tapahtuvissa säteilyn mittauksissa sekä valvoa ympäristön säteilyturvallisuutta valtakunnallisesti ja ydinvoimalaitosten ympäristössä. Lisäksi osastolla tehdään säteilyturvallisuuteen liittyvää tutkimusta. Ionisoimatonta koskeva osuus on Säteilytoiminnan valvonta -osastolla.
Sijainti
Jokiniemenkuja 1, 01370 Vantaa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare