Työ- ja elinkeinoministeriö hakee erityisasiantuntijaa uusiutuvan energian edistämiseen liittyviin tehtäviin.
Erityisasiantuntijan tehtävät liittyvät uusiutuvan energian edistämiseen, erityisesti bioenergiaan ja siihen liittyviin kestävyyskriteereihin sekä niiden kansalliseen toimeenpanoon. Tehtäviin kuuluu myös uusiutuviin liikennepolttoaineisiin liittyviä tehtäviä. Tehtäviin sisältyy myös EU- ja kansainvälistä yhteistyötä.
Työ- ja elinkeinoministeriö hakee erityisasiantuntijaa uusiutuvan energian edistämiseen liittyviin tehtäviin.
Erityisasiantuntijan tehtävät liittyvät uusiutuvan energian edistämiseen, erityisesti bioenergiaan ja siihen liittyviin kestävyyskriteereihin sekä niiden kansalliseen toimeenpanoon.
Erityisasiantuntijan tehtävän säädettynä kelpoisuusvaatimuksena on työ- ja elinkeinoministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1024/2007) 6 §:n mukaan tehtävän edellyttämä tutkinto tai koulutus.
Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa ja perehtyneisyyttä tehtäväalaan, erityisesti tehtäväalaan liittyvän kansallisen ja EU-lainsäädännön osaamista sekä energiatekniikan ja -talouden osaamista. Hakijalle eduksi katsotaan työkokemus kesvätyyskriteereihin ja uusiutuviin liikennepolttoaineisiin liittyvistä tehtävistä. Tehtävään valittavalta henkilöltä toivotaan kokemusta sidosryhmäyhteistyöstä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä valmiutta osallistua kansainväliseen yhteistyöhön.
Tehtävässä tarvitaan erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa ja vähintään tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä käytännössä osoitettua hyvää englannin kielen taitoa.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
teollisuusneuvos Pekka Grönlund p. 0295 064 815 (tavoitettavissa 29.9. alkaen)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamo
Työ- ja elinkeinoministeriö
PL 32
00023 Helsinki
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tehtävänä on luoda taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän kasvun edellytyksiä Suomeen. Mahdollistamme sääntelyllä, rahoituksella ja palveluilla osaavan työvoiman saatavuuden, hyvät työolot, yritysten menestyksen, markkinoiden toimivuuden ja siirtymisen ilmastoneutraaliin talouteen.
TEM osana valtioneuvostoa on joustava ja mahdollistava työnantaja. Työtämme ohjaavat arvomme avoimuudesta, vastuullisuudesta ja vaikuttavuudesta. Tuemme aktiivisesti henkilöstömme hyvinvointia ja työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista esimerkiksi työaikajoustoilla. Tarjoamme sinulle monipuolisen työympäristön, jossa voit kehittää omaa osaamistasi ja ammattitaitoasi. Työyhteisömme on tasa-arvoinen ja yhdenvertainen, ja toivomme avoinna oleviin tehtäviimme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
Työ- ja elinkeinoministeriö toimii energiapolitiikasta vastaavana viranomaisena ja ilmastopolitiikan kansallisen valmistelun ja toimeenpanon koordinoijana sekä yhteensovittaa ja kokoaa pitkän aikavälin ilmastosuunnitelman. Niihin liittyviä tehtäviä ovat energiamarkkinoiden ja energian toimitusvarmuuden kehittäminen, uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden edistäminen sekä päästökaupan toimeenpano ja ydinenergian käytön valvonta.
Sijainti
Aleksanterinkatu 4, 00170 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Så här ansöker du
Anvisningar för sökande
Be om hjälp
Ofta ställda frågor
För alla karriärskeden
Uppgifter inom statens inre rörlighet
Internationella uppdrag
För studerande
Navigera genom webbplatsen
Alla jobb
Lär kanna arbestgivare
Valtiolle.fi - startsida
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna och tillgänglighetsutlåtande
Ge feedback om webbplatsen eller om tillgänglighet.
Använd en annan webbläsare