Sök före 26.11.2026 klockan 15:00
Haemme Museoviraston Museoalan kehittäminen -yksikköön erikoisasiantuntijaa määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.2.2027-1.3.2028.
Museoalan kehittäminen -yksikkö vastaa museoalan yleisestä kehittämisestä, mukaan luettuna museolain mukaisesta ohjauksesta, museoihin liittyvän tiedon jakamisesta ja välittämisestä sekä museoalan kehittämishankkeista, ohjaa, kehittää ja luo edellytyksiä vaikuttavalle museotoiminnalle Suomessa. Yksikkö vastaa valtion talousarviossa Museovirastolle siirrettyjen, museoille suunnattujen valtionavustusten jakamisesta ja seurannasta sekä valtionavustustoiminnan koordinoinnista ja kehittämisestä Museovirastossa.
Erikoisasiantuntijan tehtävä liittyy näyttelypalkkiojärjestelmän toimeenpanoon ja avustusten jakoon. Erikoisasiantuntija vastaa näyttelypalkkiojärjestelmän kehittämiseen ja näyttelypalkkioavustusten jakamiseen liittyvästä työstä Museovirastossa, hakujen suunnittelusta ja toteuttamisesta, hakemusten arvioinnista, hakijoiden ohjauksesta ja neuvonnasta, hakuviestinnästä, järjestelmän toimivuuteen liittyvistä selvityksistä, sidosryhmäyhteistyöstä ja koordinaatiosta ministeriön kanssa. Lisäksi tehtävässä osallistutaan yksikön muihin tehtäviin erityisesti liittyen avustustoiminnan kehittämiseen.
Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Toteutamme tämän rekrytoinnin anonyymisti. Anonyymi rekrytointi edistää hakemusten tasapuolista, osaamiseen ja pätevyyteen perustuvaa käsittelyä rekrytointiprosessin aikana. Anonyymissä rekrytoinnissa saapuneita hakemuksia käsitellään ilman hakijoiden tunnistetietoja siihen pisteeseen saakka, kunnes päätös haastatteluun kutsuttavista hakijoista on tehty. Hakemusten käsittelijälle ei näytetä hakulomakkeen anonyymeissä tietokentissä olevaa tietoa ennen kuin hakemusten käsittelyprosessi on siinä vaiheessa, että tarvitaan hakijan yhteystietoja.
Hakija voi täyttää hakulomakkeen normaalisti ja antaa hakulomakkeellaan myös anonyymit tiedot, joita ovat: hakijan nimi, syntymäaika, sukupuoli, puhelinnumerot, sähköposti, osoitetiedot, asuinkunta ja äidinkieli. Vältäthän henkilötietojen kertomista muissa kuin anonyymeiksi merkityissä hakulomakkeen kentissä.
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Katsomme eduksi kokemuksen taiteen arvioinnista sekä taidealan ja nykytaiteen kentän syvällisen tuntemuksen.
Arvostamme hyvää tuntemusta museo- ja taidekentästä, taidekentän prosessien tuntemusta, mukaan lukien näyttelypalkkiojärjestelmä, kokemusta valtionavustusjärjestelmästä ja avustusten jakamisesta, kokemusta selvitys- ja kehittämistehtävistä, hyvää yhteistyö- ja verkostoitumiskykyä ja viestintäosaamista.
Hakijalta odotamme hyvää kirjallista ja suullista suomen kielen taitoa, tyydyttävää ruotsin ja englannin kielen taitoa. Muu kielitaito katsotaan hakijalle eduksi.
- Englanti
- Muntliga: Tyydyttävä
- Skriftliga: Tyydyttävä
- Förståelse: Tyydyttävä
- Ruotsi
- Muntliga: Tyydyttävä
- Skriftliga: Tyydyttävä
- Förståelse: Tyydyttävä
- Suomi
- Muntliga: Hyvä
- Skriftliga: Hyvä
- Förståelse: Hyvä
Virastossa on käytössä etätyömahdollisuus, joustavat työaikaliukumat, saldovapaa-järjestelmä sekä työaikapankki -järjestelmä. Tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon ja lounas-, liikunta- ja kulttuuriedun.
Lisätietoja tehtävästä antaa Kehittämisjohtaja Pirjo Hamari sähköpostitse (pirjo.hamari@museovirasto.fi) ja puhelimitse +358 295 33 6005.
Haastattelut pidetään viikoilla 49 ja 50 Kansallismuseolla. Tila ei ole täysin esteetön.
Pyrimme tekemään valinnan 1.1.2027 mennessä.
Vi önskar i första hand att ansökningar lämnas in elektroniskt via tjänsten Valtiolle.fi. Du kan dock även söka denna tjänst genom att skicka din ansökan till registraturens postadress. I både ansökan och på kuvertet ska det tydligt anges ID-numret för den tjänst som söks. Ansökan ska ha inkommit senast vid ansökningstidens utgång. För sent inkomna ansökningar beaktas inte. Ansökningshandlingar returneras inte. Utifrån de uppgifter som framgår av ansökningshandlingarna, såsom utbildning, arbetserfarenhet och övriga meriter, väljs de sökande som kallas till intervju. Behörighetskraven fastställs även med beaktande av förväntad examen.
Museoviraston kirjaamo
PL 913
00101 Helsinki
Museovirasto on kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön asiantuntija, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. Kartutamme, hoidamme ja esittelemme kulttuurihistoriallista kansallisomaisuutta sekä tallennamme, tuotamme ja välitämme tietoa.
Museovirastoon kuuluvat myös Suomen kansallismuseo, joka on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo ja Suomen kulttuurihistoriallinen keskusmuseo, sekä Suomenlinnan hoitokunta, joka hallinnoi, ylläpitää, restauroi ja esittelee Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa Suomenlinnaa.
Museovirastossa työskentelee vakituisesti noin 300 eri alojen ammattilaista. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Sitoudumme luomaan työntekijöillemme fyysisesti ja sosiaalisesti turvallisen toimintaympäristön. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia ja sukupuoli-identiteettejä edustavia sekä eri kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Helsinki
Du kan arbeta vid något av följande verksamhetsställen
Mannerheimintie 34
00100 Helsinki
Suomi
Öppna i Google Maps
- Uppgiftsnivå: Asiantuntijataso
- Distansarbete: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
- Beskrivning av distansarbete: Osittainen etätyö on mahdollista voimassa olevien valtiokonsernin ja viraston etätyökäytäntöjen mukaisesti. Etätyöstä sovitaan aina erikseen esihenkilön kanssa.
- Tjänsten inrättats: Virka on viraston yhteinen.
- Grund för visstidsanställning: Työn luonne
- Ytterligare information om visstidsanställning: Määräaikaisuus perustuu tehtävän projektiluonteisuuteen.
- Arbetstid: Virastotyöaika
- Förklaring av arbetstidsformen: Liukuva virastotyöaika 36 tuntia 15 min viikko.
- Prövotid: Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.
- Löneuppgifter: Palkkaus määräytyy valtion virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy VR 9 (3735,85 €/kk) mukaan. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen kokemukseen ja suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa Museoviraston palkkausjärjestelmäsopimuksen mukaan.