hoppa till huvudinnehållet
Tiedottaja (verkkopäätoimittaja)

Hakuaika päättyy 26.8.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Haemme määräaikaista tiedottajaa (verkkopäätoimittaja) Pääesikuntaan ajalle 1.12.2026 - 31.12.2027.

Puolustusvoimien verkkopäätoimittajan tehtävä on valtakunnallinen päivittäisviestinnän, verkkoviestinnän ja digitaalisen sisällöntuotannon asiantuntijatehtävä. Tehtävässä vastataan Puolustusvoimien verkkopalveluiden ja sosiaalisen median sisältöjen suunnittelusta, kehittämisestä, koordinoinnista ja toteutuksesta osana kokonaisvaltaista viestintää.

Verkkopäätoimittaja johtaa ja kehittää Puolustusvoimien verkkoviestinnän ja sosiaalisen median sisältötuotantoa sekä toimii digitaalisen viestinnän asiantuntijana koko organisaation laajuisesti. Tehtävään kuuluu sisältöjen suunnittelu, ohjaaminen ja yhteensovittaminen eri kanavissa sekä verkkoviestinnän toimintatapojen ja henkilöstön osaamisen kehittäminen. Työssä korostuvat paineensietokyky, joustavuus sekä kyky tehdä perusteltuja päätöksiä myös muuttuvissa ja rajallisen tiedon tilanteissa.

Tehtävänhoitaja osallistuu Puolustusvoimien päivittäisviestinnän suunnitteluun ja toteutukseen sekä toimii viestinnän asiantuntijana johdon, henkilöstön ja eri sidosryhmien viestinnällisessä tukemisessa. Tehtävässä korostuvat erityisesti digitaalisten kanavien, sosiaalisen median ja ajankohtaisviestinnän asiantuntemus.
Verkkopäätoimittaja osallistuu asevelvollisuus- ja koulutusviestinnän, valtakunnallisten harjoitusten sekä muiden merkittävien viestintäkokonaisuuksien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tehtävään kuuluu myös osallistuminen viestinnän kehittämiseen, toimintatapojen suunnitteluun sekä häiriötilanteisiin varautumiseen liittyviin tehtäviin.
Tehtävänhoitaja osallistuu Puolustusvoimien digitaalisen viestinnän jatkuvaan kehittämiseen. Hän vastaa päivystysvuorollaan Puolustusvoimien erityis- ja häiriötilanneviestinnän toteutuksesta.

Työ sisältää varallaolopäivystystä noin 4-6 viikkoa vuodessa.
Työhön sisältyy matkustamista noin 2–4 päivänä kuukaudessa (koti- ja ulkomaa) ja osallistuminen sotaharjoituksiin noin 10-20 vuorokautta vuodessa.

Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus

Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset

    Odotamme hakijalta tehtävään soveltuvaa viestintä- tai media-alan korkeakoulututkintoa sekä usean vuoden kokemusta verkkoviestinnän, digitaalisen sisällöntuotannon ja sosiaalisen median tehtävistä osana organisaation viestintää.

    Odotamme kykyä suunnitella ja toteuttaa tavoitteellista viestintää eri kohderyhmille sekä ymmärrystä digitaalisten kanavien toimintalogiikasta, kehittämisestä ja vaikuttavuuden arvioinnista.

    Odotamme hakijalta näyttöjä verkkoviestinnän ja sisältökokonaisuuksien kehittämisestä, koordinoinnista ja toteuttamisesta. Arvostamme kokemusta laajojen verkkopalveluiden, monikanavaisen viestinnän tai digitaalisten palveluiden kehittämisestä.

    Viestintä ja sisällöntuotanto edellyttää erinomaista suomen kielen taitoa (suullinen, kirjallinen, ymmärtäminen). Tehtävä edellyttää lisäksi kykyä tuottaa viestinnän tuotteita, käskyjä, ohjeita, raportteja ja selvityksiä.

