Siirry pääsivulle
Tarkastuseläinlääkäri, 2 tehtävää (vakituinen johtavan sijainen)

Hakuaika päättyy 17.9.2026 klo 16:15

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Ruokavirastossa on haettavana kaksi tarkastuseläinlääkärin (johtavan sijainen) vakituista virkaa.

Tehtävien tarkoituksena on suorittaa lihantarkastusta ja laitosvalvontaa lainsäädännön ja Ruokaviraston työjärjestyksen mukaisesti HKScan Finland Oy:n Forssan sikateurastamossa johtavan tarkastuseläinlääkärin ja aluejohtajan ohjaamina. Johtavan sijaiset muodostavat johtavan tarkastuseläinlääkärin kanssa työnjohdollisen tiimin ja toimivat johtavan tukena. Johtavan tarkastuseläinlääkärin poissa ollessa johtavan sijaiset toimivat hänen sijaisenaan ja ovat tällöin eläinlääkäreistä ja lihantarkastajista koostuvan tiimin työnjohdollisia ohjaajia.

Viran pätevyysvaatimusten osalta viitataan Komission delegoituun asetukseen lihantuotantoa koskevan virallisen valvonnan suorittamista sekä elävien simpukoiden tuotanto- ja uudelleensijoitusalueita koskevista erityissäännöistä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 mukaisesti (EU) 2019/624 ja hakijan odotetaan täyttävän asetuksen mukaisen virkaeläinlääkärin pätevyysvaatimukset.

Kelpoisuusvaatimuksena on, että asianomainen on Suomessa laillistettu eläinlääkäri.

Kielitaidon kelpoisuusvaatimuksena on erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito (Valtioneuvoston asetus eläinperäisten elintarvikkeiden viranomaisvalvontaa tekevien henkilöiden pätevyys- ja kielitaitovaatimuksista 312/2021, Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003).
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

    • Ruotsi
      • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
      • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
    • Suomi
      • Suullinen osaaminen: Erinomainen
      • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
      • Ymmärtäminen: Erinomainen

    Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen antaa perehtyneisyys sian lihantarkastukseen ja teurastamoiden laitosvalvontaan sekä alan työkokemus ja kiinnostus työnjohdolliseen rooliin.

    Tehtävän hoitaminen edellyttää käytännössä hyvää yhteistyökykyä, vuorovaikutustaitoja ja pitkäjänteisyyttä. Ensisijaisesti haetaan itsenäiseen ja laaja-alaiseen vastuuseen kykenevää henkilöä. Hyvä englannin kielen taito katsotaan hakijalle eduksi.

    • Englanti
      • Suullinen osaaminen: Hyvä
      • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
      • Ymmärtäminen: Hyvä

    Tarjoamme sinulle liikunta- ja kulttuuriedun, tuetun lounasruokailun sekä kattavat työterveyshuollon palvelut.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Aluejohtaja Else Anttila
    040 183 8952
    else.anttila@ruokavirasto.fi

    Johtava tarkastuseläinlääkäri (vs.) Jenni Peltoniemi
    050 338 1329
    jenni.peltoniemi@ruokavirasto.fi

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Ruokavirasto kirjaamo

    PL 100
    00027 Ruokavirasto
    kirjaamo@ruokavirasto.fi

    Ruokavirasto on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluva virasto, jonka tehtävänä on elintarvikkeiden ja maa- ja metsätalouden tuotantopanosten turvallisuuden ja laadun, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kasvinterveyden edistäminen, valvonta ja tutkimus sekä Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten toimenpiteiden, unionin rahoittamien maaseudun kehittämistoimien ja näitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden toimeenpanotehtävät.

    Ruokaviraston toiminta kattaa koko maan. Ruokaviraston palveluksessa on lähes tuhat osaajaa useilla paikkakunnilla. Ruokaviraston päätoimipaikka on Seinäjoki.

    Forssa

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • HKFoods Finland Oy, Forssa
    Teollisuuskatu 17
    30420 Forssa
    Suomi
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
    • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Työaikamuodon selite: Työaika määräytyy teurastamon toiminta-aikojen mukaan (yleensä klo 6–16 välisenä aikana). Työ on osittain vuorotyötä.
    • Koeaika: Tehtävän täytössä voidaan soveltaa enintään kuuden kuukauden koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy Ruokaviraston palkkausjärjestelmän vaativuustason 9 mukaisesti, jolloin tehtäväkohtainen palkanosa on 4232,70 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Kokonaispalkka-arvio on 6000–6800 €/kk riippuen hakijan kokemuksesta.
    Ruokavirasto245811.9.2026 klo 08:00 - 17.9.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde4.1.2027 tai sopimuksen mukaanEi mahdollisuutta työskennellä etänä2Kokonaispalkka-arvio on 6000-6800 €/kk riippuen hakijan kokemuksesta. Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Ruokavirasto245811.9.2026 klo 08:00 - 17.9.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde4.1.2027 tai sopimuksen mukaanEi mahdollisuutta työskennellä etänä2Kokonaispalkka-arvio on 6000-6800 €/kk riippuen hakijan kokemuksesta.