hoppa till huvudinnehållet
Kalastusmestari

Hakuaika päättyy 2.11.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen kalatalousyksikössä on haettavana kalastusmestarin määräaikainen viransijaisuus EU:n yhteisen kalastuspolitiikan valvontaryhmään.

Kalastusmestari toimii elinkeinokalatalouden valvontatehtävissä sekä asiantuntijana ja esittelijänä alueelliselle kalataloushallinnolle kuuluvissa EU:n kalataloutta koskevien säädösten sekä kansallisen kalastuslainsäädännön mukaisissa toimeenpanotehtävissä. Lisäksi kalastusmestari vastaa osaltaan EU:n yhteisen kalastuspolitiikan valvonta- ja seuraamusjärjestelmän toimeenpanosta merialueella Itämeren kiintiöityjen kalalajien kaupallista kalastusta ja sen sähköistä valvontarekisterijärjestelmää koskien. Tämän lisäksi tehtäviin kuuluu yksikön sisäisten ja ulkoisten asiakkaiden palvelu kalataloutta koskevissa hallinto- ja neuvontatehtävissä.

Tehtävä sijoittuu Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen maaseutu-, kalatalous- ja ympäristöosaston kalatalousyksikköön, joka toimii kalatalousviranomaisena yhdeksän maakunnan eli Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella. Tehtävä edellyttää valmiutta matkustaa myös toimialueen ulkopuolelle (Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, ulkomaat). Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on Vaasa. Muita mahdollisia sijoituspaikkoja voivat olla Turku, Helsinki tai Kokkola.

Toimintaympäristö on monipaikkainen, ja tehtävän hoitaminen vaatii jonkin verran matkustamista ja valmiutta liikkua autolla. Toimialue on osin kaksikielinen. Etätöiden tekemiseen on hyvät edellytykset.

http://www.elinvoimakeskus.fi/lounais-suomi

Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen antaa syvällinen osaaminen kalataloushallinnosta ja siitä hankittu työkokemus. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää mm. yhteisen kalastuspolitiikan valvonnan säädösten ja ohjeistuksen sekä kiintiöjärjestelmää koskevien säädösten hyvää tuntemusta.

Odotamme virkaan valittavalta henkilöltä hyviä suullisia ja kirjallisia vuorovaikutustaitoja sekä sidosryhmien tuntemusta.

Tehtävässä tarvitaan kykyä omaksua uusia asioita ja yhdistää asiakokonaisuuksia toisiinsa, oma-aloitteisuutta sekä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Toimintaympäristö vaatii joustavaa työotetta ja verkostomaista työskentelytapaa.

Ajokortti (B) on välttämätön työtehtävässä.

Kalatalouden tuntemus, aiempi hallinnollinen työkokemus sekä kokemus lakien soveltamisesta luetaan eduksi. Myös aiempi kokemus kalataloushallinnon rekisteri- ja tietojärjestelmistä luo hyvät valmiudet tehtävän hoitoon.

Ruotsin kielen taito on eduksi, koska ruotsin kielisten asiakkaiden palvelu on päivittäistä. Myös englannin kielen taito katsotaan eduksi.

Työssä tarvittava kielitaito: suomi, ruotsi 
  

  • Ajokortti: Henkilöauto B
Työnantajan tukema lounas-, kulttuuri- ja liikuntaetu. Laaja työterveyshuolto.

Nina Saarnio, puh. 0295 023 085, nina.saarnio@elinvoimakeskus.fi

Aki Koskinen, puh. 0295 023 025, aki.koskinen@elinvoimakeskus.fi 

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

KEHA kirjaamo

PL 10, 00073 KEHA-keskus

  • Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloitti toimintansa 1.1.2026 yhtenä kymmenestä alueellisesta elinvoimakeskuksesta. Elinvoimakeskukset perustettiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta.

    Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

    Helsinki, Vaasa, Kokkola, Turku

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    Opastinsilta 12 C
    00520 Helsinki
    Avaa Google Mapsissa
  • Vaasa
    Wolffintie 35 B
    65100 Vaasa
    Avaa Google Mapsissa
  • Kokkola
    Pitkänsillankatu 15
    67100 Kokkola
    Avaa Google Mapsissa
  • Turku
    Kulttuurikuja 1
    20800 Turku
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Huomioithan, että Valtiolle.fi -järjestelmässä täytettävälle hakemukselle ei ole tässä rekrytointiprosessissa mahdollista lisätä liitteitä (kuten cv tai hakemuskirje). Huolehdithan siitä, että hakulomakkeellasi on täytettynä kaikki hakuprosessissa merkitykselliseksi katsomasi tieto.   

      Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
    • Etätyön kuvaus: Etätöiden tekemiseen on hyvät edellytykset.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
    • Määräaikaisuuden lisätietoja: Sijaisuus
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Liukuva työaika
    • Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa enintään 6 kk:n koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Elinvoimakeskuksissa ja KEHA-keskuksessa on käytössä tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkkausjärjestelmä. Haettavana oleva tehtävä sijoittuu palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle E08 (3 288,77 euroa/kk). Henkilökohtaisen palkanosan määrä on 5 - 45 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Tyypillinen uuden henkilön suoriutumiseen perustuva palkanosa on 5-11,5 % vaativuuteen perustuvasta palkanosasta.
    Lounais-Suomen elinvoimakeskus2575316.10.2026 klo 09:50 - 2.11.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.1.2027 tai sop.mukaan - 31.12.2027Kokoaikainen tai osittainen etätyö1Tehtäväkohtainen palkka 3 288,77 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtainen suoriutumisosa max 45 %. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Lounais-Suomen elinvoimakeskus2575316.10.2026 klo 09:50 - 2.11.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.1.2027 tai sop.mukaan - 31.12.2027Kokoaikainen tai osittainen etätyö1Tehtäväkohtainen palkka 3 288,77 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtainen suoriutumisosa max 45 %.