Haemme Helsinkiin tuoteomistajaa suunnittelemaan ja kehittämään sisältödatan hallintajärjestelmää.
Haemme ylitarkastajaa tuoteomistajan tehtävään. Tehtävä täytetään 1.12.2025 lukien tai sopimuksen mukaan, ja se on sijoitettu Kansallisarkiston Käytön palvelut ja innovaatiot osaamisalueelle. Tuoteomistaja työskentelee Tutkimus ja innovaatiot -yksikössä, joka vastaa Kansallisarkiston tekoälyhankkeista, uusista teknologiakokeiluista sekä digitaalisen aineiston analysoinnista ja rikastamisesta. Yksikössä työskentelee tällä hetkellä 12 asiantuntijaa. Tuoteomistajana tulet osaksi tätä yhteisöä sekä osaksi tuotehallinnan verkostoa, joka vastaa Kansallisarkiston tuotekehityksestä. Tutkimus ja innovaatiot -yksikössä teet merkityksellistä työtä valtionhallinnon näköalapaikalla ja olet mukana kehittämässä palveluita muuttuvassa toimintaympäristössä.
Omistettava tuote on nimeltään Heureka, joka tukee Kansallisarkiston suurten datamassojen hallintaa ja jakelua Kansallisarkiston modulaarisessa arkkitehtuurissa. Heureka on valmisteluvaiheessa. Tuoteomistajan ensimmäisenä tehtävänä on päivittää tuotteen tuotevisio ja laatia kehittämisen tiekartta, joka tukee Kansallisarkiston strategisia tavoitteita. Tehtävässä menestymisen kannalta tarvitset alkuvaiheessa erityisesti laajojen datamassojen käsittelyyn ja arkkitehtuuriin liittyvää osaamisia. Tuotteelle on tarkoitus allokoida kehitystiimi sen jälkeen, kun kehitysjonoa on jo rakennettu. Tuoteomistajana pääset itse luomaan tuotteelle kirkastetun vision ja tiekartan sekä kehitysjonon tätä tukemaan. Myöhäisemmässä vaiheessa vetämään tuotteen kehitystä Scrum-tiimin kanssa. Suoraa esihenkilövastuuta tuoteomistajalla ei ole, mutta johtajuutta tehtävässä tarvitaan.
Tuoteomistajana tärkeimpiä tehtäviäsi ovat Heureka-tuotteen kehittäminen ja hallinnointi.
• Tuotevision ja tuotteen tiekartan laatiminen ja ylläpito
• Tuotteen kehitysjonon hallinta
• Tuotetiimin ja kehitystiimin johtaminen (ei alkuvaiheessa)
• Tuotteen tietoturvan kehittäminen ja hallinta yhdessä sidosryhmien kanssa
• raportointi, operatiivinen toimittajayhteistyö ja toimittajasopimusten valvonta
• Sidosryhmäyhteistyö (sisäiset ja ulkoiset sidosryhmät). Omistamasi tuote on osa laajempaa tietojärjestelmäarkkitehtuuria, joten sidosryhmäyhteistyö korostuu sekä muiden tuoteomistajien että liiketoiminnan kanssa.
Lisäksi tehtäviisi kuuluvat
• tuotteen tietoturvaan ja käyttövaltuushallintaan liittyviä tehtäviä
• tuotteen talouden seuranta ja suunnittelu
• tuotteeseen liittyvän dokumentaation ylläpito ja tuottaminen
• tuotteesta viestiminen
• tuotteen tuen organisointi.
Toteutamme rekrytoinnin anonyymisti edistääksemme yhdenmukaista ja tasa-arvoista rekrytointia. Valitsemme hakijat haastatteluun ilman tietoa hakijan nimestä, iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai ulkonäöstä. Anonyymin rekrytoinnin vuoksi toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisessä muodossa. Vältäthän myös henkilötietojesi kirjaamista hakemuksen avoimessa tekstikentässä.
Haemme Helsinkiin tuoteomistajaa suunnittelemaan ja kehittämään sisältödatan hallintajärjestelmää.
Haemme ylitarkastajaa tuoteomistajan tehtävään. Tehtävä täytetään 1.12.2025 lukien tai sopimuksen mukaan, ja se on sijoitettu Kansallisarkiston Käytön palvelut ja innovaatiot osaamisalueelle.
