Siirry pääsivulle
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Kuvituskuva. Kaksi henkilöä vierekkäin. Toinen istuu ja toinen seisoo. Kuvan etuosassa olevalla valkoisella pöydällä on kannettava tietokoneen auki. Vihreäpaitainen henkilö istuu ruskealla tuolilla.

    Haemme Varsinais-Suomen ELY-keskukseen ylitarkastajaa määräaikaiseen virkaan ympäristönsuojelun edistämisen ja valvonnan tehtäviin. Työskentelypaikkakuntana on Turku tai Pori.

    Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

    Haemme Varsinais-Suomen ELY-keskukseen ylitarkastajaa määräaikaiseen virkaan ympäristönsuojelun edistämisen ja valvonnan tehtäviin. Työskentelypaikkakuntana on Turku tai Pori.

    Tehtäviisi kuuluu ympäristönsuojelulain mukaisia viranomais- ja valvontatehtäviä. Vastaat vastuullasi olevien hankkeiden ja kohteiden ennakko- ja jälkivalvonnasta, neuvot ja ohjaat asiakkaita, osallistut neuvotteluihin, valmistelet ja esittelet lausuntoja ja hallintopäätöksiä, tarkistat raportteja, selvityksiä ja suunnitelmia ja teet tarkastuskäyntejä. Valvontatehtävät koskevat erityisesti seuraavia toimialoja: teollisuus (erityisesti metsäteollisuus), energiantuotanto, eläinsuojat, maankaatopaikat, jätteenkäsittely ja turvetuotanto.

    Tehtäviisi kuuluu myös pilaantuneen maaperän (PIMA) ja pohjaveden puhdistamiseen liittyviä viranomais- ja asiantuntijatehtäviä sekä maaperän tilan tietojärjestelmän (MATTI) ylläpitoa. Lisäksi tehtäviisi voi kuulua myös antaa kannanottoja YVA-hankkeisiin PIMA-asioiden osalta sekä tehdä tiivistelmiä annetuista lausunnoista ja mielipiteistä ja muita avustavia tehtäviä YVA-hankkeissa.

    Ylitarkastajana tehtäviisi kuuluu myös tunnistaa, yhteensovittaa ja edistää erityisesti ns. vihreän siirtymän investointihankkeiden (uusiutuvan energian, vähähiilisen vedynvalmistuksen, hiilidioksidin talteenoton ja hyödyntämisen sekä akkuklusterin hankkeet) edellyttämiä ympäristöllisiä menettelyitä ympäristönsuojeluyksikön tehtävien osalta. Lisätietoja vihreän siirtymän hankkeista toimialueella: https://www.ely-keskus.fi/vihre%C3%A4-siirtym%C3%A4-varsinais-suomenely-keskuksen-alueella .

    Lopullinen tehtävänkuva muotoutuu virkaan valittavan henkilön osaamisen mukaan.

    Tarjoamme sinulle monipuolista ja kiinnostavaa asiantuntijatyötä mukavassa työympäristössä. Pääset työskentelemään osaavaan ja laaja-alaiseen, vahvasti yhteistyöhön ja asiakaslähtöisyyteen panostavaan työyhteisöön. Vastuualueellamme on noin 120 ympäristön ja luonnonvarojen asiantuntijaa ja yksikössämme 34 ympäristönsuojelun asiantuntijaa. Meillä tehdään töitä sekä itsenäisesti että tiimeissä ja työpareina. Saat työhön hyvän perehdytyksen ja kollegoiden tukea on tarjolla jatkossakin.


    Tehtävä sijoittuu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle ympäristönsuojeluyksikköön Teollisuus ja jätteet -ryhmään. Vastuualueen toimialueena on Varsinais-Suomi ja Satakunta. Toimialue on kaksikielinen.

    Lisätietoja

    https://www.ely-keskus.fi/vihreä-siirtymä-varsinais-suomenely-keskuksen-alueella.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Hakijalta odotamme

    Odotamme hakijalta tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Lisäksi odotamme monipuolista tai ajantasaista työkokemusta tai osaamista joiltakin mainituilta toimialoilta ja sektoreilta, ympäristönsuojelun viranomaistehtävistä ja PIMA-tehtävistä.

    Arvostamme perehtyneisyyttä ympäristölainsäädäntöön sekä kokemusta tehtäviin liittyvän lainsäädännön soveltamisesta.

    Tehtävässä tarvitaan hyviä yhteistyö-, esiintymis-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä asiakaspalveluhenkisyyttä.

    Hakijalta odotetaan myös hyviä valmiuksia liikkua maastossa ja laitosympäristössä. Henkilöauton ajokortti on tehtävän hoitamisessa välttämätön.