    Viestintä ja asiakaspalvelu eri kanavissa, sisällöntuotanto Puolustusvoimien verkkosivuille, viestinnän toteuttaminen sekä kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa asiointi viikoittain edellyttää hyvää ruotsin ja englannin kielen taitoa (suullinen, kirjallinen, ymmärtäminen).

    Henkilökohtaisina ominaisuuksina odotetaan itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta, vastuullisuutta ja priorisointi- ja organisointikykyä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä toimia muuttuvissa ja aikapaineisissa tilanteissa. Lisäksi odotamme idearikkautta ja valmiutta kehittää viestinnän toimintatapoja.

    Eduksi luetaan Puolustusvoimien toimintaympäristön, julkishallinnon tai turvallisuusalan viestinnän tuntemus.
    Eduksi luetaan myös täydennyskoulutus esimerkiksi strategisesta viestinnästä, digitaalisesta viestinnästä, verkkopalvelujen kehittämisestä, sosiaalisesta mediasta, johtamisesta tai analytiikan hyödyntämisestä viestinnässä.

    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen

    Tarjoamme henkilöstöllemme monenlaisia palvelussuhde-etuja, mm.
    - tutkitusti hyvän työilmapiirin
    - mahdollisuuden täydennyskoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen
    - etenemismahdollisuuksia tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla
    - joustavia työaikamuotoja
    - vuokratuettuja palvelussuhdeasuntoja
    - liikuntamahdollisuuksia työajalla
    - virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön
    - tuetun työpaikkaruokailun
    - työterveyshuollon palvelut

    Virkaan tai tehtävään nimittäminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella huumausainetestaus.

    Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.

    Puolustusvoimien virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014).

    Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.

    Jere Paldanius, p. 0299 500 726 (17.8. lukien)

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Pääesikunnan kirjaamo

    PL 919
    00131 Helsinki

  • Pääesikunta on valtion keskushallintoon kuuluva viranomainen ja puolustusvoimien johtoesikunta. Pääesikunta käsittelee ja ratkaisee ne puolustusvoimille kuuluvat asiat, joita ei ole säädetty puolustusvoimien muun viranomaisen käsiteltäviksi ja ratkaistaviksi.

    Pääesikunnan tehtävänä on: 1) suunnitella ja toimeenpanna Puolustusvoimien yhteiset operaatiot ja 2) ohjata puolustushaarojen, Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) ja alaistensa laitosten toimintaa ja jakaa toiminnan toteuttamiseksi tarvittavat voimavarat.

    Pääesikunnan toiminta perustuu Puolustusvoimien yhteiseen arvoperustaan; isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö.

    https://puolustusvoimat.fi/tietoa-meista/paaesikunta
    https://puolustusvoimat.fi/tyo-ja-koulutus
    https://pvrekry.fi

    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    Helsinki
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Pääesikunta
      Lintulahdenkuja 4
      00540 Helsinki
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Etätyö on mahdollista työtehtävien salliessa, etätyöstä sovitaan erikseen esimiehen kanssa. Etätyöpäivien enimmäismäärä on 12 päivää kuukaudessa.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
    • Työaikamuoto: Jaksotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Virastotyöaikaa vastaava työaika
    • Koeaika: Tehtävässä noudatetaan valtion virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Puolustusvoimissa on käytössä tehtävän vaativuuden arviointiin perustuva palkkausjärjestelmä, jonka lisäksi maksetaan työssä menestymiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa. Tämä tehtävä sijoittuu koulutuksesta ja kokemuksesta riippuen vaativuusluokkaan ESJA 11 tai 12.
    Pääesikunta2396910.8.2026 klo 08:00 - 26.8.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.12.2026 tai sopimuksen mukaan -31.12.2027Mahdollisuus työskennellä etänä1Aloittavan henkilön kokonaispalkka on 4539,46 - 4821,01 €/kk. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Pääesikunta2396910.8.2026 klo 08:00 - 26.8.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.12.2026 tai sopimuksen mukaan -31.12.2027Mahdollisuus työskennellä etänä1Aloittavan henkilön kokonaispalkka on 4539,46 - 4821,01 €/kk.