Vantaan vankilassa on haettavana kaksi rikosseuraamusesimiehen virkaa 1.9.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Etsimme nyt sinua, tiiminvetäjä
RIKOSSEURAAMUSESIMIES
Vantaan vankila on moderni, suljettu ja voimakkaasti kehittyvä vankila, jonka keskeisenä tehtävänä on tutkintavankeuden toimeenpano ja vanginkuljetus. Vantaan vankilassa on 185 vankipaikkaa, joista ulkomaalaiset vangit täyttävät lähes puolet. Vankilassa työskentelee vajaat 140 virkamiestä, joista runsaat sata kuuluu valvontahenkilöstöön.
Vantaan vankilassa on haettavana kaksi (2) rikosseuraamusesimiehen virkaa 1.9.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Rikosseuraamusesimiehenä vastaat omalta osaltasi vankilan toiminnan sujuvuudesta sekä kehität erikseen määrätyn vastuualueen toimintaa. Huolehdit omalta osaltasi siitä, että olosuhteet ja toiminnat vankilassa ovat tutkintavankeuslain ja vankilan järjestyssäännön mukaisia. Rikosseuraamusesimiehenä toimit valvonnan tehtävissä toimivien virkamiesten lähiesimiehenä ja suoritat henkilöstöjohtamiseen ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Ilta- ja yöaikaan sekä viikonloppuisin toimit koko vankilan esimiehenä sekä tarvittaessa Uudenmaan rikosseuraamuskeskuksen päivystävänä esimiehenä.
-
Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/rikosseuraamusesimies-vantaan-vankila-4575/
- Rikosseuraamuslaitos
- JaksotyöaikaKaikki työpaikatVakinainenVirkasuhdeEsihenkilötaso
- 4575
- 2
- 1.9.2024 tai sopimuksen mukaan.
- 3010-3190 €/kk.
- 23.4.2024 10:23 - 23.5.2024 16:00
- UusimaaVantaaValitse tehtäväalueRikosseuraamusala
Kelpoisuusvaatimuksena rikosseuraamusesimiehen virkaan on soveltuva korkeakoulututkinto (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta, 290/2022).
Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022, 8§).
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).
Odotamme, että olet motivoitunut työskentelemään esimiehenä sekä kiinnostunut edelleen kehittämään esimiestaitojasi. Olet mielelläsi osa esimiestiimiä ja omaatkin hyvät tiimityötaidot. Osaat toimia tasapuolisesti, työntekijöitä kannustavasti sekä motivoida ja osallistaa heitä yhteisten tavoitteiden edistämiseen. Suljetussa toimintaympäristössä työskentely edellyttää oma-aloitteista työskentelyotetta ja kykyä kantaa vastuuta sekä hyvää organisointikykyä ja ajankäytön hallintaa. Työn toimintaprosessien kehittäminen on sinulle luontevaa ja mielekästä.
Rikosseuraamuslaitoksen ja yksikön tavoitteet, arvot ja strategia herättävät sinussa kiinnostusta ja olet valmis sitoutumaan niihin. Odotamme kokemusta vaativista esimiestehtävistä sekä erinomaista kirjallista ja suullista ilmaisukykyä. Tehtävään valittavalta edellytetään lisäksi hyvää tutkintavankilaympäristön tuntemusta sekä asiakastietojärjestelmä ROTIn kiitettävää hallintaa.
Tehtävässä edellytetään myös hyvää vuorotyöstä johtuvien kuormittavuustekijöiden hallintaa sekä erinomaista paineensietokykyä. Virkaa täytettäessä kiinnitetään erityistä huomiota hyviin työyhteisötaitoihin, kuten vuorovaikutustaitoihin, oma-aloitteisuuteen sekä aktiiviseen ja kehittävään työskentelytapaan.
Arvostamme aiempaa kokemusta rikosseuraamusalan monipuolisista tehtävistä, kiinnostusta oman ammattitaidon ja alaisten työn kehittämiseen, kielitaitoa, kykyä tuottaa laadukasta kirjallista materiaalia sekä innovatiivista ja positiivista työotetta sekä työssä tarvittavien teknisten järjestelmien hallintaa.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
David Forder, apulaisjohtaja, 0505168443
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Rikosseuraamuslaitos kirjaamo
Lintulahdenkatu 5
00530 Helsinki
Me Rikosseuraamuslaitoksessa teemme vaikuttavaa työtä uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi. Ydintehtävämme on yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano sekä tutkintavankeuden toimeenpano. Meille tärkeitä arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus. Toimimme oikeusministeriön hallinnonalalla ja olemme osa rikosoikeudellista ketjua.
Rikosseuraamuslaitos on valtakunnallisesti toimiva virasto, jonka toimialueena on koko maa. Rikosseuraamuslaitos koostuu neljästä vastuualueesta, joita ovat kehittäminen ja ohjaus, asiakasprosessit, hallinto- ja tukipalvelut sekä operatiivinen toiminta. Lisäksi organisaatioon kuuluvat sisäinen tarkastus, johdon tuki, viestintä ja kansainvälinen toiminta.
Operatiivisesta toiminnasta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu 11 rikosseuraamuskeskusta, jotka koostuvat alueittain vankiloista ja yhdyskuntaseuraamustoimistoista.
Sijainti
Vantaa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Siltaniitynkuja 2
01261 Vantaa
Muut tehtävään liittyvät tiedot