hoppa till huvudinnehållet
Erityisasiantuntija

Hakuaika päättyy 29.10.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Opetus- ja kulttuuriministeriössä on haettavana erityisasiantuntijan määräaikainen virkasuhde ajalle 1.1.2027-31.5.2027.

Virka on ministeriön yhteinen ja se on sijoitettu ministeriön varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osastolle, strategisen ohjauksen vastuualueelle. Vastuualueen tehtäviin kuuluu varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä vapaan sivistystyön toiminnan suunnitteluun, toimeenpanoon ja seurantaan liittyviä asioita. Vastuualueen tehtäviin kuuluvat myös valtioneuvostotasoiset horisontaaliset tehtävät sekä osaston EU-tehtävät ja kansainvälisten asioiden koordinointi.

Valtioneuvosto hyväksyi 31. elokuuta 2023 eduskunnalle annetun tiedonannon toimista, joilla edistetään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tiedonannossa kirja-taan lukuisia toimia yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja rasismin torjumiseksi. Valtioneuvoston kanslia on asettanut opetus- ja kulttuuriministeriölle määrärahan koko koulutusjärjestelmän kattavan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisohjelman toteuttamiseen.

Palkattava henkilö suunnittelee, valmistelee, toteuttaa ja seuraa koko koulutusjärjestelmän kattavan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisohjelman toimia. Tehtäväkenttään kuuluvat myös valtioneuvoston tiedonannon ja sen kehittämisohjelman toteuttamiseen liittyvät opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijatehtävät, raportointitehtävät, hankinnat, tiedon tuottaminen ministeriön valmistelun taustaksi, yhteydenpito sidosryhmiin ja kokousjärjestelyt. Tehtäviin kuuluvat myös ministeriön sisäiseen koordinaatioon osallistuminen ja sen toteuttaminen.

https://okm.fi/etusivu

Kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: -
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: -

    Tehtävän menestyksellistä hoitamista edesauttavat ylempi korkeakoulututkinto, perehtyneisyys tehtävänkuvan tehtäviin sekä valtioneuvoston työskentelyn tuntemus.
    Odotamme hyviä koordinointi-, yhteistyö- ja organisointitaitoja sekä kiinnostusta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden teemoihin. Eduksi katsotaan koulutusjärjestelmän tuntemus sekä koko koulutusjärjestelmän kattavan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisohjelman tuntemus.

    Mukavan työyhteisön ja monipuolisten tehtävien lisäksi tarjoamme henkilöstöllemme; - liukuvan työajan ja mahdollisuuden hybridityöhön - viihtyisän monitilaympäristön - mahdollisuuden osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen ja suunnitelmalliseen perehdyttämiseen - valtioneuvoston yhteiset liikunta- ja kulttuuriedut sekä kuntosalien käyttömahdollisuuden - kattavan työterveyshuollon

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Lisätietoja antaa johtaja Minna Polvinen
    tavoitettavissa puhelimitse 15.10. klo 12-13 ja 19.10. klo 14-15, p. 0295 330 262
    sähköpostitse minna.polvinen@gov.fi

    sekä opetusneuvos Jari Rutanen p. 0295 330 011, jari.rutanen@gov.fi.

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo

    PL 29 / Kirkkokatu 12, Helsinki
    00023 Helsinki

  • Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan kehittämisestä ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Ministeriö vastaa tulevaisuuden osaamis- ja luovuusperustasta.

    Arvostamme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työyhteisössämme ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki, Meritullinkatu
    Meritullinkatu 10
    00170 Helsinki
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Virkaa hakeneiden nimet ovat julkisia.

      Hakemukset pyydetään laatimaan suomen tai ruotsin kielellä. Todistukset ja muut asiakirjat pyydetään esittämään vasta haastattelussa.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
    • Etätyön kuvaus: Opetus- ja kulttuuriministeriössä tehdään hybridityötä. Se tarkoittaa, että työtä tehdään joustavasti sekä läsnä että etänä.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Liukuva työaika, keskimäärin 36 tuntia 15 minuuttia viikossa.
    • Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa enintään kahden kuukauden koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Viran palkkaus määräytyy ministeriön palkkausjärjestelmän vaativuustason 9 (3986,79 euroa) mukaisesti. Lisäksi maksetaan henkilökohtainen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.
    Opetus- ja kulttuuriministeriö2557213.10.2026 klo 14:00 - 29.10.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.1.2027-31.5.2027Kokoaikainen tai osittainen etätyö13986,79 euroa + enint. 50 % Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Opetus- ja kulttuuriministeriö2557213.10.2026 klo 14:00 - 29.10.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.1.2027-31.5.2027Kokoaikainen tai osittainen etätyö13986,79 euroa + enint. 50 %