Haemme Pelastusopistolle johdon assistenttia määräaikaiseen virkasuhteeseen. Johdon assistentti tukee Pelastusopiston rehtoria ja strategista johtoryhmää päivittäisten työtehtävien ja hallinnollisten asioiden hoitamisessa.
Johdon assistentin tehtäviin kuuluu johdon päivittäisen työn tukeminen monipuolisissa hallinnollisissa ja viestinnällisissä tehtävissä. Keskeisiä vastuualueita ovat johdon kalentereiden hallinta, matkavarausten hoitaminen sekä kokousten ja tilaisuuksien järjestäminen.
Assistentti tukee johtoa sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Tehtäviin kuuluvat muun muassa intranetin ja verkkosivujen päivittäminen, asiakirjojen ja esitysmateriaalien valmistelu ja tuottaminen. Lisäksi assistentti toimii useiden työryhmien sihteerinä vastaten kokousjärjestelyistä ja pöytäkirjojen laatimisesta. Tehtävä sisältää myös muita hallinnollisia vastuita, liike- ja henkilöstölahjahallintaa sekä Pelastusopiston virkapostin seurantaa ja kirjaamon hoitamista päävastuullisena.
Johdon assistentti koordinoi ja toteuttaa Pelastusopiston juhlatilaisuuksien ja vierailujen käytännön järjestelyt, kuten lukukauden päätösjuhlat ja henkilöstötilaisuudet. Lisäksi hän toimii Pelastusopiston ravintolapalveluista vastaavan yhteistyökumppanin asiakasyhdyshenkilönä.
Tehtävä on itsenäinen ja vastuullinen, mutta edellyttää tilannetajua sekä tiivistä yhteistyötä Pelastusopiston eri yksiköiden sekä ulkoisten sidosryhmien kanssa.
Haastattelut järjestetään Pelastusopistolla torstaina 20.11.2025. Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä rekrytoinnin etenemisestä viimeistään perjantaina 14.11.2025.

https://www.pelastusopisto.fi/
Tehtävien edellyttämä riittävä koulutus ja kokemus (Valtioneuvoston asetus Pelastusopistosta 658/2006).
Parhaat edellytykset tehtävään antaa joko soveltuva ammatti- tai ammattikorkeakoulututkinto tai kokemus ja näytöt vaativista sihteeri-/assistenttitehtävistä. Tehtävässä ovat keskiössä erinomaiset vuorovaikutustaidot ja positiivinen asiakaspalveluasenne.
Työssä tulee olla objektiivinen ja paineensietokykyinen. Johdon assistentilla on oltava kykyä hallita monia yhtäaikaisia tehtäväkokonaisuuksia nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Tehtävässä vaaditaan kykyä aikatauluttaa ja priorisoida tehtäviä sekä valmiutta sietää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä.
Lisäksi hakijalta odotamme:
- kykyä käsitellä luottamuksellista tietoa,
- erinomaisia kirjallisia sekä suullisia viestintätaitoja,
- kykyä etsiä tietoa oma-aloitteisesti sekä noudattaa ohjeita ja määräyksiä,
- hyvää ongelmanratkaisukykyä,
- hyviä yhteistyötaitoja ja
- vahvoja ICT-taitoja sekä kykyä oppia uusia järjestelmiä.
Eduksi luemme kokemuksen asiakirjahallinnasta, kokemuksen tapahtumajärjestämisestä ja valtionhallinnon toiminnan tuntemuksen.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.
Mervi Parviainen, rehtori
0295 453 470
etunimi.sukunimi@pelastusopisto.fi
Soittoajat rekrytoinnin osalta:
perjantaina 24.10.2025 klo 9-10
tiistaina 28.10.2025 klo 9-10
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Pelastusopiston kirjaamo
PL 1122
70821 Kuopio
Pelastusopisto on valtakunnallinen oppilaitos ja valtion virasto. Henkilöstömäärämme on 145 henkilöä joista noin 50% on opetushenkilöstöä. Vahvistamme yhteiskunnan turvallisuutta järjestämällä pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan ammatillista tutkinto-, lisä- ja täydennyskoulutusta sekä varautumiskoulutusta. Vastaamme sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmästä sekä kansainvälisen pelastustoiminnan asiantuntijoiden kouluttamisesta, rekrytoinnista ja lähettämisestä operaatioihin. Koordinoimme pelastustoimen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) sekä ylläpidämme pelastustoimen keskuskirjastoa. Noudatamme toiminnassamme pelastusalan arvoja ja pyrimme siihen, että myös kouluttamamme ammattilaiset sitoutuvat työskentelemään inhimillisesti, ammatillisesti ja luotettavasti – yhteistyössä.
Sijainti
Hulkontie 83, 70820 Kuopio
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare