Hakuaika päättyy 30.6.2026 klo 16:15
Suojelupoliisissa on haettavana viraston yhteinen järjestelmäasiantuntijan virka, joka on sijoitettu hallinto- ja resurssiosastoon Helsingissä.
Järjestelmäasiantuntijan pääasiallisena tehtävänä on vastata kansainvälisen viestiliikenteen tietojärjestelmistä sekä näiden kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Tehtävään liittyy välillä myös matkustamista sekä kotimaassa että ulkomailla. Tehtävään voi liittyä kansainvalisiä työryhmiä ja näiden kokousten järjestelyjä.
Suojelupoliisi kehittää jatkuvasti suorituskykyään siten, että se kykenee entistä tehokkaammin vastaamaan toimintaympäristön muuttuviin haasteisiin uusien teknologioiden avulla. Järjestelmien jatkuva kehitystyö mahdollistaa suojelupoliisin ydintehtävien tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen suorittamisen.
Työtä tehdään suojelupoliisin tiloissa, eikä etätyömahdollisuutta ole. Tästä syystä työn ja vapaa-ajan välinen suhde on hyvällä mallilla. Käytössämme on liukuva työaika, valtion vuosilomasopimus, mahdollisuus viikkoliikuntaan (mm. oma kuntosali).
- Suojelupoliisin virkaan voidaan nimittää vain Suomen kansalainen. Virkaan ei ole säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Odotamme, että:
- sovit joukkoomme henkilökohtaisten ominaisuuksien puolesta: olet ratkaisuvalmis, sopeutuva ja sinulla on hyvät yhteistyötaidot sekä pystyt kommunikoimaan sujuvasti myös englanniksi
- tunnet ja hallitset erilaisia sähköposti- ja viestijärjestelmiä
- palomuurit ja erilaiset tietoliikenteen salausratkaisut ovat sinulle tuttuja
- olet valmis hallitsemaan Windows ja Linux palvelimia sekä yksittäisiä työasemia
- voip- ja vtc-ratkaisut eivät pelota sinua
Eduksi voidaan lukea osaaminen ja kokemus seuraavilta osa-alueilta:
- yleinen tietoturvallisuus ja riskien huomiointi (KATAKRI, VAHTI)
- turvaluokiteltujen järjestelmien kanssa toimiminen
- PKI-ratkaisut
- virtualisointiteknologiat (esim. VMware, Hyper-V, Linux KVM, XEN, Proxmox)
Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antaa hyvä suomen ja englannin kielen taito.
Koska emme turvallisuussyistä voi kertoa tarkkoja tietoja valitsemistamme teknologioista, kerrothan hakemuksessasi mahdollisimman laajasti osaamisestasi ja työkokemuksestasi.
Tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan työn ainutlaatuisessa toimintaympäristössä, jossa pääset yhdessä kanssamme kehittämään turvallista Suomea. Henkilöstömme on motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. Suorituskykymme rakentuu henkilöstöstä. Meille jokainen työntekijä on tärkeä ja siksi haluamme huolehtia kaikkien osaamisesta ja työkyvystä. Työsuhde-etuina tarjoamme muun muassa kattavan työterveyshuollon ja mahdollisuuden viikkoliikuntaan työaikana.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella laaja henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Virkaan tai tehtävään nimittäminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella huumausainetestaus.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Myös valittavan henkilön läheisestä voidaan tehdä perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.
Hakuprosessin edetessä hakijoita saatetaan pyytää antamaan terveydestään sellaisia tietoja, joilla on merkitystä tehtävän hoidossa tai osallistumaan asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin (valtion virkamieslaki 8 b §).
Lisätietoja tehtävästä saat rekrytoivalta esihenkilöltä soittamalla vaihteeseemme ja ilmoittamalla hakuilmoituksen työavaimen. Suojelupoliisin vaihde puh. 0295 480 131.
Lähipiirisi mutta myös jotkut organisaatiot voivat olla kiinnostuneita halustasi työskennellä suojelupoliisissa. Harkitse tarkkaan, kenelle kerrot siitä, että olet hakenut suojelupoliisiin. Saat lisää turvallisuusohjeita osana rekrytointiprosessiamme.
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Suojelupoliisin kirjaamo
Kaartinkuja 3, PL 151
00121 Helsinki
Suojelupoliisi on sisäministeriön alainen turvallisuus- ja tiedustelupalvelu, joka toimii Suomessa ja ulkomailla. Sen tehtävänä on tuottaa valtiojohdolle ja muille viranomaisille tiedustelutietoa sekä torjua kaikkein vakavimpia uhkia kuten terrorismia ja vakoilua. Suojelupoliisi hankkii tietoa, jota muualta ei saa.
Suojelupoliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhdessä työtä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Arvostamme työntekijöissämme uudelle avointa toimintatapaa, joustavuutta ja halua kehittyä. Yhteiset arvot ja sitoutuneet työntekijät ovat menestyksemme perusta. Arvojamme ovat laillisuus, luotettavuus ja laatu.
Suojelupoliisissa panostetaan tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen.
Henkilöstöllämme on erilaisia koulutustaustoja ja rekrytoimme työuran eri vaiheissa olevia osaajia. Jatkuvasti muuttuva maailma haastaa meitäkin muuttumaan ja tekemään ennakkoluulotonta yhteistyötä kumppaneidemme kanssa. Kannustamme erilaisista taustoista tulevia osaajia hakemaan suojelupoliisiin töihin.
Olisiko sinun tuleva työpaikkasi Supossa? Organisaatiossamme on paljon erilaisia mahdollisuuksia merkityksellisen työn tekemiseen ja ammatilliseen kehittymiseen.
Tutustu meihin tarkemmin: https://supo.fi/toissa-supossa
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
PL 151
00121 Helsinki
Avaa Google Mapsissa
- Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa kuuden kuukauden koeaikaa.
- Palkkatiedot: Virka on sijoitettu suojelupoliisin palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle 19 (tehtäväkohtainen palkanosa 4774,06 €/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Uuden aloittavan työntekijän aloitustaso on lähtökohtaisesti 15 %. Henkilön osaamisen ja aiemman kokemuksen perusteella aloitustaso voidaan yksittäistapauksissa arvioida osaamista vastaavaksi.