hoppa till huvudinnehållet
Kirjaaja

Hakuaika päättyy 8.10.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Tule rakentamaan sujuvaa tiedonhallintaa Museovirastoon! Haemme kirjaajaa 10 kuukauden määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.12.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Museoviraston kirjaamo kuuluu Kirjasto, arkisto ja arkeologiset kokoelmat -yksikköön, joka vastaa viraston tiedonhallinnan kehittämisestä ja ohjeistamisesta, arkiston hallinnasta ja tietopalvelusta sekä kirjaamotoiminnasta. Yksikössä työskentelet osana tiedonhallinnan asiantuntijatiimiä monipuolisessa ja merkityksellisessä tehtävässä.

Kirjaajana vastaat virastoon vireille tulevien asioiden rekisteröinnistä ja hallinnasta sekä huolehdit osaltasi siitä, että tiedot ovat luotettavasti käytettävissä koko niiden elinkaaren ajan. Osallistut kirjaamon toiminnan ja Museoviraston tiedonhallinnan kehittämiseen sekä tuet henkilöstöä kouluttamalla ja neuvomalla tiedonhallintaan liittyvissä kysymyksissä.

Tehtäviisi kuuluu myös asianhallintajärjestelmän käytön tuki, arkiston tietopalvelu Kokoelma- ja konservointikeskuksessa Vantaalla sekä päätearkistotehtävät kirjaamon osalta.

Määräaikaisuuden perusteena on viransijaisuus.
Tehtävä tulee mahdollisesti myöhemmin täytettäväksi vakituiseksi.
Tehtävässä noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa.
Tehtävässä ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

Tehtävässä ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

    Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ammattikorkeakoulu- tai opistotason tutkintoa sekä vähintään asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkintoa tai muuta asiakirjahallinnan vastaavaa koulutusta.

    Edellytämme kokemusta kirjaamotyöstä sekä asianhallinta- ja arkistojärjestelmistä. Muut tiedonhallinnan ja asiakirjahallinnan tehtävät luetaan eduksi.

    Lisäksi edellytämme aktiivista kehittämisotetta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
    Arvostamme valtionhallinnon tuntemusta ja toivomme perehtyneisyyttä viraston toimialaan sekä sitä koskevaan lainsäädäntöön.

    Tehtävässä edellytetään erinomaista suomen kielen taitoa sekä tyydyttävää ruotsin ja englannin kielen taitoa.

    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen
    Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tehdä vaikuttavaa työtä kulttuuriperinnön tiedonhallinnan parissa, kehittää omaa asiantuntijuuttasi sekä toimia osaavassa ja yhteistyöhön kannustavassa työyhteisössä. Virastossa on käytössä etätyömahdollisuus, joustavat työaikaliukumat, saldovapaa-järjestelmä sekä työaikapankki -järjestelmä. Tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon ja lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedun.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Lisätietoja tehtävästä antaa Jutta Kuitunen sähköpostitse, jutta.kuitunen@museovirasto.fi. Puhelimitse voit kysyä lisätietoja ma-pe klo 14-15, +358 40 1286081.

    Haastattelut pidetään Kansallismuseolla (Mannerheimintie 34 Helsinki) välillä 15.10.-16.10.2026 (tarvittaessa 19.10.2026).
    Päätös valinnasta pyritään tekemään 21.10.2026 mennessä.

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Museoviraston kirjaamo

    PL 913
    00101 Helsinki

  • Museovirasto on kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön asiantuntija, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. Kartutamme, hoidamme ja esittelemme kulttuurihistoriallista kansallisomaisuutta sekä tallennamme, tuotamme ja välitämme tietoa.

    Museovirastoon kuuluvat myös Suomen kansallismuseo, joka on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo ja Suomen kulttuurihistoriallinen keskusmuseo, sekä Suomenlinnan hoitokunta, joka hallinnoi, ylläpitää, restauroi ja esittelee Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa Suomenlinnaa.

    Museovirastossa työskentelee vakituisesti noin 300 eri alojen ammattilaista. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Sitoudumme luomaan työntekijöillemme fyysisesti ja sosiaalisesti turvallisen toimintaympäristön. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia ja sukupuoli-identiteettejä edustavia sekä eri kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.

    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Kansallismuseo
    Mannerheimintie 34
    00100 Helsinki
    Suomi
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Työpiste tulee sijoittumaan Kansallismuseon yhteydessä sijaitsevaan Pohjoishalli-rakennukseen. Pohjoishalli on tällä hetkellä suljettuna peruskorjaushankkeen vuoksi, joten työpiste sijaitsee väliaikaisesti Kansallismuseo-rakennuksessa. Työpiste siirtyy Pohjoishalliin viimeistään tammikuussa 2027.
    • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
    • Etätyö: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
    • Etätyön kuvaus: Tehtävässä on mahdollisuus työskennellä osittain etänä. Osa kirjaajan tehtävistä edellyttää sovittujen aikataulujen mukaisesti säännöllistä läsnäoloa sekä käyntejä viraston muissa toimipisteissä. Etätyökäytännöistä sovitaan aina erikseen esihenkilön kanssa.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Liukuva virastotyöaika 36 tuntia 15 min / viikko.
    • Koeaika: Tehtävässä noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Palkkaus määräytyy valtion virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy VR 6 (2 513,57 €/kk) mukaan. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen kokemukseen ja suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa Museoviraston palkkausjärjestelmäsopimuksen mukaan.
    Museovirasto2504121.9.2026 klo 09:30 - 8.10.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.12.2026 - 30.9.2027Kokoaikainen tai osittainen etätyö1Henkilön osaamisen mukaan aloituspalkka sijoittuu todennäköisesti välille 2 865,47- 3 167,10 €/kk. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Museovirasto2504121.9.2026 klo 09:30 - 8.10.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.12.2026 - 30.9.2027Kokoaikainen tai osittainen etätyö1Henkilön osaamisen mukaan aloituspalkka sijoittuu todennäköisesti välille 2 865,47- 3 167,10 €/kk.