Haemme kalastusbiologia määräaikaiseen viransijaisuuteen Lapin ELY-keskuksen elinkeinot, työvoima ja osaaminen vastuualueen kalatalousyksikköön.
Haemme kalastusbiologia määräaikaiseen viransijaisuuteen Lapin ELY-keskuksen elinkeinot, työvoima ja osaaminen vastuualueen kalatalousyksikköön, joka toimii kalatalousviranomaisena Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi hoidamme kansainvälisiä tehtäviä erityisesti rajajokien (Tornionjoki, Tenojoki, Näätämöjoki) osalta.
Kalastusbiologin tehtävinä ovat ympäristönsuojelu-, vesi- ja YVA-lakien mukaiset kalatalousviranomaisen tehtävät sekä kalatalouden ja kalavesien hoidon edistäminen. Tehtäviin kuuluu virtavesien kunnostuksen ohjaus- ja rahoitustehtäviä, Euroopan meri-, kalatalous-, ja vesiviljelyrahaston mukaisten tukipäätösten valmisteluun liittyviä tehtäviä sekä muita erikseen sovittavia tehtäviä.
Tulevissa tehtävissäsi pääset kehittämään ja syventämään osaamistasi erilaisiin vesistöön ja kalatalouteen vaikuttavien hankkeiden kalatalousvaikutusten arvioinnissa ja kalatalousedun valvonnassa kuten kalataloudellisten velvoitteiden asiantuntijatehtävissä. Osallistut Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston mukaisiin tukiviranomaisen tehtäviin. Lisäksi osallistut kalatalousviranomaisen edustajana erilaisten yhteistyö- ja ohjausryhmien sekä neuvottelukuntien toimintaan.
Tehtävässä pääset verkostoitumaan laajasti kalatalouden hallinnon, muiden viranomaistahojen sekä sidosryhmien kuten tutkimuslaitosten, osakaskuntien ja kalatalouden järjestöjen kanssa. Työskentelemme monipaikkaisessa toimintaympäristössä ja tehtävän hoitaminen edellyttää jonkin verran matkustamista.
Tehtävän sijoituspaikkana on ensisijaisesti Kajaani, toissijaisesti Rovaniemi tai Oulu.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa (esim. luonnontieteiden alalta), kokemusta kalatalousalalta tai vesi- ja ympäristönsuojelulain mukaisista tehtävistä, ajantasaista kalatalouden toimialan tuntemusta sekä vahvaa vesiekologista osaamista.
Toimintaympäristön ja keskeisimpien sidosryhmien tunteminen on hyödyksi tehtävien hoidon kannalta. Hyvät yhteistyö- ja neuvottelutaidot, työssä tarvittavat hyvät IT-taidot sekä sujuva kirjallinen ilmaisutaito ovat tehtävän hoitamisen kannalta välttämättömiä.
Luemme eduksi
Luemme eduksi kalastuslain sekä keskeisimpien kalatalousviranomaisen tehtävien tuntemuksen. Lisäksi luemme eduksi tuntemuksen ympäristö- ja vesilainsäädännöstä sekä kokemuksen kunnostushankkeiden ohjaamisesta ja rahoittamisesta.
Eduksi luetaan myös valmiudet joustavaan ja itsenäiseen työskentelyyn, vuorovaikutus- ja viestintätaidot, toimintaympäristön ja keskeisimpien sidosryhmiemme tuntemus sekä verkostoituminen.
Työssä tarvittava kielitaito
Tehtävässä toimimisessa tarvitaan erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista ilmaisukykyä, hyvää englannin taitoa ja vähintään tyydyttävää ruotsin kielen taitoa.
Jermi Tertsunen, kalastuspäällikkö
jermi.tertsunen@ely-keskus.fi
p. +358 295 038 423
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
KEHA kirjaamo
PL 1001
50101 Mikkeli
Lapin ELY-keskus on yksi 15 alueellisesti toimivasta ELY-keskuksesta. Edistämme elinkeinojen ja työmarkkinoiden kehittymistä ja tuemme monipuolisesti yrityksiä. Huolehdimme luonnon ja ympäristön suojelusta ja edistämme luonnon monimuotoisuutta. Vastaamme turvallisesta ja toimivasta liikenneverkosta ja päivittäisestä tiestön hoidosta niin kansalaisten kuin elinkeinoelämän tarpeet huomioiden. Tavoitteenamme on Lapin kestävä tulevaisuus lappilaisten ihmisten parhaaksi.
Hoidamme lisäksi kalataloustehtäviä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueilla. Valtakunnallisesti vastaamme mm. maanteillä tapahtuvien vahinkojen korvauskäsittelystä ja maantielle jätettyjen ajoneuvojen siirtoon liittyvistä tehtävistä.
Sijainti
Kajaani, Oulu, Rovaniemi
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare