Onko talouden suunnittelu, raportointi ja ennakointi sydäntäsi lähellä olevaa työtä? Kiinnostaako kustannuslaskenta ja laskentamenetelmien kehittäminen? Hae meille controlleriksi monipuolisiin talouden tehtäviin.
Haemme osaavaan joukkoomme controlleria vakituiseen tehtävään 1.6.2025 alkaen. Controllerin tehtävänä on tuottaa, analysoida, ennustaa ja raportoida taloustietoa Syken johdolle päätöksenteon tueksi. Lisäksi controller vastaa Syken sisäisen laskennan toteutuksesta ja kehittämisestä. Syken toiminta on vahvasti sidoksissa projektitalouteen ja ulkopuolisen rahoituksen lähteisiin. Controller tukee ja kehittää projektiraportointia sekä edistää yhdenmukaisten laskentamenetelmien kehittämistä erityisesti rahoittajaraportoinnissa. Controller toimii taloudellisena neuvonantajana sekä tuottaa erilaisia taustalaskelmia, erillisselvityksiä ja muuta johtamista tukevaa tietoa ja mittareita. Controller osallistuu budjetointiin sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valmisteluun.
Tehtävä sijoittuu hallintopalvelut -yksikön talouspalveluiden ryhmään, joka vastaa mm. Syken taloussuunnittelun ja budjetoinnin prosessista, valmistelee taloushallintoa koskevat ohjeet, tukee ja neuvoo johtoa, esihenkilöitä ja projektipäälliköitä sekä henkilöstöä talousasioiden hoidossa, huolehtii Syken menojen ja tulojen käsittelystä, tilinpäätöksen valmistelusta sekä osallistuu toimintakertomuksen laadintaan.
Controllerin tehtävä sijoittuu Helsingin toimipaikkaan. Sykellä on toimipaikat myös Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Tarjoamme sinulle modernit työskentelyolosuhteet monitilaympäristössä.
Onko talouden suunnittelu, raportointi ja ennakointi sydäntäsi lähellä olevaa työtä? Kiinnostaako kustannuslaskenta ja laskentamenetelmien kehittäminen? Hae meille controlleriksi monipuolisiin talouden tehtäviin.
Haemme osaavaan joukkoomme controlleria vakituiseen tehtävään 1.6.2025 alkaen.
Tehtävä sijoittuu hallintopalvelut -yksikön talouspalveluiden ryhmään, joka vastaa mm. Syken taloussuunnittelun ja budjetoinnin prosessista, valmistelee taloushallintoa koskevat ohjeet, tukee ja neuvoo johtoa, esihenkilöitä ja projektipäälliköitä sekä henkilöstöä talousasioiden hoidossa, huolehtii Syken menojen ja tulojen käsittelystä, tilinpäätöksen valmistelusta sekä osallistuu toimintakertomuksen laadintaan.
Controllerin tehtävä sijoittuu Helsingin toimipaikkaan. Sykellä on toimipaikat myös Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Tarjoamme sinulle modernit työskentelyolosuhteet monitilaympäristössä.
Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antaa ylempi korkeakoulututkinto, taloussuunnittelun, raportoinnin ja kustannuslaskennan tuntemus sekä näyttö laajojen asiakokonaisuuksien hallinnasta. Onnistuaksesi tehtävässä sinulla tulee olla kokemusta ja näyttöä vastaavista tehtävistä ja näkemystä niiden kehittämisestä.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina eduksi luetaan innostunut, aikaansaava ja aktiivinen työote sekä kyky analyyttiseen ajatteluun. Hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä argumentointikyky edesauttavat tehtävän menestyksellistä hoitamista.
Tarvitset tehtävässä hyvää suomen ja englannin kielen taitoa.
Katja Paalanen, talouspäällikkö
+358 29 525 2153 (tavoitettavissa 7.5.2025 klo 9-10 ja 16.5. klo 13-14)
katja.paalanen@syke.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Suomen ympäristökeskus kirjaamo
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Kannamme globaalia vastuuta ja tavoitteemme ovat korkealla. Yhteiskunta tarvitsee viipymättä päätöksiä, jotka rakentavat parempaa maailmaa reilusti ja ylisukupolvisesti. Osaamistamme tarvitaan muutoksessa, ja meiltä odotetaan vaikuttavuutta.
Teemme työtä luontokadon ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Edistämme kestävää kiertotaloutta ja yhdyskuntarakennetta sekä hyvää merten ja sisävesien tilaa. Etsimme luovasti ja kokeilemme innolla uusia, tutkimukseen pohjautuvia ratkaisuja. Arvostamme rakentavaa yhdessä tekemistä ja työyhteisön monimuotoisuutta – panostamme yhdenvertaisuuteen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Suuren osan toiminnastamme mahdollistamme kilpaillulla hankerahoituksella.
Sijainti
Latokartanonkaari 11, 00790 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Suomen ympäristökeskus Syke
Rekryterings ID 12989
Suomen ympäristökeskus Syke
Rekryterings ID 12934
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Rekryterings ID 13089
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Rekryterings ID 13190
Maahanmuuttovirasto
Rekryterings ID 13185
Justitieministeriet
Rekryterings ID 13181
Miljöministeriet
Rekryterings ID 13178
Oikeusministeriö
Rekryterings ID 13129
Valtiolle.fi är den finska regeringens jobbsökningstjänst. Vår tjänst är ett skyltfönster för att arbeta i staten och en ansökningskanal för lediga jobb och praktikplatser i staten. Vår tjänst har ständigt hundratals lediga tjänster för mångsidiga arbetsuppgifter i Finland och utomlands.
Vår onlinetjänst använder cookies för att förbättra användarupplevelsen.Genom att använda tjänsten accepterar du användningen av cookies. Se tjänstens dataskyddsbeskrivningarna
Ge feedback om webbplatsen
Ge feedback om tillgänglighet
Använd en annan webbläsare