Siirry pääsivulle
Erityisasiantuntija (lakiasiat) - Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirastossa on haettavana erityisasiantuntijan virka.

Haemme joukkoomme erityisasiantuntijaa, joka vastaa yhdessä lakiasiainyksikön muiden erityisasiantuntijoiden kanssa Digi- ja väestötietoviraston sisäisistä juridista osaamista edellyttävistä asiantuntija- ja kehittämistehtävistä. Tehtävässä tuotetaan juridisia palveluita organisaation muille yksiköille sekä johdolle.

Keskeisiä tehtäväalueita ovat muun ohella palvelukehityksen oikeudellinen tuki keskittyen informaatio-oikeudellisiin kysymyksiin ja soveltuvan lainsäädännön tulkitseminen palveluiden tarpeisiin. Lisäksi tehtäviisi kuuluu monipuolinen hallintojuridiikka (esim. viraston toimintaa koskevien kanteluiden käsittely) ja päätöksenteon oikeudellinen tuki.

Kehitämme ja digitalisoimme palveluitamme ja prosessejamme aktiivisesti. Myös työtapamme sekä tehtävämme ovat jatkuvassa muutoksessa. Meillä pääset vaikuttamaan paitsi omaan työhösi, myös yhteiskunnan digitalisaatiokehitykseen, ja odotammekin kaikilta Digi- ja väestötietovirastossa työskenteleviltä valmiutta työskennellä muuttuvassa ympäristössä sekä ratkaisukeskeistä asennetta.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset

Ei laissa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

Hakijalta odotamme

Parhaimmat valmiudet tehtävään antaa oikeustieteellinen ylempi korkeakoulututkinto sekä aiempi työkokemus viran eri tehtäväalueista.
Tehtävä edellyttää lisäksi erinomaisia suullisia ja kirjallisia viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä esiintymis- ja neuvotteluvalmiuksia.

Tehtävässä menestymiseksi tarvitaan hyvää yhteistyökykyä, aikaansaavuutta, luotettavuutta, kehitysmyönteisyyttä, kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteeseen työskentelyyn sekä hyvää sopeutumis- ja paineensietokykyä muuttuvissa tilanteissa ja kyvykkyyttä omaksua nopeasti laajoja kokonaisuuksia. Lisäksi odotamme ratkaisukeskeistä työskentelytapaa.

Luemme eduksi työkokemuksen julkishallinnon oikeudellisista tehtävistä sekä informaatio-oikeuden soveltamisesta ja arvostamme kehittämisosaamista.

Tehtävässä tarvittava muu kielitaito
  • Englanti
    • Suullinen osaaminen: Hyvä
    • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
  • Ruotsi
    • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
    • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
  • Suomi
    • Suullinen osaaminen: Erinomainen
    • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Tarjoamme sinulle Huolehdimme henkilöstön työhyvinvoinnista mm. tarjoamalla ergonomiaa tukevat työvälineet, joustavat työajat, mahdollisuuden etätyöskentelyyn, liikunta-, kulttuuri- ja työmatkaedun, tuetun lounasruokailun sekä kattavat työterveyshuollon palvelut. Selvitykset

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antavat:
Lakiasiainjohtaja Noora Kallio puh. 029 553 5079
26.4.2024 klo 14-15 ja 2.5.2024 klo 13-15
-
Ryhmäpäällikkö Eva Fagerholm puh. 029 553 6432
30.4.2024 klo 9.30-10.30 ja 3.5.2024 klo 9-10

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • Digi- ja väestötietoviraston kirjaamo

    PL 123
    00531 Helsinki

  • Työnantaja

    Digi- ja väestötietovirastossa rakennamme sujuvaa Suomea. Kehitämme palveluita julkisille ja yksityisille organisaatioille, jotka varmistavat yhteiskunnan luotettavan toiminnan. Rakennamme rohkeasti turvallisia digiratkaisuja, jotta arjen asiointi olisi sujuvaa. Vastaamme yhteiskunnan digi-infrastruktuurin, kuten väestötietojärjestelmän, ylläpidosta. Työskentelemme inhimillisten asioiden parissa.

    Olemme mukana monissa ihmisen elämän vaiheissa, kuten muutoissa ja vihkimisissä. Rakkausvirastona tiedämme, että ihmisillä on elämää myös työpaikan ulkopuolella. Siksi joustamme ihmisten elämäntilanteiden mukaan.

    Me olemme inhimillisten digiasioiden edelläkävijä.

    Rakkausvirastona arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Meillä työskentelee eri ikäisiä ammattilaisia kymmenillä eri koulutuksilla. Toivomme jatkossakin työyhteisöön uusia työkavereita erilaisista taustoista.

    Sijainti
    Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kokkola, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    Lintulahdenkuja 2
    00530 Helsinki
  • Hämeenlinna
    Wähäjärvenkatu 6
    13200 Hämeenlinna
  • Joensuu
    Kauppakatu 40
    80100 Joensuu
  • Jyväskylä
    Vapaudenkatu 58 A
    40100 Jyväskylä
  • Kajaani
    Lönnrotinkatu 2 C
    87100 Kajaani
  • Kokkola
    Kaarlelankatu 27
    67100 Kokkola
  • Kouvola
    Valimontie 5
    45100 Kouvola
  • Kuopio
    Puistokatu 29
    70110 Kuopio
  • Lahti
    Kirkkokatu 12 B
    15140 Lahti
  • Lappeenranta
    Villimiehenkatu 2 B
    53100 Lappeenranta
    Suomi
  • Mikkeli
    Raatihuoneenkatu 5 A, 5.krs
    50100 Mikkeli
  • Oulu
    Isokatu 4
    90100 Oulu
  • Pori
    Yrjönkatu 6
    28100 Pori
    Suomi
  • Rovaniemi
    Hallituskatu 5C
    96100 Rovaniemi
  • Seinäjoki
    Juhonkatu 4, 2. krs
    60320 Seinäjoki
  • Tampere
    Hatanpään valtatie 36
    33100 Tampere
  • Turku
    Itsenäisyydenaukio 2
    20800 Turku
  • Vaasa
    Wolffintie 35 B
    65200 Vaasa
  • Tutustu työnantajaan
    Perustiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Tehtävä täytetään 1.8.2024 lukien tai sopimuksen mukaan ja virkapaikkakunta sovitaan erikseen tehtävään valittavan henkilön kanssa.

    Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme hakijoita vastaamaan. Suosittelemme hakemuksen tekemistä Valtiolle.fi-työnhakupalvelun kautta, jotta varmistat kaikkien rekrytoinnissa tarvittavien tietojen antamisen.

    Haastattelut pyritään pitämään viikoilla 20–21.
  • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Työaikamuodon selite: Virastotyöaika
  • Koeaika: Tehtävään voidaan soveltaa enintään kuuden kuukauden koeaikaa.
  • Palkkauksen peruste: Digi- ja väestötietovirastossa palkkaus määräytyy tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen mukaan. Viran tehtäväkohtainen peruspalkkaus vaativuusluokassa 16 on 4 209,51 €/kk. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuva palkanosa, jonka suuruus on 10-50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta (aloitusvaiheessa tyypillisesti 10-25 %). Palkkaus määräytyy valittavan henkilön kokemuksen ja osaamisen mukaan, joten voit esittää palkkatoiveesi.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Sivun tiedot
    Valtiolle.fi Valtiolle.fi-logo

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Löydät meidät myös täältä:

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta.
    Anna palautetta saavutettavuudesta.