Sök före 12.11.2026 klockan 16:00
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) hakee erikoistutkijaa vahvistamaan verotuksen tutkimusteemaamme.
Erikoistutkijan tehtäviin kuuluu korkealaatuisiin tieteellisiin julkaisuihin tähtäävää tutkimustyötä sekä tutkimukseen perustuvia asiantuntijatehtäviä. Työ sisältää myös tutkimusalueen tutkimusagendan kehittämistä, tutkimustulosten viestimistä laajemmalle yleisölle sekä muuta hakijan osaamisalueella olevaa analyysi- ja asiantuntijatyötä, jotka tukevat politiikkatoimien valmistelua ja arviointia. Haemme erityisesti tutkijaa, jonka tutkimustyö on keskittynyt monikansallisten yritysten verotukseen ja yritystukiin.
Lisätietoja
www.vatt.fi
Erikoistutkijan tehtävään ei ole erikseen säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.
Menestyksekäs hakija
• on suorittanut tohtorin tutkinnon
• omaa vahvat näytöt tieteellisestä julkaisutoiminnasta verotuksen alalta
• omaa kokemusta asiantuntijatoiminnasta ja tutkimustulosten viestinnästä laajemmalle yleisölle
• pystyy työskentelemään tavoitteellisesti sekä osana tiimiä että itsenäisesti
• haluaa kehittää omaa pitkän tähtäimen tutkimusagendaa ja tulla aktiiviseksi tutkimusyhteisön jäseneksi
• omaa sujuvan kirjallisen ja suullisen suomen ja englannin kielen taidon.
Pidämme lisäksi etuna hakijan tutkimuksen suuntautuneisuutta monikansallisten yritysten verotukseen ja yritystukiin.
Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä kiinnostavien ja yhteiskunnallisesti merkityksellisten talouspoliittisten kysymysten parissa sekä kehittää niihin liittyvää osaamista tutkimukseen ja yhteistyöhön kannustavassa asiantuntijayhteisössä.
Tarjoamme lisäksi lounas-, liikunta- ja kulttuuriedun sekä kattavan työterveyshuollon.
Tuomas Matikka
Tutkimusjohtaja
+ 358 295 519 461
tuomas.matikka@vatt.fi
Vi önskar i första hand att ansökningar lämnas in elektroniskt via tjänsten Valtiolle.fi. Du kan dock även söka denna tjänst genom att skicka din ansökan till registraturens postadress. I både ansökan och på kuvertet ska det tydligt anges ID-numret för den tjänst som söks. Ansökan ska ha inkommit senast vid ansökningstidens utgång. För sent inkomna ansökningar beaktas inte. Ansökningshandlingar returneras inte. Utifrån de uppgifter som framgår av ansökningshandlingarna, såsom utbildning, arbetserfarenhet och övriga meriter, väljs de sökande som kallas till intervju. Behörighetskraven fastställs även med beaktande av förväntad examen.
VATT Kirjaamo
PL 1279
00101 Helsinki
Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksessa (VATT) tehdään korkeatasoista taloustieteel-listä tutkimusta päätöksenteon tueksi ja julkisen talouden toiminnan tehostamiseksi. VATT:ssa työsken-telee noin 70 henkilöä, joista noin 50 on tutkijoita ja 10 tekee nopeampia selvityksiä Datahuoneella. Keskeisiä tutkimusaiheitamme ovat asuntopolitiikka, innovaatiopolitiikka, koulutus ja työmarkkinat, kunnat ja hyvinvointialueet, sosiaaliturva, sosiaali- ja terveyspalvelut, tulonjako ja eriarvioisuus, verotus sekä energia, ilmasto ja ympäristö. Olemme mukana Verotutkimuksen huippuyksikössä. Myös Talouspolitiikan arviointineuvosto toimii VATT:n yhteydessä
Keskeisiä tutkimusaiheitamme ovat:
* asuntopolitiikka
* elinkeinopolitiikka
* energia, ilmasto ja ympäristö
* koulutus
* kunnat ja hyvinvointialueet
* sosiaaliturva
* terveyspalvelut
* tulonjako ja eriarvioisuus
* työmarkkinat
* verotus
Datahuone ja Talouspolitiikan arviointineuvosto toimivat VATT:n yhteydessä. Olemme myös mukana Verotutkimuksen huippuyksikössä. VATT tarjoaa myös asiantuntemusta talouspoliittisen päätöksenteon ja arvioinnin tueksi. Tutkijamme ovat haluttuja asiantuntijoita eduskunnan kuulemisiin, asiantuntijatyöryhmiin ja mediaan. VATT tekee aktiivisesti tutkimus- ja opetusyhteistyötä HGSE:n kanssa.
Helsinki
Du kan arbeta vid något av följande verksamhetsställen
Arkadiankatu 7
00100 Helsinki
Öppna i Google Maps
-
Mer information:
Hakemukseen tulee liittää hakemuskirje ja ansioluettelo (enintään neljä sivua). Ansioluettelossa tulee mainita tehtävän kannalta merkittävät vertaisarvioidut julkaisut.
Pyydämme hakijoita jättämään hakemuksensa sähköisesti Valtiolle.fi-palvelun kautta. Hakemukset voidaan toimittaa myös VATT:n kirjaamon postiosoitteeseen, VATT:n kirjaamo, PL1279, 00101 Helsinki. - Uppgiftsnivå: Asiantuntijataso
- Distansarbete: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
- Beskrivning av distansarbete: Käytäntömme perustuu hybridimalliin, jossa osa työpäivistä työskennellään toimistolla ja osa etänä.
- Tjänsten inrättats: Virka on viraston yhteinen.
- Arbetstid: Virastotyöaika
- Förklaring av arbetstidsformen: Liukuva virastotyöaika, säännöllinen työaika 36 t 15 min/viikko
- Prövotid: Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
- Löneuppgifter: Tehtävästä maksetaan Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen palkkausjärjestelmän vaativuusluokan V9 mukaista palkkaa sekä henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa palkanosaa.