Siirry pääsivulle
Ylävalikko
  • Kaikki työpaikat
  • Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö, veronsaajien oikeudenvalvoja, varainverotus

    Hakuaika päättyy 17.4.2026 klo 23:59

    Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

    Veronsaajien oikeudenvalvojan tehtävänä on käyttää veronsaajien puhevaltaa perintö- ja lahjaverotusta, kiinteistöverotusta ja varainsiirtoverotusta koskevissa asioissa.

    Tehtävä sisältää pääasiassa vastineiden ja valitusten laatimista hallintotuomioistuimille sekä muutoksenhakuharkintaa Verohallinnon, verotuksen oikaisulautakunnan ja hallinto-oikeuden tekemistä päätöksistä. Tarkempi tehtäväala määritellään erikseen.
    Virkapaikkasi voi olla Helsinki, Tampere tai Oulu.

    Kelpoisuusehtona valittavalta henkilöltä edellytetään suomen tai ruotsin kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. (Valtioneuvoston asetus Verohallinnon virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta (1052/2009) 2.1 §).

    Virkaan nimittäminen tai tehtävään valituksi tuleminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys. Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa. Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

      -Ylempää korkeakoulututkintoa, kuten oikeus-, kauppa- tai hallintotieteellistä tutkintoa
      - Aikaisempaa kokemusta verotuksen asiantuntijatehtävistä joko Verohallinnossa, tuomioistuinlaitoksessa, tai muualla julkisella tai yksityisellä sektorilla
      - Vahvaa verotuksen aineellista osaamista joltain varainverotuksen osa-alueelta (perintö- ja lahjaverotus, kiinteistöverotus tai varainsiirtoverotus) sekä varainverotuksen muiden osa-alueiden ja henkilöverotuksen osaamista
      - Verotuksen muutoksenhakumenettelyjen ja veroprosessin tuntemusta
      - Itsenäistä ja aikaansaavaa työskentelyotetta sekä ratkaisukeskeisyyttä
      - Kykyä kirjoittaa juridisesti korkeatasoista ja muutoksenhakuprosessin vaatimukset täyttävää tekstiä
      - Hyviä vuorovaikutustaitoja
      - Valmiutta osallistua hallintotuomioistuimien suullisiin käsittelyihin

      Joustava työaika, etätyöskentelymahdollisuus, kattava työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuurietu, työmatkaetu, hierontaetu sekä ateriatuki. Tarjoamme sinulle lisäksi innostavan ja monipuolisen työympäristön, jossa voit kehittää omaa osaamistasi ja ammattitaitoasi.

      Sulevi Rauhala
      johtaja
      Sähköposti: etunimi.sukunimi@vero.fi
      Puh. 044 3365812

      Jarkko Uusitalo
      johtava veronsaajien oikeudenvalvoja
      Sähköposti: etunimi.sukunimi@vero.fi
      Puh. 040 1690632

      Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

      Verohallinto kirjaamo

      PL 325
      00052 Vero

      Verohallinnossa olet kiinni ajassa: työsi näkyy ja vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Olet arvostettu jäsen uudistuvassa asiantuntijaorganisaatiossa, jossa sinua kannustetaan kehittymään. Sinuun luotetaan ja osaamistasi arvostetaan.

      Arvostamme työntekijöissämme luovia ongelmanratkaisutaitoja, kykyä muuttua ja oppia uutta, itseohjautuvuutta ja itsensä johtamista, yhteistyö-, verkostoitumis- ja asiakaspalvelutaitoja, hyvää tiedonhallintaa ja kokonaisuuksien hahmottamista. Haluamme auttaa myös sinua kehittämään näitä puolia itsessäsi.  Haluamme edistää yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta Verohallinnossa, ja toivomme hakijoita erilaisista taustoista.

      Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on yksi Verohallinnon valtakunnallisista yksiköistä. Yksikön tehtävänä on valvoa valtion, kunnan ja muiden veronsaajien oikeutta verotuksessa ja muutoksenhaussa. Yksikkö käyttää veronsaajien puhevaltaa verotuksessa muun muassa antamalla vastineita vero- ja maksuvelvollisten verovalituksiin hallintotuomioistuimille sekä hakemalla muutosta verotus- ja lainkäyttöviranomaisten ratkaisuihin.

      Yksikössä on neljä toimintaryhmää: henkilöverotus- ja yritysverotusryhmä, yhteisöverotusryhmä, kulutusverotusryhmä sekä varainverotusryhmä. Yksikössä on yhteensä noin 25 veronsaajien oikeudenvalvojaa ja he työskentelevät eri puolilla maata.

      Oulu, Tampere, Helsinki

      Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

    • Oulu
      Sepänkatu 20
      90100 Oulu
      Avaa Google Mapsissa
    • Tampere
      Hatanpään valtatie 36
      33100 Tampere
      Avaa Google Mapsissa
    • Helsinki, Opastinsilta
      Opastinsilta 12
      00520 Helsinki
      Avaa Google Mapsissa
    • Tutustu työnantajaan
      • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
      • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
      • Etätyön kuvaus: Työskentelemme eri paikkakunnilla tehden hybridityötä. Etätyötä voit tehdä joustavasti ryhmän käytäntöjen mukaisesti. Toimistotilamme ovat monitoimiympäristöjä, joissa työskentelemme yhdessä muiden valtion toimijoiden kanssa.
      • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
      • Työaikamuoto: Virastotyöaika
      • Koeaika: Työnantaja voi määrätä enintään 6 kuukauden koeajan virkamieheksi nimitetyn aikaisemmasta työkokemuksesta riippuen.
      • Palkkatiedot: Viran palkkaus määräytyy Verohallinnon palkkausjärjestelmän vaativuustason 13 mukaisesti.
      Verohallinto202732.4.2026 klo 12:10 - 17.4.2026 klo 23:59VakinainenVirkasuhde1.6.2026 tai sopimuksen mukaanMahdollisuus työskennellä etänä1Vaativuustasolla 13 tehtäväkohtainen palkanosa on 4673,70 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 48 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta (alkuvaiheessa keskimäärin 8 % - 16 % eli 5047,60-5421,49 euroa). Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
      Työpaikan tiedot Verohallinto202732.4.2026 klo 12:10 - 17.4.2026 klo 23:59VakinainenVirkasuhde1.6.2026 tai sopimuksen mukaanMahdollisuus työskennellä etänä1Vaativuustasolla 13 tehtäväkohtainen palkanosa on 4673,70 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 48 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta (alkuvaiheessa keskimäärin 8 % - 16 % eli 5047,60-5421,49 euroa).