Verotusyksikkö hakee vakituista prosessivastaavaa työnantajasuoritusten ja tuotonmaksun (TATU) menettelyalueelle.
Verotusyksikkö hakee vakituista prosessivastaavaa työnantajasuoritusten ja tuotonmaksun (TATU) menettelyalueelle vastuualueena erityisesti työnantajasuoritusten valvonnan ohjaaminen ja kehittäminen yhteistyössä menettelyasiantuntijoiden ja OhVan kanssa sekä mahdollisesti muut TATU-menettelyalueelle kuuluvien tehtävien ohjaamiseen ja kehittämiseen osallistuminen.
Prosessivastaavana suunnittelet, ohjaat ja seuraat menettelyalueen toimintaa oman valtakunnallisen vastuualueesi osalta annettujen linjausten ja menettelyjen mukaisesti. Tarkemmin työtehtäviisi kuuluu mm.:
• vastata menettelyalueen suoriutumisesta ja tehokkuudesta asetettujen tavoitteiden mukaisesti oman vastuualueesi osalta sekä puuttua tarvittaessa poikkeamiin
• toimia vastuualueesi osalta menettelyalueella toimivien henkilöiden tukena
• huolehtia, että menettelyalueella toimivilla henkilöillä on tarvittava menettelyosaaminen ja ajantasainen tieto menettelyistä ja ohjeistuksesta
• raportoida menettelyalueen suorituskyvystä oman vastuualueesi osalta
• vastata menettelymuutosten läpiviennistä omalla vastuualueellasi
• osallistua menettelyalueen resurssi- ja osaamistarpeiden määrittelyyn
• osallistua tarvittaessa laadunseurantaan omalla vastuualueellasi
• osallistua aktiivisesti menettelyalueen menettelyiden kehittämiseen
• toimia oman menettelyalueen ohjausryhmän aktiivisena jäsenenä
Ilmoita hakemuksessa millä paikkakunnalla haluat työskennellä.
Tehtävään voidaan soveltaa enintään kuuden (6 kk) kuukauden koeaikaa.

Kelpoisuusehtona valittavalta henkilöltä edellytetään suomen tai ruotsin kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. (Valtioneuvoston asetus Verohallinnon virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta (1052/2009) 2.1 §).
Virkaan nimittäminen tai tehtävään valituksi tuleminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys. Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa. Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Odotamme hakijalta seuraavanlaista osaamista ja kykyä:
• soveltuvaa korkeakoulututkintoa
• aikaisempaa kokemusta prosessivastaavana tai vastaavanlaisissa tehtävissä toimimisesta
• tehtäväalueen mukaisen menettelyalueen toiminnan ja menettelyiden tuntemusta
• hyvää kokonaiskuvaa Verohallinnon prosesseista
• vahvaa kehittämisotetta, itsenäistä työskentelyotetta ja valmentavaa työotetta
• kykyä ja näyttöä uudistusten toteuttamisesta ja viemisestä käytäntöön
• erinomaisia vuorovaikutus-, esiintymis- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä kuunnella asiakkaan tarpeita
Eduksi luetaan hyvä englannin kielen taito.
Anette Liljeqvist
Menettelypäällikkö
029 513 0530, tavoitettavissa 15.12 ->
etunimi.sukunimi@vero.fi
Juha Mäkelä
Ryhmäpäällikkö
029 513 2508
etunimi.sukunimi@vero.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Verohallinto kirjaamo
PL 325
00052 Vero
Me Verohallinnossa teemme maailman parasta verotusta – yhdessä. Työmme on merkityksellistä: tuemme suomalaisen yhteiskunnan kantavia rakenteita. Toteutamme verotuksen oikean määräisenä ja oikeaan aikaan. Haluamme olla digitaalisen talouden ja erinomaisen asiakaskokemuksen edelläkävijöitä. Ennakoimme maailman muutoksia emmekä pelkää muuttua mukana.
Arvomme ovat luottamus, yhteistyö ja uudistuminen. Annamme arvojen näkyä arjessa: luotamme toisiimme, onnistumme yhdessä ja kokeilemme rohkeasti uutta. Haluamme edistää yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta Verohallinnossa, ja toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Vastaamme Verotusyksikössä verotuksen yhtenäisyydestä, sujuvuudesta, laadusta ja toimintavarmuudesta sekä yksittäisten asiakkaiden palvelukokemuksesta. Olemme siis Verohallinnontoiminnan ytimessä. Asiantuntijoidemme ymmärrystä asiakkaista hyödynnetään aktiivisesti Verohallinnon palvelujen ja tuotteiden kehittämisessä.
Sijainti
Helsinki, Kuopio, Joensuu, Oulu, Tampere, Jyväskylä, Lappeenranta, Rovaniemi, Seinäjoki, Turku, Vaasa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare