Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa julistetaan haettavaksi kahdeksan hallinto-oikeustuomarin T13 virkaa
Hallinto-oikeustuomarit osallistuvat lainkäyttöasioiden ratkaisemiseen esittelevänä jäsenenä, tarkastavana jäsenenä, kolmantena jäsenenä tai istuntokokoonpanon puheenjohtajana. Hallinto-oikeustuomarin tehtävässä korostuu vahva hallintoprosessin hallinta, hallinto-oikeudessa käsiteltävien asioiden aineellisoikeudellinen osaaminen sekä yhteistyötaito. Tuomarin tulee ylläpitää ja myös kehittää ammattitaitoaan jatkuvasti.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa julistetaan haettavaksi kahdeksan hallinto-oikeustuomarin T13 virkaa
Hallinto-oikeustuomarit osallistuvat lainkäyttöasioiden ratkaisemiseen esittelevänä jäsenenä, tarkastavana jäsenenä, kolmantena jäsenenä tai istuntokokoonpanon puheenjohtajana.
Virkaan voidaan nimittää oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut oikeamielinen Suomen kansalainen, joka aikaisemmalla toiminnallaan tuomioistuimessa tai muussa tehtävässä on osoittanut, että hänellä on täytettävänä olevan viran menestyksellisen hoitamisen edellyttämä perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet.
Tuomariksi nimitettävällä on oltava tuomioistuimen tuomiopiirin väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito ja tyydyttävä suullinen taito (tuomioistuinlaki 10 luku 1 ja 9 §).
Työkokemuksen ja muiden ansioiden lisäksi hallinto-oikeustuomarin virkojen täytössä painotetaan erityisesti hakijoiden tosiasiallista kykyä suoriutua hallinto-oikeustuomarin tehtävistä eri asiaryhmissä niin laadullisesti kuin tuloksellisesti hyvin, työssä osoitettua vastuullisuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja niin hallinto-oikeustuomarin tehtävässä kuin myös laajemmin hallintolainkäyttötoimintaa kehittävissä tehtävissä ja hankkeissa. Hallinto-oikeustuomarin vakinaiseen virkaan nimitettävältä edellytetään vahvaa prosessuaalista osaamista ja prosessinjohtotaitoa, hyvää aineellisoikeudellista perehtyneisyyttä useissa hallinto-oikeuden pääasiaryhmien asioissa ja lisäksi osoitettua kykyä tarvittaessa nopeasti perehtyä uusiin asioihin.
Parhaat edellytykset hallinto-oikeustuomarin viran menestykselliselle hoitamiselle luo kokemus hallintotuomioistuintyöstä. Hallintotuomioistuintyötä tukevia valmiuksia voidaan saavuttaa myös muussa juristiammatissa kuin työskentelemällä yksinomaan tuomioistuinlaitoksen palveluksessa. Tuomariksi nimitettävältä henkilöltä edellytetään lisäksi, että hänellä on tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Valitun henkilön on ennen nimittämistä annettava sidonnaisuusselvitys (valtion virkamieslaki 8 a §).
Juhana Niemi
ylituomari
029 564 2850 (tiedustelut ajalla 6.-15.8., 25.-29.8.)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Tuomioistuinvirasto kirjaamo
PL 100
00085 Tuomioistuinvirasto
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on yksi maan kuudesta yleisestä hallinto-oikeudesta. Hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat, jotka on säädetty kuuluviksi sen toimivaltaan.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden tuomiopiiriin kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat, joissa asukkaita on yhteensä noin 670 000. Hallinto-oikeuden toimipaikka on Oulussa.
Sijainti
Torikatu 34-40, 90100 Oulu
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare