Siirry pääsivulle
Tarkastaja, yksityiset ja julkiset palvelut (työsuojelu)

Hakuaika päättyy 9.10.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Meillä pääset tekemään työtä, jolla on merkitystä ihmisille, yhteisöille ja yhteiskunnalle pitkälle tulevaisuuteen. Hae mukaan ja tule rakentamaan uutta virastoa kanssamme!

Haluaisitko työskennellä turvallisen, terveellisen ja reilun työelämän puolesta? Haemme työsuojelutarkastajaa valvomaan yksityisen ja julkisten palvelujen kokonaisuutta. Työtehtävät koostuvat työpaikoilla tehtävistä työsuojelutarkastuksista. Valvomme, että työpaikoilla noudatetaan työturvallisuuslakia ja työsuhdelainsäädäntöä ja vaikutamme työpaikkojen omaan työsuojelutyöhön. Valvonta kohdistuu muun muassa kauppa- ja asiakaspalvelualalle, majoitus- ja ravitsemisalalle, sosiaali- ja terveyspalveluihin, koulutus- ja valmennusalalle, rahoitus- ja vakuutusalalle, tieto- ja viestintäpalveluihin, kiinteistö- ja asiantuntijapalveluihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin.

Tehtävät sijoittuvat työsuojeluosaston yksityisten ja julkisten palvelualojen yksikköön sijoittuvaan ryhmään. Yksikössä tehdään työsuojelutarkastuksia kuntien, valtion ja yksityisten palvelualojen työpaikoille. Lisäksi yksikkö osallistuu osaston puhelinneuvonnan järjestämiseen ja asiakasaloitteisen valvonnan toteuttamiseen.

Lupa- ja valvontavirastolla on toimipaikka 18 paikkakunnalla ja ryhmän tarkastajat työskentelevät eri puolilla Suomea. Työ edellyttää voimassa olevaa ajo-oikeutta ja matkustamista pääasiassa virka-aikana.

Tarkastuskohteet sijaitsevat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella. Työ saattaa sisältää satunnaista matkustamista myös muilla alueilla tarkastustoiminnassa.

http://Tyosuojelu.fi/avoimet-tyopaikat

Ei säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.

    Parhaat valmiudet tehtävään antaa soveltuva korkeakoulututkinto tai muu soveltuva tutkinto ja työkokemus palvelualoilta.

    Odotamme sinulta suunnitelmallista, ratkaisukeskeistä ja itsenäistä työotetta. Haemme henkilöä, joka tuntee työturvallisuuslainsäädännön ja sen soveltamisen tai jolla on kokemusta työsuojelutehtävistä. Tehtävään voidaan valita myös henkilö, jolla on vahva työsuhdelainsäädännön tuntemus. Tarkastajan työssä voit suunnitella ja aikatauluttaa työtäsi itsenäisesti, joten tarvitset tehtävässä kykyä johtaa itseäsi ja priorisoida työtehtäviä. Odotamme sinulta lisäksi selkeää kirjallista ilmaisutaitoa, esimerkiksi kokemusta erilaisten raporttien ja selvitysten laatimisesta. Tehtävässä tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja.

    Arvostamme kykyä perustella tehdyt ratkaisut ja suoriutua vaativista asiakastilanteista. Eduksi luetaan kyky oppia uutta ja halua ottaa selvää asioista. Tarvitset lisäksi hyvät tietotekniset taidot, sillä tehtävässäsi keskeisessä roolissa ovat erilaisten tietojärjestelmien sujuva käyttö.

    Tehtävässä tarvitaan hyvää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Englannin kielen taito luetaan hakijalle eduksi.

    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    Meillä on innostava ja osaava työyhteisö, joka kannustaa sinua kehittymään ja kasvattamaan osaamistasi. Lisäksi tarjoamme joustavat työajat, jotka mahdollistavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. Meillä on etätyömahdollisuus, kattavat työterveyspalvelut sekä hyvinvointi- ja lounasetu.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Päivi Laakso
    Ryhmäpäällikkö
    puh. 029 5256143
    etunimi.sukunimi@lvv.fi
    Tavoitettavissa: 5.10. klo 10-12 ja 6.10. klo 13-15

    Sami Kajander
    Ryhmäpäällikkö
    puh. 029 5254583
    etunimi.sukunimi@lvv.fi
    Tavoitettavissa: 2.10. klo 9-11 ja 5.10. klo 13-15

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Lupa- ja valvontaviraston kirjaamo

    PL 20, 13035 LVV
    kirjaamo@lvv.fi 

  • Lupa- ja valvontavirasto on uusi valtion virasto, joka aloitti toimintansa 1.1.2026. Virastoon koottiin kaikki Valviran tehtävät, suurin osa aluehallintovirastojen tehtävistä sekä pääosa ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen tehtävistä. Lupa- ja valvontavirastolla on toimipaikka 18 paikkakunnalla. Viraston tehtävät koskevat sosiaali- ja terveysalaa, ympäristöasioita, työsuojelua, pelastustoimea, varautumista, koulutusta, kulttuuria ja varhaiskasvatusta sekä yritystoimintaa tietyillä aloilla. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

    Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosasto toimii toimivaltaisena valtakunnallisena työsuojeluviranomaisena. Valvomme, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ Suomessa on tervettä, turvallista ja reilua. Hyödynnämme toiminnassamme monipuolisesti valvontaa, ohjausta ja viestintää sekä tuemme työpaikkojen omaa työsuojelutyötä. Lisäksi valvomme tilaajavastuulain noudattamista sekä maahantuotuja koneita ja laitteita sekä henkilönsuojaimia. Osallistumme myös työrikosten ja työperäisten hyväksikäyttörikosten käsittelyyn rikosprosessin eri vaiheissa. Arvojemme mukaisesti arvostamme asiakasta, rikastamme tietotaitoa, välitämme hyvinvoinnista ja olemme oikeudenmukaisia.

    Vaasa

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Vaasa
    Wolffintie 35
    65200 Vaasa
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Virka on perustettu työsuojeluosastolle.

      Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Huomioithan, että hakemukset ja niiden liitteet ovat julkisia asiakirjoja.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
    • Etätyön kuvaus: Voimme tehdä Lupa- ja valvontavirastossa etätöitä laajasti, jos se onnistuu omien työtehtävien kannalta. Työtehtävien vaatiessa teemme työtä kuitenkin virkapaikalla.
    • Virka perustettu: Virka on perustettu yksikköön.
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Koeaika: Koeaika on kuusi (6) kuukautta.
    • Palkkatiedot: Tehtävän kokonaispalkka sijoittuu arviolta välille 3570-3790 euroa kuukaudessa. Lupa- ja valvontaviraston palkkausjärjestelmän käyttöönoton jälkeen tehtävän palkkaus määräytyy erikseen vahvistettavan tehtävän vaativuustason ja henkilökohtaisen suoritustason perusteella.
    Lupa- ja valvontavirasto2483924.9.2026 klo 09:00 - 9.10.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde4.1.2027 tai sopimuksen mukaan.Kokoaikainen tai osittainen etätyö1noin 3570-3790 euroa kuukaudessa. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Lupa- ja valvontavirasto2483924.9.2026 klo 09:00 - 9.10.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde4.1.2027 tai sopimuksen mukaan.Kokoaikainen tai osittainen etätyö1noin 3570-3790 euroa kuukaudessa.