Hakuaika päättyy 27.1.2026 klo 16:15
Lounais-Suomen poliisilaitoksella on avoinna ryhmän varajohtajan tehtävä Kankaanpään yleispoliisiasemalla.
Haettavana on Lounais-Suomen poliisilaitoksella Kankaanpään yleispoliisiaseman ryhmän varajohtajan 08.06 virka. Tehtävään valittava henkilö toimii varajohtajana Kankaanpään yleispoliisiasemalla toimivassa ryhmässä, jossa poliisihenkilöt toimivat hybriditoimenkuvissa.
Yleispoliisiasemilla huolehditaan poliisiaseman alueen valvonta- ja hälytystoiminnasta, ennalta estävästä toiminnasta, monialaisesta rikostutkinnasta ja poliisitutkinnasta sekä poliisipäivystyksestä ja löytötavara-asioista.
Ryhmän varajohtaja johtaa, kehittää ja valvoo ryhmänsä toimintaa ryhmänjohtajan apuna. Ryhmän varajohtaja vastaa ryhmänjohtajan apuna toiminnan suunnittelusta ja suuntaamisesta sekä toimii rajoitetuin oikeuksin tutkinnanjohtajana ryhmän tutkimissa asioissa. Ryhmän varajohtaja vastaa osaltaan tutkinnan läpivirtauksesta ja juttujen jakamisesta henkilöstön kesken sekä suorittaa muut esimiehen määräämät tehtävät.
a) poliisialipäällystön erikoistumisopintojen suorittaminen, poliisialipäällystötutkinto, poliisipäällystön A-osan suorittaminen, poliisialipäällystön virkatutkinto;
b) poliisin perustutkinnon tai poliisimiehistön virkatutkinnon lisäksi suoritettu korkeakoulututkinto; taikka
c) korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys poliisitoimeen.
Poliisilaissa (872/2011) tarkoitettuun poliisimiehen virkaan voidaan nimittää vain Suomen kansalainen (VirkamL 7§).
Lounais-Suomen poliisilaitos on kaksikielinen. Kielitaidosta on säädetty julkisyhteisöjen henkilöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa (424/2003) ja poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 a §:ssä.
Tehtävään valinta edellyttää terveydellistä soveltuvuusarviota. Se toteutetaan terveystarkastuksena poliisilaitoksen työterveyshuollossa, mikäli edellisen tarkastuksen tiedot ovat vuotta vanhempia tai valittavan terveydentila on edellisen terveystarkastuksen jälkeen muuttunut.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää valittavalta henkilöltä hyvää yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja. Lisäksi henkilöltä odotetaan hyvää organisointikykyä, oma-aloitteisuutta ja aikaansaavuutta sekä kykyä huolehtia henkilöstön hyvinvoinnista sekä halua sitoutua yleispoliisiasematoimintaan ja sen kehittämiseen. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös hyvää johtamistaitoa ja kehittämiskykyä.
Hakijalle voidaan lukea eduksi poliisitoiminnan laaja-alainen tuntemus sekä kenttätoiminnan, rikostutkinnan ja tutkinnanjohtamisen osaaminen.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia ja merkityksellisiä työtehtäviä sekä hyvähenkisen työyhteisön. Tuemme henkilöstömme työtehtävien edellyttämää ammattitaidon ylläpitämistä ja osaamisen kehittämistä sekä omaehtoista opiskelua. Lisäksi järjestämme aktiivisesti työhyvinvointi- ja virkistystoimintaa.
Henkilöstömme käytettävissä ovat työnantajan osittain tukema työpaikkaruokailu (ePassi), kattavat työterveyshuollon palvelut sekä mahdollisuus käyttää työaikaa liikuntaan työkyvyn ylläpitämiseksi. Työtehtävien sisällöstä ja luonteesta riippuen henkilöstöllämme on mahdollisuus joustaviin työaikamuotoihin sekä etätyöskentelyyn.
Tarjoamme myös liikkumiseen ja kuntoiluun tarkoitettuja tiloja, jotka ovat henkilöstömme käytettävissä.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Ala-Haavisto Matti, komisario
Mikkola Veikko, ylikonstaapeli
Kiiski Marja, ylikomisario
Lisätietojen antajia voi tavoitella vaihteen kautta arkisin virastotyöaikojen puitteissa
Vaihde: 0295 440 501
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Lounais-Suomen poliisilaitos Rekrytointi kirjaamo
PL 51
20101 Turku
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina.
Kaipaatko kaupungin sykettä mutta myös luonnon rauhaa? Lounais-Suomen poliisilaitos toimii 12 poliisiasemalla, niin isoissa kaupungeissa kuin pienissä kunnissa ja tarjoamme laadukkaat poliisipalvelut tasapuolisesti koko alueella.
Meillä pääset osaksi hyvää ja avointa organisaatiokulttuuria, missä pääset kehittämään myös omaa osaamistasi. Odotamme työntekijöiltämme eteenpäin vievää ajattelua ja uusia ideoita. Lounais-Suomen poliisilaitoksella noudatetaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä ja eri sukupuolta olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia. Arvostamme työyhteisössämme hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja sekä sosiaalisia taitoja. Henkilöstömme on motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. Henkilöstön osaaminen ja aikaansaavuus ovat tuloksellisuutemme perusta, siksi koulutamme henkilöstöämme ja panostamme heidän ammattitaitonsa ylläpitoon. Tarjoamme hyvän ja kattavan työterveyshuollon, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun, virkistys- ja liikuntatilaisuuksia sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.
Kankaanpää
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Paasikivenkatu 13
38700 Kankaanpää
- Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Jaksotyöaika
- Koeaika: Tehtävässä voidaan noudattaa virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.
- Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy poliisin palkkausjärjestelmän mukaan.