Siirry pääsivulle
Vesistöasiantuntija

Hakuaika päättyy 18.9.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Itä-Suomen elinvoimakeskus hakee määräaikaista vesistöasiantuntijaa edistämään vesienhoidon tavoitteiden toteutumista pintavesien osalta, erityisesti Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella.

Tehtävänä on vastata vesienhoitohankkeiden edistämisestä ja seurannasta, osallistua vesistö- ja valuma-aluekunnostuksiin sekä hoitaa pintavesiin liittyviä tukiviranomaistehtäviä. Tehtäviin kuuluvat myös valtionavustushankkeiden valmistelu, valvonta ja raportointi, vesienhoidon viestinnän koordinointi sekä asiantuntijaohjaus hanketoimijoille, kunnille ja kansalaisille.

Työssä toimitaan tiiviissä yhteistyössä viranomaisten, kuntien, järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa sekä osallistutaan alueellisiin ja valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin ja asiantuntijaverkostoihin.

Tehtävä toteuttaa ympäristöministeriön Ahti-ohjelman tavoitteita ja sisältää myös elinvoimakeskukselle määrättyjä vesien- ja merenhoidon toimeenpano- ja tukiviranomaisen tehtäviä.

Vesienhoitoryhmässä jokaisella asiantuntijalla on oma vastuumaakuntansa, mutta työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä. Tehtävässä on kollegoiden tuki ja asiantuntijat auttavat toinen toisiaan yli alue- ja tehtävärajojen Kaakkois-Suomen vesienhoidon edistämiseksi.

Tehtävän sijoituspaikka on ensisijaisesti Kouvola tai Lappeenranta. Sijoittuminen organisaatiossa: Itä-Suomen elinvoimakeskus, Maaseutu, kalatalous ja ympäristöosasto, ja ympäristöyksikön vesienhoitoryhmä.

http://www.elinvoimakeskus.fi/ita-suomi

Odotamme hakijalta tehtävään soveltuvaa luonnontieteellistä tai teknistä korkeakoulututkintoa sekä kokemusta vesienhoitoon, vesistöjen tilaan, kuormitukseen, kunnostushankkeisiin tai muihin vastaaviin ympäristöalan asiantuntijatehtäviin liittyvistä tehtävistä.

Työssä onnistuminen vaatii hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja. Hakijan tulee olla oma-aloitteinen ja ratkaisukeskeinen ja hänellä tulee olla kykyä hallita laajoja asiakokonaisuuksia sekä viedä asioita käytäntöön. Hyvä kirjallinen ja suullinen esitystaito tulee hallita.

Tehtävään sisältyy maastotöitä ja ajokortti on tehtävässä välttämätön.

Arvostamme kokemusta vesienhoidon tai vesiensuojelun käytännön toteutuksesta sekä valtionhallinnon, valtionavustusten tai rahoitusjärjestelmien tuntemusta. Paikkatieto-osaaminen (QGIS) ja ympäristöhallinnon järjestelmien (erityisesti ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta) tuntemus katsotaan eduksi.

Työssä tarvittava kielitaito: suomen kieli.

  • Ajokortti: Henkilöauto B

Työnantajan tukema lounas-, kulttuuri- ja liikuntaetu. Laaja työterveyshuolto.

Ryhmäpäällikkö Sanna Katajamäki
sanna.katajamaki@elinvoimakeskus.fi
puh. 0295 026 804

tai

vesistöasiantuntija Tiina Käki
tiina.kaki@elinvoimakeskus.fi
puh. 0295 026 196)     

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

KEHA kirjaamo

PL 10, 00073 KEHA-keskus

  • Itä-Suomen elinvoimakeskus aloitti toimintansa vuoden 2026 alussa. Se palvelee Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita monipuolisissa alueen elinvoimaa edistävissä tehtävissä, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.

    Itä-Suomen elinvoimakeskuksessa työskentelee noin 250 asiantuntijaa ja sillä on toimipaikat Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä. Virasto hoitaa maaseutuun, kalatalouteen, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä.

    Kouvola, Lappeenranta

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Kouvola
    Kauppamiehenkatu 4
    45100 Kouvola
    Avaa Google Mapsissa
  • Lappeenranta
    Villimiehenkatu 2 B
    53100 Lappeenranta
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Tehtävää voidaan jatkaa määrärahojen puitteissa.
           
      Huomioithan, että Valtiolle.fi -järjestelmässä täytettävälle hakemukselle ei ole tässä rekrytointiprosessissa mahdollista lisätä liitteitä (kuten cv tai hakemuskirje). Huolehdithan siitä, että hakulomakkeellasi on täytettynä kaikki hakuprosessissa merkitykselliseksi katsomasi tieto.   

      Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Liukuva työaika
    • Koeaika: Tehtävässä on 3 kk koeaika.
    • Palkkatiedot: Elinvoimakeskuksissa ja KEHA-keskuksessa on käytössä tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkkausjärjestelmä. Haettavana oleva tehtävä sijoittuu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle E09 (3 545,28 euroa/kk). Henkilökohtaisen palkanosan määrä on 5 - 45 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Tyypillinen uuden henkilön suoriutumiseen perustuva palkanosa on 11,5-14,5 % vaativuuteen perustuvasta palkanosasta.
    Itä-Suomen elinvoimakeskus246903.9.2026 klo 00:00 - 18.9.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.11.2026 tai sop.mukaan - 30.9.2027Mahdollisuus työskennellä etänä1Tehtäväkohtainen palkka 3545,28 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtainen suoriutumisosa max 45 %. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Itä-Suomen elinvoimakeskus246903.9.2026 klo 00:00 - 18.9.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.11.2026 tai sop.mukaan - 30.9.2027Mahdollisuus työskennellä etänä1Tehtäväkohtainen palkka 3545,28 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtainen suoriutumisosa max 45 %.