Sök före 31.12.2026 klockan 16:15
Lounais-Suomen poliisilaitos etsii jatkuvasti uusia osaajia osaksi työyhteisöä.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen tehtävät ovat monipuolisia ja ne sijoittuvat erilaisiin toimisto- ja asiakaspalvelutehtäviin. Tehtävien kestot ovat pääsääntöisesti lyhyitä määräaikaisuuksia ja virkapaikka voi sijoittua 12 eri poliisiasemalle ympäri Lounais-Suomea. Hakija voi esittää toivomuksensa virkapaikasta hakemuksessaan.
HUOM! Kyseessä ei ole viran tai tehtävän kuulutus vaan avoin hakuilmoitus, jossa hakija voi ilmaista mielenkiintonsa työskennellä Lounais-Suomen poliisilaitoksella. Poliisilaitos on hakijoihin tarvittaessa yhteydessä.
Tehtäviin voi hakeutua erilaisilla koulutustaustoilla. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät tehtävien mukaisesti.
Kielitaito:
Lounais-Suomen poliisilaitos on kaksikielinen. Kielitaidosta on säädetty julkisyhteisöjen henkilöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa (424/2003) ja poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 a §:ssä.
Poliisilaissa (872/2011) tarkoitettuun poliisimiehen virkaan voidaan nimittää vain Suomen kansalainen (VirkamL 7§).
Terveystiedot:
Tehtävään valinta edellyttää terveydellistä soveltuvuusarviota. Se toteutetaan terveystarkastuksena poliisilaitoksen työterveyshuollossa, mikäli edellisen tarkastuksen tiedot ovat vuotta vanhempia tai valittavan terveydentila on edellisen terveystarkastuksen jälkeen muuttunut
Tehtävän menestyksellisen hoitamisen edellytyksenä hakijalta odotetaan hyviä vuorovaikutustaitoja, asiakaslähtöistä työotetta, halua kehittyä työssään, yhteistyökykyä sekä muita tehtäväkohtaisia ominaisuuksia.
Tarjoamme hyvän ja kattavan työterveyshuollon, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun (ePassi), virkistys- ja liikuntatilaisuuksia sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Jussi Helesvirta
Hallintopäällikkö
Taina Holstila
Rikosylikomisario
Petri Kangas
Ylikomisario
Lisätietojen antajia voi tavoitella vaihteen kautta arkisin virastotyöaikojen puitteissa
Vaihde: 0295 440 501
Vi önskar i första hand att ansökningar lämnas in elektroniskt via tjänsten Valtiolle.fi. Du kan dock även söka denna tjänst genom att skicka din ansökan till registraturens postadress. I både ansökan och på kuvertet ska det tydligt anges ID-numret för den tjänst som söks. Ansökan ska ha inkommit senast vid ansökningstidens utgång. För sent inkomna ansökningar beaktas inte. Ansökningshandlingar returneras inte. Utifrån de uppgifter som framgår av ansökningshandlingarna, såsom utbildning, arbetserfarenhet och övriga meriter, väljs de sökande som kallas till intervju. Behörighetskraven fastställs även med beaktande av förväntad examen.
Lounais-Suomen poliisilaitos Rekrytointi kirjaamo
PL 51
20101 Turku
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvana kaikissa oloissa.
Kaipaatko kaupungin sykettä mutta myös luonnon rauhaa? Lounais-Suomen poliisilaitos toimii 12 poliisiasemalla, niin isoissa kaupungeissa kuin pienissä kunnissa ja tarjoamme laadukkaat poliisipalvelut tasapuolisesti koko alueella.
Meillä pääset osaksi hyvää ja avointa organisaatiokulttuuria, missä pääset kehittämään myös omaa osaamistasi. Odotamme työntekijöiltämme eteenpäin vievää ajattelua ja uusia ideoita. Lounais-Suomen poliisilaitoksella noudatetaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä ja eri sukupuolta olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia. Arvostamme työyhteisössämme hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja sekä sosiaalisia taitoja. Henkilöstömme on motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. Henkilöstön osaaminen ja aikaansaavuus ovat tuloksellisuutemme perusta, siksi koulutamme henkilöstöämme ja panostamme heidän ammattitaitonsa ylläpitoon. Tarjoamme hyvän ja kattavan työterveyshuollon, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun, virkistys- ja liikuntatilaisuuksia sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.
Pori, Raisio, Rauma, Salo, Turku, Uusikaupunki, Huittinen, Kankaanpää, Kemiönsaari, Kokemäki, Loimaa, Parainen
Du kan arbeta vid något av följande verksamhetsställen
Pl 38
28101 Pori
Öppna i Google Maps
PL 15
21201 Raisio
Öppna i Google Maps
PL 148
26101 Rauma
Öppna i Google Maps
PL 38
24101 Salo
Öppna i Google Maps
PL 51
20101 Turku
Öppna i Google Maps
PL 2
23501 Uusikaupunki
Öppna i Google Maps
Virastokatu 3
32700 Huittinen
Öppna i Google Maps
Paasikivenkatu 13
38700 Kankaanpää
Öppna i Google Maps
Pl 3
25701 Kemiö
Öppna i Google Maps
Tulkkilantie 8
32800 Kokemäki
Öppna i Google Maps
PL 26
32200 Loimaa
Öppna i Google Maps
PL 51
21601 Parainen
Öppna i Google Maps
-
Mer information:
Hakemuksesi säilyy järjestelmässämme kuukauden hakuajan päättymisen jälkeen.
Viranomaiselle lähetetyt hakemukset virkaan tai määräaikaiseen virkasuhteeseen ovat julkisia. Huomioithan, että viranomaisen on aina pyynnöstä annettava tiedot. - Uppgiftsnivå: Toimeenpaneva taso
- Distansarbete: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
- Beskrivning av distansarbete: Etätyö voi olla osittain mahdollista tehtävästä riippuen.
- Tjänsten inrättats: Virka on viraston yhteinen.
- Grund för visstidsanställning: Työn luonne
- Arbetstid: Virastotyöaika
- Prövotid: Tehtävässä voidaan noudattaa virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.
- Löneuppgifter: Poliisin palkkausjärjestelmän mukainen tehtäväkohtainen vaativuustason palkka, henkilökohtaisen työsuorituksen palkanosa sekä kokemusosa. Lisäksi voidaan maksaa myös muita tehtäväkohtaisia palkanosia.