hoppa till huvudinnehållet
Meny
  • Alla Jobb
  • Tutkimusassistentti, vesiviljely, Laukaa (2 paikkaa)

    Hakuaika päättyy 30.1.2026 klo 16:00

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Oletko kiinnostunut vesiviljelytuotannosta ja siihen liittyvästä teknologiasta? Tule mukaan osaksi Luonnonvarakeskuksen asiantuntevaa tiimiä uudistettuun tuotanto- ja tutkimusympäristöön Laukaan kalanviljelylaitokselle.

    Tutkimusassistentin työtehtäviin kuuluu päivittäistä kalojen hyvinvoinnista huolehtimista, kuten kalaterveysseurantaa, kalojen ruokintaa, altaiden ja välineistön puhtaanapitoa sekä bioturvallisuudesta huolehtimista. Tehtävässä osallistutaan viranomaistehtävien ja tutkimushankkeiden läpivientiin sekä vesiviljely- ja tutkimustiedon keräämiseen ja sen hallintaan. Lisäksi työhön voi sisältyä muita työnantajan osoittamia tehtäviä. Tehtävä sijoittuu Luonnonvarakeskuksen (Luke) Laukaan toimipaikkaan.

    Haettavaksi avataan 1-2 kausityöpaikkaa.

    Tehtävä edellyttää hakijalta perustietoa kalanviljelystä - hyvän pohjan työlle antaa esim. kalatalousalan perustutkinto tai vastaava muu alaan liittyvä koulutus. Aikaisempi työkokemus kalanviljelystä ja siihen liittyvästä tutkimustoiminnasta luetaan eduksi. Toimipaikan erityispiirteet perehdytetään työn aikana.

    Työkielenä on suomi, mutta hakijalta edellytetään myös hyvää englannin kielen taitoa. Kalankuljetustehtävissä edellytettävä BE-luokan (pikku-e) ajo-oikeus katsotaan hakijalle eduksi.

    Luonnonvarakeskus tarjoaa työsuhteesi aikana hyvinvointia tukevan työympäristön ja erittäin kattavan työterveyshuollon.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Heikki Koskinen
    Ryhmäpäällikkö, tavoitettavissa klo 8-16
    +358295327854
    heikki.koskinen@luke.fi

    Juha Hänninen
    Tutkimusmestari, tavoitettavissa klo 7-15
    +358295327538
    juha.hanninen@luke.fi

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Luonnonvarakeskuksen kirjaamo

    Latokartanonkaari 9
    00790 Helsinki

    Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka rakentaa hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta uusiutuvista luonnonvaroista. Tuotamme tietoon perustuvia ratkaisumalleja ja palveluita asiakkaillemme sekä lisäarvoa uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvalle kestävälle ja kilpailukykyiselle elinkeinotoiminnalle. Tuemme lisäksi luonnonvaroihin ja luonnonvaratalouteen liittyvää yhteiskunnallista päätöksentekoa.

    Luken toimialasta, tehtävistä ja organisaatiosta säädetään Luonnonvarakeskuksesta annetussa laissa (561/2014). Toimimme maa- ja metsätalousministeriön toimialalla.

    Meitä lukelaisia yhdistävät ystävällisyys, uteliaisuus ja halu vaikuttaa maailmaan myönteisesti. Arvostamme monimuotoista, eri taustoista ja kulttuureista rakentuvaa työyhteisöämme ja edistämme yhdenvertaisuutta. Rakennamme yhdessä hyväntuulista ja kunnioittavaa kulttuuria, jossa jokaisen työtä arvostetaan. Vastuullisuus kulkee läpi kaiken toimintamme.

    Laukaa

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Laukaa
    Vilppulantie 415
    41340 Laukaa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Valittavasta henkilöstä tehdään pakotetarkastus, joka perustuu kansainvälisten ja kansallisten pakotevelvoitteiden noudattamiseen. Valittavasta henkilöstä voidaan lisäksi tehdä taustatarkastus, jolla voidaan varmentaa henkilön antamien tietojen oikeellisuutta, jos henkilö ei ole rekisteröitynyt Suomessa.
    • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
    • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Koeaika: Koeaika on puolet palvelussuhteen kestosta, kuitenkin enintään kuusi (6) kuukautta.
    • Palkkatiedot: Tehtävä sijoittuu Luonnonvarakeskuksen palkkausjärjestelmän vaativuustasolle 2, jossa tehtäväkohtainen palkanosa on 2397,48 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuva palkanosa, joka voi olla enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuden työntekijän henkilökohtainen palkanosa on osaamisesta ja kokemuksesta riippuen tyypillisesti 15–20 %. Hakija voi esittää myös oman palkkatoivomuksensa.
    Luonnonvarakeskus178247.1.2026 klo 09:00 - 30.1.2026 klo 16:00MääräaikainenTyösuhde01.06.2026 - 31.08.2026Ei mahdollisuutta työskennellä etänä2Palkka on noin 2757-2876 euroa kuukaudessa. Hae työpaikkaaAdd to favorites
    Työpaikan tiedot Luonnonvarakeskus178247.1.2026 klo 09:00 - 30.1.2026 klo 16:00MääräaikainenTyösuhde01.06.2026 - 31.08.2026Ei mahdollisuutta työskennellä etänä2Palkka on noin 2757-2876 euroa kuukaudessa.