Hakuaika päättyy 17.6.2026 klo 16:15
Oletko kiinnostunut työskentelemään monipuolisissa hallinnon tehtävissä? Hae meille tiedonhallinnan asiantuntijaksi!
Haemme valtakunnansyyttäjän toimistoon tiedonhallinnan asiantuntijaa toimimaan kirjaamon tiiminvetäjänä.
Tehtävässäsi ohjaat ja varmistat osaltasi, että Syyttäjälaitoksen hallinnolliset asiat käsitellään asianhallintajärjestelmässä asianmukaisesti. Lisäksi osallistut asianhallintajärjestelmän toiminnallisuuksien ja prosessien kehittämiseen sekä ohjaat henkilöstöä asiakirja- ja asianhallintajärjestelmien käytössä.
Vastuualueisiisi kuuluvat kirjaamis- ja arkistointitehtävät, tietopalvelutehtävät sekä näihin liittyvien prosessien kehittäminen ja ylläpito. Kehität kirjaamotiimin toimintaa ja teet tiivistä yhteistyötä tiedonhallintaryhmien kanssa.
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.
Oikeusministeriön hallinnonalan eräiltä virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta annetun valtioneuvoston asetuksen (1126/2003) 2 §:n 2 momentissa kaksikielisen viranomaisen nimitettävältä, asetuksessa tarkoitetulta virkamieheltä vaaditaan joko suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.
Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta ja/tai vahvaa käytännön kokemukseen perustuvaa tehtäväalan tuntemusta.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää sinulta tiedonhallintaa, asiakirjahallintoa, arkistotoimea, asiakirjajulkisuutta, tietoturvaa ja henkilötietojen käsittelyä koskevan sääntelyn ja ohjeiden tuntemusta sekä osaamista soveltaa niitä käytännössä.
Sinulla on erittäin hyvä tuntemus sähköisistä asianhallintajärjestelmistä ja kykyä ohjata niiden toiminnallisuuksien kehittämistä.
Vuorovaikutus-, yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitosi ovat hyvät haastavissakin tilanteissa.
Sinulla on hyvä suomen kielen ja tyydyttävä ruotsin ja englannin kielen taito
Käytössämme on työnantajan tukema liikunta-, kulttuuri-, hieronta- ja lounasetu sekä kattavat työterveyshuollon palvelut.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Tommi Hietanen, yksikön päällikkö, tommi.t.hietanen@oikeus.fi p. 0503677394
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Valtakunnansyyttäjän toimisto kirjaamo
Lintulahdenkuja 4
00530 Helsinki
Syyttäjälaitos on valtion viranomainen ja itsenäinen osa oikeuslaitosta. Meidän tehtävänämme on huolehtia rikosvastuun toteuttamisesta eli siitä, että rikoksesta seuraa lain tarkoittama rangaistus.
Olemme keskeinen toimija rikosasian eri käsittelyvaiheissa: esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä.
Suurin osa työntekijöistämme on syyttäjiä. Heidän lisäkseen meillä työskentelee syyttäjänsihteereitä, muuta toimistohenkilökuntaa ja asiantuntijoita. Meitä on yli 700 eri puolilla Suomea.
Panostamme henkilöstön koulutukseen ja työn kehittämiseen. Työilmapiiri on kannustava ja välitön. Meillä on hyvä tehdä tärkeää työtä. Arvomme ovat oikeudenmukaisuus, ammattitaito ja työhyvinvointi.
Työyhteisössämme arvostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Lintulahdenkuja 4
00530 Helsinki
Avaa Google Mapsissa
- Lisätietoja: Haastattelut pyritään järjestämään viikolla 26.
- Tehtävän taso: Asiantuntijataso
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Mahdollisuus tehdä etätyötä rajoitetusti.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Työaikamuodon selite: Liukuva työaika
- Koeaika: Virkaan voidaan asettaa enintään 6 kuukauden koeaika
- Palkkatiedot: Y15