hoppa till huvudinnehållet
Ohjaaja, työtoiminta (Mikkelin vankila)

Hakuaika päättyy 16.7.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Mikkelin vankilassa on haettavana työtoiminnan ohjaajan kolmen kuukauden määräaikainen virkasuhde. Tehtävä alkaa 1.9.2026 tai viimeistään 1.10.2026.

Tämä tehtävä liittyy hallituksen tavoitteeseen palkata vuoden 2026 aikana 500 nuorta uusiin määräaikaisiin palvelussuhteisiin. Tehtävät on tarkoitettu erityisesti ensimmäistä työpaikkaa valtiolta hakeville 18–25-vuotiaille henkilöille.

Mikkelin vankila on 110-paikkainen, tutkinta- ja täytäntöönpanovankilana toimiva suljettu vankila, joka sijaitsee aivan Mikkelin keskustassa. Vankila on profiloitunut seksuaalirikoksiin ja
sakkovankeihin. Mikkelin vankilassa työskentelee n. 77 henkilöä.

Työtoiminnan ohjaajan tehtäviin kuuluu eri työtoiminnan pisteissä vankien ohjaaminen ja opastaminen sekä työnjohdon työparina toimiminen. Vankilan työtoimintoihin kuuluvat puusepän ja kiinteistöhuollon tehtävät sekä erilaisia vaatehuollon tehtäviä ja puhtaanapidon tehtäviä. Tehtäviin voi sisältyä erilaisia kirjauksia vankitietojärjestelmään.
Vuorovaikutustaidot ovat keskeisessä roolissa, kun motivoit, tuet ja kannustat vankeja
heidän arjessaan.

Kelpoisuusvaatimuksena ohjaajan virkaan on soveltuva toisen asteen ammatillinen tutkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022, 7 §).

Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022, 8 §).

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

    Hakijan tulee olla 18–25-vuotias, ensimmäistä työpaikkaansa valtiolla hakeva henkilö, sillä tämä tehtävä liittyy hallituksen tavoitteeseen palkata vuoden 2026 aikana 500 nuorta uusiin määräaikaisiin palvelussuhteisiin.

    Työtoiminnan ohjaajan tehtävästä voi suoriutua hyvin erilaisilla koulutustaustoilla.
    Kokemus asiakastyöstä ja ryhmien ohjaamisesta on eduksesi. Asiakaslähtöinen työote ja hyvät
    sosiaaliset taidot ja oma-aloitteisuus luovat edellytykset tehtävästä suoriutumiselle. Tilannetaju, joustavuus ja toisaalta kyky rajata ja rajoittaa tai puuttua asioihin ovat hyviä taitoja tehtävää ajatellen. Odotamme sinulta myös riittäviä tietoteknisiä taitoja.
    Lisäksi työtoiminnan tehtävässä on hyvä tuntea työturvallisuuteen liittyviä perusasioita. Odotamme sinulta myös hyvää suomen kielen taitoa ja englannin kielen osaamisesta on tehtävässä hyötyä.

    Me Rikosseuraamuslaitoksessa tarjoamme sinulle aidosti merkityksellisen ja kehittyvän työn luotettavan työnantajan palveluksessa, hyvää vuorovaikutusta sekä työkavereita, joita on ilo tuntea. Tarjoamme lisäksi sinulle kannustavan ja tasa-arvoisen ilmapiirin, joustavuutta sekä tasapainoa työn ja muun elämän välillä. Meillä on käytössä myös laaja työterveyshuolto sekä liikunta-/kulttuuri-/hyvinvointi-/työmatkaetu.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Sari Kosonen (tiedustelut 1.7. alkaen) sari.kosonen@om.fi, p.050 439 6357

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Rikosseuraamuslaitos kirjaamo

    Opastinsilta 12 C
    00520 Helsinki

  • Me Rikosseuraamuslaitoksessa teemme vaikuttavaa työtä uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi. Ydintehtävämme on yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano sekä tutkintavankeuden toimeenpano. Meille tärkeitä arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus. Toimimme oikeusministeriön hallinnonalalla ja olemme osa rikosoikeudellista ketjua.

    Rikosseuraamuslaitos on valtakunnallisesti toimiva virasto, jonka toimialueena on koko maa. Rikosseuraamuslaitos koostuu neljästä vastuualueesta, joita ovat kehittäminen ja ohjaus, asiakasprosessit, hallinto- ja tukipalvelut sekä operatiivinen toiminta. Lisäksi virastossa on johdon tuen yksikkö.

    Operatiivisesta toiminnasta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu seitsemän rikosseuraamuskeskusta, jotka koostuvat alueittain vankiloista ja yhdyskuntaseuraamustoimistoista.

    Mikkeli

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Mikkelin vankila
    Päiviönkatu 1
    50100 Mikkeli
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Työyhteisössämme arvostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

      Haastattelut on suunniteltu pidettäväksi viikolla 33.
    • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
    • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Määräaikaisuuden lisätietoja: Hallituksen lisämääräraha nuorten palkkaamiseen
    • Työaikamuoto: Viikkotyöaika
    • Koeaika: Alle vuoden kestävässä virkasuhteessa koeaika voi olla enintään puolet virkasuhteen kokonaiskestosta.
    • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy vaativuustason 8 mukaisesti, josta maksettava palkka on 2322,09 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella määräytyvää palkanosaa enintään 38 % ja kokemusosaa enintään 12 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Aloittavan henkilön kokonaispalkka on osaamisesta ja kokemuksesta riippuen yleensä noin 2557-2766 euroa/kk.
    Rikosseuraamuslaitos2248530.6.2026 klo 08:00 - 16.7.2026 klo 16:00MääräaikainenVirkasuhdeKolmen (3) kuukauden virkasuhde, aloitus 1.9.2026 tai viimeistään 1.10.2026.Ei mahdollisuutta työskennellä etänä12557-2766 eur/kk. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Rikosseuraamuslaitos2248530.6.2026 klo 08:00 - 16.7.2026 klo 16:00MääräaikainenVirkasuhdeKolmen (3) kuukauden virkasuhde, aloitus 1.9.2026 tai viimeistään 1.10.2026.Ei mahdollisuutta työskennellä etänä12557-2766 eur/kk.