Siirry pääsivulle
Arviointiasiantuntija (varhaiskasvatus ja yleissivistävä koulutus), vt 12

Hakuaika päättyy 18.11.2026 klo 16:15

Luokkahuone, jossa oppilaat nostavat kätensä. Oppilaat istuvat puusta valmistetuilla pulpeteilla ja tuoleilla. Taustalla on liitutaulu, jossa on tekstiä, ja puinen seinä. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) hakee arviointiasiantuntijaa määräaikaiseen tehtävään vastaamaan S2-opetuksen ja perusopetukseen valmistavan opetuksen arvioinnista.

Arviointiasiantuntija toimii hankkeen projektipäällikkönä ja vastaa arvioinnin suunnittelusta, toteutuksesta ja raportoinnista. Arvioinnissa tarkastellaan opetuksen toteutumista, toimivuutta ja vaikutuksia sekä maahanmuuttotaustaisten oppilaiden oppimistuloksia, kielitaidon kehittymistä, oppimääräsiirtymiä ja koulutuspolkuja.

Arviointiasiantuntija vastaa hankekokonaisuuden ja sen osahankkeiden suunnittelusta, toteutuksesta ja raportoinnista. Tehtävään kuuluu arviointien metodologinen suunnittelu, aineistokokonaisuuksien yhteensovittaminen, arviointitulosten analysointi ja tulkinta sekä arviointiraporttien valmistelu. Lisäksi tehtävään kuuluu koulutukseen kohdistuvien toimenpiteiden ja uudistusten vaikutusten arviointi sekä arviointitiedon tuottaminen koulutuksen kehittämisen ja päätöksenteon tueksi.

Tehtävään kuuluu yhteistyö sidosryhmien kanssa sekä arviointitulosten viestintä ja niiden hyödyntämisen edistäminen koulutuksen kehittämisessä. Työssä osallistutaan myös Karvin muihin arviointi- ja kehittämistehtäviin.

Tehtävä sijoittuu Karvin varhaiskasvatus ja yleissivistävä koulutus -yksikköön.

Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

    Hakijalta odotamme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, vahvaa tehtäväalueen substanssiosaamista sekä ymmärrystä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, koulutuspolitiikasta ja koulutuksen ohjauksesta. Lisäksi odotamme kokemusta tutkimus-, arviointi- tai selvityshankkeiden johtamisesta sekä vahvaa arviointimenetelmien osaamista. Eduksi katsotaan kokemus kehittävästä arvioinnista ja sen soveltamisesta käytännöstä.

    Arvostamme kokemusta arviointihankkeiden koordinoinnista, arviointitulosten analysoinnista ja raportoinnista. Lisäksi eduksi katsotaan kokemus kansallisista oppimistulosten arvioinneista, rekisteri- ja tilastoaineistojen hyödyntämisestä sekä tilastollisten menetelmien osaaminen. Opettajakelpoisuus ja kokemus maahanmuuttotaustaisten oppilaiden opetuksen kehittämisestä katsotaan myös eduksi.

    Asiantuntijatehtävässä tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, projektinhallintakykyä sekä sujuvaa kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa. Arvostamme kokemusta sidosryhmäyhteistyöstä ja arviointi- tai tutkimustulosten viestinnästä.

    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen

    Mukavan työyhteisön ja monipuolisten tehtävien lisäksi tarjoamme henkilöstöllemme;
    • liukuvan työajan ja mahdollisuuden hybridityöhön
    • viihtyisän monitilaympäristön
    • mahdollisuuden osaamisen ja ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen
    • lounastuen sekä liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työmatkaedun
    • kattavan työterveyshuollon

    Yksikön johtaja Salla Venäläinen, puh. 029 533 1176, salla.venalainen@karvi.fi
    Parhaiten tavoitettavissa: 6.11. klo 12-14.

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Kansallinen koulutuksen arviointikeskus/Kirjaamo

    PL 380 (Hakaniemenranta 6)
    00531 Helsinki

    Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) vastaa koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kansallisesta arvioinnista Suomessa. Karvin toiminta kattaa koko koulutusjärjestelmän varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Karvin tehtävänä on tuottaa luotettavaa kansallista arviointitietoa, osaamista ja ymmärrystä koulutuksesta ja sen laadusta. Karvin arviointitiedolla kehitetään suomalaista koulutusta entistä paremmaksi. Karvi on itsenäinen viranomainen, joka toimii Opetushallituksen erillisyksikkönä.

    Opetushallitus on kansallinen varhaiskasvatuksen, koulutuksen, elinikäisen oppimisen ja kansainvälistymisen asiantuntijavirasto, kehittäjä ja palveluntuottaja, jossa työskentelee noin 400 asiantuntijaa. Missiomme on ”intohimona oppiminen”, ja visiomme mukaan jokainen voi kasvaa potentiaaliinsa.

    Työnantajana pidämme huolta henkilöstön hyvinvoinnista ja jatkuvasta oppimisesta. Toimimme valmentavan ja oppivan työotteen mukaisesti ja toimintamme perustuu tavoitejohtamiseen. Olemme vuorovaikutteinen ja keskusteleva työyhteisö, joka kehittää palvelujaan yhdessä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa.

    Arvostamme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työyhteisössämme ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolta olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki, Hakaniemenranta
    Hakaniemenranta 6
    00530 Helsinki
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Virkaa hakeneiden nimet ovat julkisia. Hakemukset pyydetään laatimaan suomen tai ruotsin kielellä. Todistukset ja muut asiakirjat pyydetään esittämään vasta haastattelussa.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
    • Etätyön kuvaus: Opetushallituksessa puhutaan hybridityöstä. Yksiköissä, projekteissa, tiimeissä, työryhmissä ja vastaavissa käydään keskustelua työskentelymuodoista ja todetaan, milloin edellytetään fyysistä läsnäoloa toimipaikalla. Etä- ja lähityöstä sovittaessa on hyvä ottaa huomioon, että säännöllinen lähityöskentely tukee mm. yhteisöllisyyttä, yhdessä ideointia, verkostoitumista ja uusien työntekijöiden perehdyttämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhdessä sovitaan, milloin ollaan läsnätyössä. Esihenkilön pyynnöstä on velvollisuus saapua työpaikalle eikä kukaan voi olla 100 % etätyössä.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Liukuva työaika
    • Koeaika: Koeaika on 6 kuukautta.
    • Palkkatiedot: Vaativuustaso 12 (3807,74 euroa/kk), Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 %. Uudella henkilöllä suoriutumiseen perustuva palkanosa määrittyy tyypillisesti välille 18,5–23 %.
    Kansallinen koulutuksen arviointikeskus259102.11.2026 klo 12:00 - 18.11.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.1.2027 tai sopimuksen mukaan - 31.12.2029Kokoaikainen tai osittainen etätyö13807,74 euroa / kk, lisäksi henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa enintään 50 %. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Kansallinen koulutuksen arviointikeskus259102.11.2026 klo 12:00 - 18.11.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.1.2027 tai sopimuksen mukaan - 31.12.2029Kokoaikainen tai osittainen etätyö13807,74 euroa / kk, lisäksi henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa enintään 50 %.