Hakuaika päättyy 12.10.2026 klo 16:15
Haemme joukkoomme ryhmän varajohtajaa. Olisitko sinä tuleva työkaverimme ja osa ammattitaitoista ja osaavaa tiimiämme?
Itä-Suomen poliisilaitoksella on haussa eteläiselle kenttäjohtoalueelle sijoittuva ylikonstaapelin virka. Virkapaikka on joko Mikkelin, Varkauden, Savonlinnan tai Pieksämäen poliisiasema. Ilmoita hakemuksessa virkapaikkatoiveesi.
Ylikonstaapeli toimii kenttäryhmän varajohtajana, ryhmän toisena hallinnollisena esihenkilönä ja kenttäjohtajana. Kenttäjohtaja huolehtii työvuoronsa aikana päivittäisen toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja seurannasta sekä vaativien tilanteiden johtamisesta. Virka- ja painopisteaikojen ulkopuolella kenttäjohtaja huolehtii käytännössä koko kenttäjohtoalueen toiminnan toteutuksesta. Ylikonstaapelin keskeisiin tehtäviin kuuluu johtaa, kehittää ja valvoa ryhmän toimintaa ryhmänjohtajan apuna. Toimit tehtävissäsi poliisin arvojen mukaisesti.
Valvonta- ja hälytystoimintayksikön tehtävänä on tuottaa 24/7 hälytyspartiotoimintaa, YJT-valvontaa ja liikenteen valvontaa toiminta-alueellaan. Poliisilaitoksen eteläinen kenttäjohtoalue kattaa Etelä-Savon maakunnan ja Varkauden, Leppävirran, Joroisten ja Heinäveden kunnat. Alueella on neljä poliisiasemaa: Mikkeli, Savonlinna, Varkaus ja Pieksämäki. Alueelle tunnusomaista ovat pitkät välimatkat sekä laajat vesistöalueet. Alueella on runsaasti vapaa-ajan asutusta, kesäisin huomattavan paljon erilaisia tapahtumia sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet etenkin luontoon liittyen. Kenttäjohtoalueella on siirrytty osin myös monialaisen poliisityön malliin.
Kelpoisuusvaatimuksena on
a) poliisialipäällystön erikoistumisopintojen suorittaminen, poliisialipäällystötutkinto, poliisipäällystön tutkinnon A-osan suorittaminen, poliisialipäällystön virkatutkinto
b) poliisin perustutkinnon tai poliisimiehistön virkatutkinnon lisäksi suoritettu korkeakoulututkinto taikka
c) korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys poliisitoimeen. Perehtyneisyys poliisitoimeen voidaan saavuttaa pääsääntöisesti poliisin tehtävissä, myös soveltuvin osin esimerkiksi syyttäjätoimen, tullin tai rajavartiolaitoksen tehtävissä.
Poliisin virkaan nimitettävällä tulee olla Suomen kansalaisuus.
Itä-Suomen poliisilaitos on yksikielinen. Viranomaisen kieli on suomi. Kelpoisuusvaatimuksena on siten suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Kielitaidosta on säädetty poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16a §:ssä.
Kelpoisuusvaatimusten tulee täyttyä hakuajan päättymiseen mennessä.
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: -
- Kirjallinen osaaminen: -
- Ymmärtäminen: Tyydyttävä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: -
Odotamme sinulta monipuolista osaamista poliisitoiminnan eri osa-alueilta. Sinulla on kykyä suunnitella ja seurata ryhmän tavoitteellista toimintaa sekä kykyä toimia erilaisissa muutostilanteissa. Odotamme, että sinulla on osaamista päivittäistoimintojen esihenkilötyöstä ja hyvät valmiudet esihenkilötehtäviin. Toivomme sinulla olevan kokemusta toimintojen ja toimintatapojen kehittämisestä tai omaat hyvät valmiudet toiminnan kehittämiseen. Sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä viestinnälliset valmiudet.
Eduksesi katsomme voimassa olevan yleis- ja kenttäjohtolisenssin.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Ylikomisario Petri Isokuortti, 0295 455 415 (tavoitettavissa 28.9. lukien)
Komisario Tomi Roikonen, 0295 455 201
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Itä-Suomen poliisilaitos kirjaamo
PL 217/Suokatu 44
70101 Kuopio
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvana kaikissa oloissa.
Itä-Suomen poliisilaitoksella työskentelee noin 850 henkilöä erilaisissa tehtävissä. Toimialueemme on laaja, ja tehtävämme sijoittuvat Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntien alueille. Itä-Suomessa pääset nauttimaan niin vaihtelevasta maalaismaisemasta, kauniista järviluonnosta kuin kaupungin sykkeestä.
Meillä Itä-Suomen poliisilaitoksella henkilöstön hyvinvointi ja työn sujuvuus ovat tärkeitä. Arvostamme henkilöstömme hyviä työyhteisö-, verkostoitumis- ja ongelmanratkaisutaitoja sekä motivaatiota ja valmiuksia uuden oppimiseen. Me haluamme myös tukea sinua kehittymään ja kehittämään.
Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna, Varkaus
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Hallituskatu 4
50100 Mikkeli
Avaa Google Mapsissa
Savontie 20
76100 Pieksämäki
Avaa Google Mapsissa
Tottinkatu 9
57130 Savonlinna
Avaa Google Mapsissa
Pirnankatu 2
78200 Varkaus
Avaa Google Mapsissa
- Lisätietoja: Virkaan nimittäminen edellyttää terveydellistä soveltuvuusarviota. Se toteutetaan terveystarkastuksena poliisilaitoksen työterveyshuollossa, mikäli edellisen terveystarkastuksen tiedot ovat vuotta vanhempia tai nimitettävän terveydentila on edellisen terveystarkastuksen jälkeen muuttunut. Terveystarkastus tehdään lähtökohtaisesti ennen työn aloittamista, mutta viimeistään kuukauden kuluttua työn aloittamisesta.
- Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Jaksotyöaika
- Koeaika: Viran täytössä on mahdollista käyttää enintään kuuden kuukauden koeaikaa.
- Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus sijoittuu poliisin palkkausjärjestelmän vaativuustasolle 04.06, jonka mukainen peruspalkka on 1.10.2026 lukien 2 976,46 euroa/kuukausi. Tämän ohella maksetaan henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella määräytyvää palkanosaa, joka on enintään 32 % peruspalkasta. Poliisihallinnon ulkopuolelta tulevalla henkilökohtaisen työsuorituksen osuus on 10 % peruspalkasta ja suoritusosa arvioidaan uudelleen 3-6 kuukauden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta. Lisäksi voidaan maksaa kokemusosaa enintään 14 % peruspalkasta sellaisen aikaisemman palvelusajan perusteella, josta on olennaista hyötyä tehtävien hoitamisen kannalta. Tehtävän perusteella maksetaan myös olosuhdeosalisää 2 % peruspalkasta.