Kaakkois-Suomen TE-toimistossa on haussa asiantuntijan virka Yhteiset palvelut- ryhmään. Virka sijoittuu Kouvolan toimipaikkaan.
Keskeisimmät tehtävät ovat toimipaikoissa asioivien aulapalvelutehtävät sekä TE-toimiston muiden ryhmien ja asiantuntijoiden asiakastyön tukeminen eri tavoin.
Aulapalvelutehtävissä korostuu asiakkaiden ohjaus TE-toimistossa asioinnissa ja TE-palveluihin liittyvien monikanavaisten palvelujen käytössä sekä asiakkaiden omatoimisen työnhaun tukeminen. Aulapalveluissa myös tarjotaan asiakkaille
aktiivisesti työtä ja palvelutarpeen mukaisia palveluja.
Muiden asiantuntijoiden ja ryhmien tukeminen pitää sisällään mm. asiakirjojen lähetystä ja vastaanottoa, yhteisen asiointisähköpostilaatikon hoitamista sekä tarpeen mukaan yhteydenottoja asiakkaisiin. Asiantuntijan työhön kuuluu myös
työttömyysturvaan liittyviä tehtäviä sekä mm. tehtäväkenttään liittyvien asiakaskohtaisten asioiden ratkaisemista ja päätösten antamista.
Tehtäväkokonaisuuksissa asiakkaiden koulutustasot, työmarkkina-asemat, valmiudet, tuen tarve sekä kieli- ja kulttuuritaustat ovat vaihtelevat.
-
Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/asiantuntija-yhteiset-palvelut-kouvola-4895/
- Kaakkois-Suomen TE-toimiston Kouvolan toimipaikka.
- Kaikki työpaikatVakinainenVirkasuhdeVirastotyöaikaAsiantuntijataso
- 4895
- 3.6.2024 tai sopimuksen mukaan.
- Tehtäväkohtainen palkka 2 549,16 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtainen suoriutumisosa, max 45 %.
- 7.5.2024 10:02 - 23.5.2024 16:15
- KymenlaaksoKouvolaValitse tehtäväalueElinkeino- ja työllisyyspalvelut
Hyvät asiakaspalvelu-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, ohjauksellinen, ratkaisukeskeinen ja kantaaottava työote sekä kyky vastuulliseen itsenäiseen toimintaan antavat parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen. Odotamme hakijalta kykyä hallita kokonaisuuksia, oma-aloitteisuutta, joustavuutta, kehittävää työotetta sekä kykyä tehdä päätöksiä ja sopeutua muuttuviin tilanteisiin.
Tehtävässä tarvitaan valmiutta palvella asiakkaita myös englanniksi ja/tai tulkkia käyttäen sekä kykyä toimia erilaisista etnisistä taustoista ja kulttuureista tulevien asiakkaiden kanssa.
Aiempi työkokemus TE-palveluista, myös muu ajantasainen tehtävän hoitoa tukeva työkokemus on eduksi. Tehtävien hoidossa on etua työmarkkinoiden, toimialojen, ammattien ja koulutusjärjestelmän sekä asiakaskunnan työ- ja toimintakykyyn vaikuttavien tekijöiden, TE-palvelujen ja muiden asiakaskohderyhmän tarpeisiin vastaavien palvelujen ja sidosryhmien (ml. palvelut) tuntemuksesta.
Hakijalta toivomme vähintään AMK-tasoista tai vastaavaa tehtävään soveltuvaa koulutusta.
Hyvä suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito, jonka lisäksi englannin tai muun tehtävän hoitoa tukevan kielen taito on eduksi.
Palvelujohtaja Tiia Piikki, puh. 0295 042 172
tiia.piikki@te-toimisto.fi
Palvelupäällikkö Laura Rytinki, p. 0295 042 303
laura.rytinki@te-toimisto.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
KEHA kirjaamo
PL 1000
50100 Mikkeli
Työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisesti. Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan.
TE-palveluissa keskitytään tukemaan työnhakijoiden nopeaa työllistymistä, parantamaan osaavan työvoiman saatavuutta ja turvaamaan yritysten toimintaedellytyksiä.
Kaakkois-Suomen TE-toimisto on yksi 15:sta alueellisesti toimivasta TE-toimistosta, jotka tarjoavat TE-palveluita omalla toiminta-alueellaan.
Sijainti
Kouvola
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Salpausselänkatu 26
45100 Kouvola
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain (380/2023 ) nojalla TE-palvelujen järjestämisvastuu muuttuu 1.1.2025. Pääosa TE-toimistojen tehtävistä ja osa niihin liittyvistä muista tehtävistä ELY-keskuksissa ja KEHA-keskuksessa sekä niitä hoitava henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella 1.1.2025 alkaen kuntasektorin työvoimaviranomaiselle. Haettavana oleva virka ja siihen valittava henkilö siirretään osana liikkeenluovutusta 1.1.2025 alkaen Kouvolan työllisyysalueelle Kouvolan kaupunkiin.