    Luemme eduksi ympäristöhallinnon, hallinnollisten prosessien, ympäristöhallinnon tietojärjestelmien tuntemuksen sekä erityisosaamisen vihreän siirtymän toimialoilta. Tehtävässä tarvitaan kykyä työskennellä itsenäisesti, oma-aloitteisesti, tehokkaasti ja pitkäjänteisesti. Arvostamme hyviä digityöskentelytaitoja ja paikkatieto-osaamista.

    Tehtävän hoidossa tarvitaan erinomaista suomen kielen ja vähintään tyydyttävää ruotsin kielen taitoa. Muu kielitaito on eduksi tehtävän hoidossa.

    Tarjoamme sinulle Työantajan tukema lounas-, kulttuuri- ja liikuntaetu. Laaja työterveyshuolto. ELY-keskuksessa on käytössä liukuva työaika ja mahdollisuus osittaiseen etätyöhön erillisen sopimuksen mukaisesti. Yhteystietomme

    Ryhmäpäällikkö Elinor Slotte
    elinor.slotte@ely-keskus.fi
    puh. 0295 023 021

    Hakemuksen lähettäminen

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

  • KEHA kirjaamo

    PL 1000
    50101 Mikkeli

  • Työnantaja
  • Varsinais-Suomen ELY-keskus edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluvat Varsinais-Suomi ja eräiden tehtävien osalta Ahvenanmaa. Liikenne ja infrastruktuuri- sekä ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueiden tehtäviä hoidetaan myös Satakunnan alueella. Lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus toimii laajemmalla toimialueella eräisissä tehtäväkokonaisuuksissa, joita ovat mm. kalastus- ja kalatalousasiat, maanteiden rakentaminen ja kunnossapito, saariston yhteysalusliikenne, eräät luonnonsuojelulain mukaiset lupatehtävät, maa- ja puutarhatalouden tukitehtävät sekä kotouttamistehtävät.

    Sijainti
    Pori, Turku

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Pori
    Yrjönkatu 20
    28100 Pori
  • Turku
    Itsenäisyydenaukio 2
    20800 Turku
  • Tutustu työnantajaan
    Tehtävän tiedot

    Muut tehtävän tiedot

  • Lisätietoja: Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä,
    eri sukupuolia olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

    Haastattelut järjestetään Turussa viikolla 1.
  • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
  • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
  • Etätyön kuvaus: Etätyömahdollisuus sopimuksen mukaan.
  • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
  • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
  • Työaikamuoto: Virastotyöaika
  • Lisätietoja työajoista: Liukuva työaika
  • Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa enintään 6 kk:n koeaikaa.
  • Palkkatiedot: ELY-keskuksissa on käytössä tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkkausjärjestelmä. Henkilökohtaisen palkanosan määrä on 5–45 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Haettavana oleva tehtävä sijoittuu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle E10a (3616,11 euroa/kk). Tyypillinen uuden henkilön suoriutumiseen perustuva palkanosa on 11,5 - 17,5 % vaativuuteen perustuvasta palkanosasta.
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

    Ylitarkastaja, lohi- ja meritaimenstrategiaHakuaika päättyy23.12.202416:15

    Rekrytoinnin ID 9240

    Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

    YmpäristölakimiesHakuaika päättyy3.1.202516:15

    Rekrytoinnin ID 9594

    Maanmittauslaitos

    Palveluneuvoja, asiakaspalvelu (Pori)Hakuaika päättyy20.1.202516:15

    Rekrytoinnin ID 9162

    Ulosottolaitos

    Utsökningsöverinspektör (jurist), tjänsteförhållande, specialverkställighet, ÅboHakuaika päättyy7.1.202516:15

    Rekrytoinnin ID 8504

    Trafikledsverket

    Biträdande direktör, informationssäkerhetschefHakuaika päättyy7.1.202516:15

    Rekrytoinnin ID 9530

    Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

    Ylitarkastaja, ympäristönsuojeluHakuaika päättyy27.12.202416:15

    Rekrytoinnin ID 9324

    Tilastokeskus

    Sovellusasiantuntija (analytiikka-alusta)Hakuaika päättyy31.12.202415:00

    Rekrytoinnin ID 9191

    Kaikki työpaikat
    Uusimmat työpaikat
    Hakuaika päättymässä

    Työpaikat englanniksi
    Työpaikat ruotsiksi
    Etätyömahdollisuus

    Hakijan ohje
    Tutustu työnantajiin
    Työelämäuutiset

    Pohjoismaiden ministerineuvosto
    EU:n avoimet työpaikat
    Naton avoimet työpaikat

    Valtiolle

    Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.

    Muokkaa evästeasetuksia

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.

    Anna palautetta sivustosta .
    Anna palautetta saavutettavuudesta .