Omistettava tuote on nimeltään Heureka, joka tukee Kansallisarkiston suurten datamassojen hallintaa ja jakelua Kansallisarkiston modulaarisessa arkkitehtuurissa. Heureka on valmisteluvaiheessa. Tuoteomistajan ensimmäisenä tehtävänä on päivittää tuotteen tuotevisio ja laatia kehittämisen tiekartta, joka tukee Kansallisarkiston strategisia tavoitteita. Tehtävässä menestymisen kannalta tarvitset alkuvaiheessa erityisesti laajojen datamassojen käsittelyyn ja arkkitehtuuriin liittyvää osaamisia. Tuotteelle on tarkoitus allokoida kehitystiimi sen jälkeen, kun kehitysjonoa on jo rakennettu. Tuoteomistajana pääset itse luomaan tuotteelle kirkastetun vision ja tiekartan sekä kehitysjonon tätä tukemaan. Myöhäisemmässä vaiheessa vetämään tuotteen kehitystä Scrum-tiimin kanssa. Suoraa esihenkilövastuuta tuoteomistajalla ei ole, mutta johtajuutta tehtävässä tarvitaan.
Tuoteomistajana tärkeimpiä tehtäviäsi ovat Heureka-tuotteen kehittäminen ja hallinnointi.
• Tuotevision ja tuotteen tiekartan laatiminen ja ylläpito
• Tuotteen kehitysjonon hallinta
• Tuotetiimin ja kehitystiimin johtaminen (ei alkuvaiheessa)
• Tuotteen tietoturvan kehittäminen ja hallinta yhdessä sidosryhmien kanssa
• raportointi, operatiivinen toimittajayhteistyö ja toimittajasopimusten valvonta
• Sidosryhmäyhteistyö (sisäiset ja ulkoiset sidosryhmät). Omistamasi tuote on osa laajempaa tietojärjestelmäarkkitehtuuria, joten sidosryhmäyhteistyö korostuu sekä muiden tuoteomistajien että liiketoiminnan kanssa.
Lisäksi tehtäviisi kuuluvat
• tuotteen tietoturvaan ja käyttövaltuushallintaan liittyviä tehtäviä
• tuotteen talouden seuranta ja suunnittelu
• tuotteeseen liittyvän dokumentaation ylläpito ja tuottaminen
• tuotteesta viestiminen
• tuotteen tuen organisointi.
Toteutamme rekrytoinnin anonyymisti edistääksemme yhdenmukaista ja tasa-arvoista rekrytointia. Valitsemme hakijat haastatteluun ilman tietoa hakijan nimestä, iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai ulkonäöstä. Anonyymin rekrytoinnin vuoksi toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisessä muodossa. Vältäthän myös henkilötietojesi kirjaamista hakemuksen avoimessa tekstikentässä.
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Tehtävien menestyksellistä hoitamista tukee soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemus tietojärjestelmien tuotehallinnasta ja prosesseista. Kokemus valtionhallinnon toimintaympäristöstä sekä tuntemus tiedon hallintaan liittyvistä järjestelmistä luetaan hakijalle eduksi. Kansallisarkiston tuotteita kehitetään ketterin menetelmin, joten Scrum ja Atlassianin tuotteiden hallinta luetaan eduksi. Edellytämme kykyä omaksua ja soveltaa uusia teknologioita sekä kehittää omaa työtä hyödyntäen automaatiota ja tekoälyä.
Tehtävässä menestyt parhaiten, jos sinulla on
• kokemusta vaativien tietojärjestelmien tuoteomistajana toimimisesta
• työn kautta hankittu Scrum-osaaminen. Sertifikaatit luetaan eduksi (Product owner, Scrum master)
• kokemusta IT-prosessien kehittämisestä
• kokemusta toimittajahallinnasta monitoimittajaympäristössä ja sopimusosaamista
• Datan hallinnan ja arkkitehtuurin osaamista
• Teknistä osaamista – sinun ei tarvitse osata koodata, mutta roolisi ei ole myöskään puhtaasti liiketoiminnallinen
Lisäksi tarvitset:
• kokonaisuuksien hallintakykyä
• kykyä aktiiviseen toiminnan kehittämiseen
• kykyä omaksua vaativia ja laajoja asiakokonaisuuksia
• paineensietokykyä
• hyviä kommunikointi-, organisointi- ja yhteistyötaitoja
• kykyä kirjalliseen ja suulliseen viestintään
• positiivista asennetta sekä intoa jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Ilkka Jokipii, yksikönpäällikkö, puh. 029 533 7341, ilkka.jokipii@kansallisarkisto.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Kansallisarkisto, kirjaamo
PL 258
00171 Helsinki
Kansallisarkisto vastaa kansallisen asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilymisestä. Se edistää tekoälyyn ja tieteen uudistuviin menetelmiin perustuvaa tiedonhallintaa sekä asiakirjatiedon avointa saatavuutta yhdessä asiakkaidensa kanssa. Kansallisarkisto on valtakunnallinen organisaatio, joka toimii yhdeksällä paikkakunnalla.
Sijainti
Rauhankatu 17, 00170 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare