Siirry pääsivulle
Ylitarkastaja 40.16

Hakuaika päättyy 16.7.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Keskusrikospoliisin Oikeusyksikköön sijoitettu ylitarkastajan tehtävä, jonka virkapaikka on Vantaa. Tehtävänkuvaan kuuluu viraston ohjesäännössä Oikeusyksikölle säädettyjen tehtävien hoitaminen.

Keskusrikospoliisin Oikeusyksikkö vastaa muun muassa viraston laillisuusvalvonnan suunnittelusta ja toteuttamisesta, kanteluasioiden käsittelystä, erilaisten lausuntojen valmistelusta sekä tutkimuslupa- ja sivutoimiasioiden käsittelystä. Oikeusyksikkö tuottaa virastossa tarvittavat oikeudelliset palvelut ja antaa juridista tukea esimerkiksi vaativaa oikeudellista osaamista edellyttävissä siviili-, rikos- ja prosessioikeudellisissa kysymyksissä sekä esitutkinta- ja pakkokeinolain soveltamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Lisäksi Oikeusyksikkö edustaa virastoa tuomioistuinprosesseissa ja valmistelee viraston päällikölle ratkaistavaksi kuuluvat virkamieslain mukaiset kurinpitoasiat. Oikeusyksikölle kuuluu myös koulutustehtäviä.

Tehtävään ei ole säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.

    Parhaimmat valmiudet tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antavat oikeustieteen maisterin tutkinto, vahva suomen kielen kirjallinen ilmaisutaito sekä kokemus poliisihallinnon vaativaa juridista osaamista edellyttävistä tehtävistä. Tehtävän koulutustavoitteena on ylempi korkeakoulututkinto.
    Hakijalta odotetaan käytännön kokemusta poliisitoiminnan laillisuusvalvonnan suorittamisesta, kokemusta operatiiviseen poliisitoimintaan liittyvistä oikeudellisista selvitystehtävistä, ajantasaista kokemusta tutkimuslupa- ja sivutoimiasioiden käsittelystä sekä kanteluasioiden, virkamiesoikeudellisten asioiden ja lausuntojen valmistelusta.
    Tehtävään valittavalta odotetaan lisäksi hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja. Tehtävässä tarvitaan hyvää englannin kielen taitoa.
    Tehtävän menestyksellistä hoitamista edistävät poliisihallinnon tuntemus sekä hyvät sosiaaliset- ja ryhmätyöskentelytaidot
    Eduksi luetaan kokemus koulutustehtävistä sekä hallinto-oikeusprosessien hoitamisesta.

    Tarjoamme hyvähenkisen työyhteisön ja hyvät mahdollisuudet kehittyä tehtävissä. Työympäristömme on kansainvälinen ja olemme monella tehtäväalueella ainoita Suomessa. Henkilöstön osaaminen, sitoutuneisuus ja aikaansaavuus ovat tuloksellisuutemme kulmakivet. Tarjoamme joustavia työaikamahdollisuuksia, hyvän ja kattavan työterveyshuollon, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun, vuosittaisen virike-edun, virkistys- ja liikuntatilaisuuksia sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.

    Lisätietoja antaa rikostarkastaja Petri Sandholm, puh. 0295 480 141 (vaihde)

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Keskusrikospoliisin kirjaamo

    PL 285
    01301 Vantaa

  • Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvana kaikissa oloissa.

    Meillä Keskusrikospoliisissa pääset tekemään merkittävää työtä suomalaisten turvallisuuden hyväksi ainutlaatuisissa, monipuolisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä. Keskusrikospoliisissa tutkimme vakavinta rikollisuutta, joka on usein kansainvälistä ja järjestäytynyttä. Tuotamme erilaisia rikostorjunnan asiantuntijapalveluita koko poliisihallinnolle ja muille lainvalvontaviranomaisille, ylläpidämme tilannekuvaa koko rikollisuudesta sekä kehitämme rikostorjuntaan ja -tutkintaan liittyviä menetelmiä.

    Keskusrikospoliisi on poliisin valtakunnallinen yksikkö, jonka toimialueena on koko Suomi. Meillä työskentelee noin 840 eri alojen ammattilaista hyvin erilaisilla koulutustaustoilla. Henkilöstöstämme noin 60 prosenttia työskentelee poliisitehtävissä ja 40 prosenttia siviilitehtävissä. Panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja osaamiseen sekä tarjoamme työntekijöillemme kattavan työterveyshuollon, tuetun työpaikkaruokailun, työaikaan sisältyvän liikuntaedun, joustavia etätyömahdollisuuksia sekä myönteisen ja kannustavan työilmapiirin.

    Vantaa

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Vantaa
    Tikkurilantie 30
    01370 Vantaa
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Lähetäthän hakemuksesi ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme sinua vastaamaan.
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Etä- ja monipaikkaisesta työstä sovitaan esimiehen kanssa palvelussuhteen alussa. Etätyö voi olla mahdollista 1-2 päivänä viikossa toimintavalmius, tietosuoja ja -turva huomioiden.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Koeaika: Tehtävässä voidaan soveltaa enintään 6 kuukauden koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Tehtävän vaativuustaso on 40.16 , jonka peruspalkka on 4783,69 €/kk. Lisäksi maksetaan henkilökohtaista suoritusosaa enintään 32 % ja kokemusosaa 0-14 % peruspalkasta. Poliisin palkkausjärjestelmän ulkopuolelta tulevalla suoritusosa on viran alkaessa 10 % peruspalkasta (ensimmäinen suoritusarviointi tehdään 3-6 kk:n kuluttua aloituksesta). Poliisin palkkausjärjestelmän ulkopuolelta tulevan aloittavan henkilön palkka sijoittuu välille 5262,10 €/kk - 5931,78 €/kk riippuen kokemusosan suuruudesta.
    Keskusrikospoliisi2361630.6.2026 klo 12:00 - 16.7.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde01.11.2026Mahdollisuus työskennellä etänä1Poliisin palkkausjärjestelmän vaativuustason 40.16 mukainen. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Keskusrikospoliisi2361630.6.2026 klo 12:00 - 16.7.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde01.11.2026Mahdollisuus työskennellä etänä1Poliisin palkkausjärjestelmän vaativuustason 40.16 mukainen.