Lukessa on avoinna kaksivuotinen postdoc-tutkijan tehtävä. Työtehtäviin kuuluu soiden biodiversiteetin ja ekosysteemipalveluiden kartoittamisessa käytettävien, kaukokartoitukseen perustuvien työkalujen ja menetelmien kehittäminen.
Postdoc-tutkijan pääasialliset vastuualueet liittyvät soiden kaukokartoitukseen. Tutkija tulee työskentelemään 'REACTION'-projektissa (Navigating the Risks of Hydroclimatic Extremes for Freshwater Ecosystem Services in Forest Landscapes), jonka rahoitus tulee Euroopan unionin Water4All-ohjelmasta. Hankkeeseen osallistuu yhteistyökumppaneita Ruotsista, Espanjasta, Slovakiasta ja Itävallasta.
Postdoc-tutkija kehittää ja kartoittaa soiden biodiversiteettiin ja ekosysteemipalveluihin liittyviä indikaattoreita hyödyntäen monipuolisesti kaukokartoitusaineistoja. Tutkija osallistuu käyttökelpoisten indikaattoreiden kartoitukseen ja sellaisen yhdistelmäindeksin luomiseen, jonka avulla tunnistetaan biodiversiteetin ja ekosysteemipalveluiden muutoksille alttiita alueita.
Keskeisiin tehtäviin kuuluu erilaisten aineistojen käsittelyä ja analysointia. Näitä aineistoja ovat mm. satelliittikuvat, LiDAR-aineistot, droonikuvat, iPad-LiDAR-sensoridata ja maastoinventointiaineistot. Tehtäviin voi kuulua myös droonilentojen suorittamista, kenttätyötä ja muita tukitehtäviä. Lisäksi rooliin sisältyy projektinhallintaa, raportointia ja osallistumista tutkimusrahoitushakemuksiin. Tehtäviä voidaan räätälöidä tutkijan osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Postdoc-tutkijaa ohjaa tohtori Parvez Rana. Lisäksi hän työskentelee tiiviissä yhteistyössä Luken kaukokartoitusasiantuntijoiden sekä EU-maista tulevien projektikumppaneiden kanssa. Kansainvälinen yhteistyö on tehtävien hoidossa keskeistä, sillä Luken Ekosysteemit ja mallinnus -ryhmä (ESMA) osallistuu useisiin EU Horizon -projekteihin ja ylläpitää vahvoja yhteyksiä eurooppalaiseen suotutkimusyhteisöön.
Lukessa on avoinna kaksivuotinen postdoc-tutkijan tehtävä. Työtehtäviin kuuluu soiden biodiversiteetin ja ekosysteemipalveluiden kartoittamisessa käytettävien, kaukokartoitukseen perustuvien työkalujen ja menetelmien kehittäminen.
Postdoc-tutkijan pääasialliset vastuualueet liittyvät soiden kaukokartoitukseen.
Postdoc-tutkija kehittää ja kartoittaa soiden biodiversiteettiin ja ekosysteemipalveluihin liittyviä indikaattoreita hyödyntäen monipuolisesti kaukokartoitusaineistoja. Tutkija osallistuu käyttökelpoisten indikaattoreiden kartoitukseen ja sellaisen yhdistelmäindeksin luomiseen, jonka avulla tunnistetaan biodiversiteetin ja ekosysteemipalveluiden muutoksille alttiita alueita.
Keskeisiin tehtäviin kuuluu erilaisten aineistojen käsittelyä ja analysointia. Näitä aineistoja ovat mm. satelliittikuvat, LiDAR-aineistot, droonikuvat, iPad-LiDAR-sensoridata ja maastoinventointiaineistot. Tehtäviin voi kuulua myös droonilentojen suorittamista, kenttätyötä ja muita tukitehtäviä. Lisäksi rooliin sisältyy projektinhallintaa, raportointia ja osallistumista tutkimusrahoitushakemuksiin. Tehtäviä voidaan räätälöidä tutkijan osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Postdoc-tutkijaa ohjaa tohtori Parvez Rana. Lisäksi hän työskentelee tiiviissä yhteistyössä Luken kaukokartoitusasiantuntijoiden sekä EU-maista tulevien projektikumppaneiden kanssa. Kansainvälinen yhteistyö on tehtävien hoidossa keskeistä, sillä Luken Ekosysteemit ja mallinnus -ryhmä (ESMA) osallistuu useisiin EU Horizon -projekteihin ja ylläpitää vahvoja yhteyksiä eurooppalaiseen suotutkimusyhteisöön.
Tehtävässä menestyminen edellyttää asiantuntemusta laajojen soihin liittyvien paikkatietoaineistojen hallinnasta, kaukokartoitusaineistojen ja -työkalujen tuntemusta sekä vahvaa osaamista tilastollisista mallinnusmenetelmistä.
Edellytämme hakijoilta äskettäin suoritettua tohtorintutkintoa (enintään 5 vuotta väitöksestä) soveltuvalta alalta (esim. luonnonmaantiede, ympäristötiede, tilastotiede, koneoppiminen tai vastaava).
Lisäksi hakijoilla tulee olla vahva tausta kaukokartoituksessa sekä hyvät tietotekniset taidot ja ohjelmointitaidot (esim. R, Python, ArcGIS) ja osaamista tilastollisten menetelmien soveltamisesta tieteellisessä työssä ja kokemusta suurten aineistojen käsittelystä. Arvostamme myös soiden biodiversiteetin ja ekosysteemipalveluiden ymmärrystä ja kiinnostusta aihepiiriin. Työssä vaaditaan sujuva sekä suullinen että kirjallinen englannin kielen taito.
Valintaprosessissa otetaan huomioon aihepiiriin liittyvien tieteellisten julkaisujen määrä ja laatu. Lisäksi hakijan tulee nimetä vähintään kaksi (2) suosittelijaa.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Parvez Rana
Erikoistutkija, tavoitettavissa 4.-8.8.
+358 29 532 2372
parvez.rana@luke.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Luonnonvarakeskuksen kirjaamo
Latokartanonkaari 9
00790 Helsinki
Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka rakentaa hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta uusiutuvista luonnonvaroista. Tuotamme tietoon perustuvia ratkaisumalleja ja palveluita asiakkaillemme sekä lisäarvoa uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvalle kestävälle ja kilpailukykyiselle elinkeinotoiminnalle. Tuemme lisäksi luonnonvaroihin ja luonnonvaratalouteen liittyvää yhteiskunnallista päätöksentekoa.
Luken toimialasta, tehtävistä ja organisaatiosta säädetään Luonnonvarakeskuksesta annetussa laissa (561/2014). Toimimme maa- ja metsätalousministeriön toimialalla.
Meitä lukelaisia yhdistävät ystävällisyys, uteliaisuus ja halu vaikuttaa maailmaan myönteisesti. Arvostamme monimuotoista, eri taustoista ja kulttuureista rakentuvaa työyhteisöämme ja edistämme yhdenvertaisuutta. Rakennamme yhdessä hyväntuulista ja kunnioittavaa kulttuuria, jossa jokaisen työtä arvostetaan. Vastuullisuus kulkee läpi kaiken toimintamme.
Sijainti
Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Näin haet
Hakijan ohjeet
Kysy apua
Usein kysyttyä
Tehtäviä uran eri vaiheisiin
Valtion sisäisen liikkuvuuden tehtävät
Kansainväliset tehtävät
Opiskelijoille
Siirry sivustolla
Kaikki työpaikat
Tutustu työnantajiin
Valtiolle.fi-etusivu
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen