Siirry pääsivulle
Useita eri pituisia lainkäyttösihteerin Y9A virkasuhteita vuodelle 2027

Hakuaika päättyy 9.10.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Helsingin hallinto-oikeudessa on haettavana useita eri pituisia lainkäyttösihteerin virkasuhteita vuodelle 2027.

Haettavana olevat määräaikaisuudet sijoittuvat hallinto-oikeuden lainkäytön esivalmisteluyksikköön.

Lainkäytön avustavissa tehtävissä työskentelevän lainkäyttösihteerin tehtäviin kuuluu vireille tulleen valituksen prosessinedellytysten tarkistaminen ja tarvittaessa valituksen täydennyttäminen. Lainkäyttösihteeri vastaa tämän jälkeen valituksen esivalmistelusta hallinto-oikeuden esittelijän johdolla.

Tehtävään kuuluu asiakkaiden sekä viranomais- ja yhteistyötahojen kanssa asiointia suomen ja ruotsin kielellä.

Tehtävään ei ole laissa tai asetuksessa säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

    Tehtävässä tarvitaan hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Vähintään tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä muu kielitaito katsotaan hakijalle eduksi.

    Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen antaa tehtävän mukainen soveltuva koulutus, hallinto-oikeuden toimialaan kuuluvien asioiden tuntemus, aikaisempi kokemus hallinto-oikeuden lainkäyttösihteerin tehtävistä sekä hyvät ICT-taidot (Microsoft Office ohjelmat, HAIPA, Romeo). Tehtävään soveltuvana koulutuksena pidämme esimerkiksi oikeustradenomin tutkintoa.

    Odotamme sinulta:
    - olet oivaltava ja tarkka
    - sinulla on hyvät yhteistyötaidot ja olet ratkaisukeskeinen
    - haluat oppia ja kehittyä tehtävässäsi
    - olet suunnitelmallinen ja osaat organisoida työtäsi
    - toimit mielelläsi kollegisessa työyhteisössä

    Sitoudut:
    - Työskentelemme hallinto-oikeudessa henkilökohtaisten tulostavoitteiden mukaisesti.
    - Sitoudut kollegiaaliseen työskentelytapaan, johon kuuluu yhteisiin aikatauluihin sitoutuminen sekä lähityötä.

    Hallinto-oikeudessa olet mukana tekemässä tärkeää työtä oikeusturvan eteen, jolla on myös yhteiskunnallista merkitystä. Tulemalla mukaan joukkoomme saat mahdollisuuden syventää sinulla jo olevaa ammattitaitoa. Työyhteisömme on avoin ja kollegiaalinen. Työntekijänämme saat kattavan työterveyshuollon, sekä työhyvinvointiedut työnantajan tukemana.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Lisätietoja antaa hallintopäällikkö Riikka Asa, puh. 029 5642 058.

    Tiedusteluille on varattu puhelinaika tiistaina 29.9.2026 klo 13-14.

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Helsingin hallinto-oikeus

    Radanrakentajantie 5
    00520 Helsinki

    Helsingin hallinto-oikeus on Suomen suurin hallintotuomioistuin. Hallinto-oikeudessa käsitellään julkishallinnon päätöksistä tehtyjä valituksia ja hallintoriita-asioita. Meille saapuu vuosittain noin 8 000 asiaa yhteiskunnan hallinnon eri aloilta. Asiaryhmiä on lähes 300.

    Olemme 200 henkilön työyhteisö. Suurin osa henkilöstöstämme työskentelee lainkäyttötyössä hallinto-oikeustuomareina, esittelijöinä ja esittelevinä notaareina. Lisäksi meillä on tuomarikoulutuksessa olevia asessoreita. Heidän lisäkseen henkilöstöömme kuuluu lainkäyttösihteereitä erilaisissa vaativissa lainkäytön avustavissa tehtävissä sekä hallintohenkilökuntaa.

    Työyhteisömme on oikeudenmukainen, osaava ja kehittyvä. Työtämme ohjaavat vastuullisuus ja yhteiset arvomme: oikeusturva, ammattitaito ja arvostus. Teemme yhdessä töitä työhyvinvoinnin ja työssä viihtymisen eteen. Rohkaisemme ja tuemme henkilöstöä ammattitaidon kehittämisessä. Uudet työntekijät perehdytämme kattavan perehdytysohjelmamme avulla.

    Tule kollegaksemme!

    Meillä pääset tekemään vaikuttavaa ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä. Pääset myös osallistumaan työyhteisömme kehittämiseen.

    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    Radanrakentajantie 5
    00520 Helsinki
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Täytettävänä olevien virkasuhteiden määrä riippuu vuodelle 2027 avautuvista viransijaisuuksista, sekä hallinto-oikeuden ja Tuomioistuinviraston välisissä tulosneuvotteluissa mahdollisesti lisämäärärahalla vahvistettavasta määräaikaisuuksien määrästä. Määräaikaisuudet voivat olla eri mittaisia.

      Huomioithan, että hakijoiden nimet ja hakemukset liitteineen ovat lähtökohtaisesti julkisia. Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä Helsingin hallinto-oikeudessa:
      https://tuomioistuimet.fi/hallintooikeudet/helsinginhallinto-oikeus/fi/index/henkilotietojenkasittely.html
    • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
    • Etätyö: Kokoaikainen tai osittainen etätyö
    • Etätyön kuvaus: Rajoitettu mahdollisuus työskennellä etänä.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus
    • Määräaikaisuuden lisätietoja: Virkasuhteiden määräaikaisuus perustuu Tuomioistuinviraston vuosittain hallinto-oikeudelle myöntämään määrärahaan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseksi tai viransijaisuuteen.
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Koeaika: Tehtävään nimitettäessä voidaan määrätä kuuden (6) kuukauden koeaika.
    • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus perustuu oikeuslaitoksen yleisen sopimusalan palkkataulukon Y9A palkkaluokkaan (2 371,28 € / kk). Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanosaa (enintään 45 %) ja mahdollista kokemusosaa (enintään 10 %).
    Helsingin hallinto-oikeus2519425.9.2026 klo 10:00 - 9.10.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.1.2027 - 31.12.2027Kokoaikainen tai osittainen etätyö12 371,28 € / kk Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Helsingin hallinto-oikeus2519425.9.2026 klo 10:00 - 9.10.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.1.2027 - 31.12.2027Kokoaikainen tai osittainen etätyö12 371,28 € / kk