Siirry pääsivulle
Ylävalikko
  • Kaikki työpaikat
  • Taisteluvälinealiupseeri

    Hakuaika päättyy 10.6.2026 klo 16:15

    Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

    Haemme taisteluvälinealiupseeria Rannikkolaivaston Pansion tukikohtaan Turkuun. Tehtävä sijoittuu Katanpää-luokan miinantorjunta-alukselle.

    Toimit aluksen toisena taisteluvälinealiupseerina. Tehtäviisi kuuluu aluksen taistelujohtojärjestelmän käyttäminen, tilannekuvan luominen sekä osallistuminen räjähtävien materiaalien käsittelyyn ja lastaukseen. Osallistut erikoisalan materiaalin huoltoihin ja kunnossapitoon sekä vastaat kalustovastuullisena kirjanpidon mukaisesta materiaalista. Lisäksi osallistut taisteluvälinealan kouluttamiseen ja kehittämiseen.

    Kyseessä on alusympäristössä tapahtuva tehtävä, joka sisältää noin 50-100 meripalveluvuorokautta vuositasolla. Työ alusympäristössä on fyysisesti vaativaa.

    Puolustusvoimien sotilasviran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
    - hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu asepalvelus
    - terveydeltään ja fyysiseltä kunnoltaan virkaan sopiva
    - hakijalla ei voi olla turvallisuusselvityslaissa määritettyä turvallisuutta vaarantavaa ulkomaansidonnaisuutta

    Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusehdot:
    - Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
    - tehtävien edellyttämä luotettavuus

    Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset

      Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää toisen asteen koulutusta (ammatillinen perustutkinto tai lukio) sekä suoritettua aliupseeri- tai reserviupseerikoulutusta.

      Tehtävän edellyttämä fyysisen kunnon taso todetaan ennen virkaan nimittämistä 12 minuutin juoksutestillä. Tämän tehtävän fyysisen kunnon tavoitetaso on 2300 m.

      Tehtävä edellyttää merikelpoisuustarkastuksen läpäisemistä, jossa korostuu näkö- ja värinäkövaatimukset.

      Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme kykyä itsenäiseen ja omatoimiseen työskentelyyn, tarkkaa työotetta. Lisäksi arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, paineensietokykyä sekä järjestelmällisyyttä. Hakijan on kyettävä sitoutumaan meripalvelukseen ja ajoittain pitkähköihin poissaoloihin kotoa.

      Luemme eduksi kokemuksen taisteluvälinealaan liittyvistä tehtävistä sekä kokemuksen aluspalveluksesta.

      Tarjoamme henkilöstöllemme monenlaisia palvelussuhde-etuja, mm.
      - tutkitusti hyvän työilmapiirin
      - mahdollisuuden täydennyskoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen
      - etenemismahdollisuuksia tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla
      - vuokratuettuja palvelussuhdeasuntoja
      - liikuntamahdollisuuksia työajalla
      - virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön
      - tuetun työpaikkaruokailun
      - työterveyshuollon palvelut

      Virkaan tai tehtävään nimittäminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella huumausainetestaus.

      Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.

      Puolustusvoimien virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014).

      Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.

      Hakuprosessin edetessä hakijoita saatetaan pyytää antamaan terveydestään sellaisia tietoja, joilla on merkitystä tehtävän hoidossa tai osallistumaan asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin (valtion virkamieslaki 8 b §).

      Kim Ståhlhammar p. 0299 800 (vaihde)

      Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

      Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo

      PL 77
      80101 Joensuu

    • Rannikkolaivasto on laivastovalmiusyhtymä, jonka tehtäviin kuuluu ylläpitää korkeaa valmiutta alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen, meriliikenteen suojaamiseen ja merellisten hyökkäysten torjuntaan sekä kouluttaa sodanajan joukkoja merivoimille. Rannikkolaivaston merellistä suorituskykyä voidaan käyttää muiden viranomaisten tukemiseen ja kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Joukossa työtovereista muovautuu merihenkinen ja yhteistyökykyinen joukko, sillä työtehtävissä ollaan tiiviisti yhdessä.

      https://merivoimat.fi/rannikkolaivasto
      https://puolustusvoimat.fi/tyo-ja-koulutus
      https://pvrekry.fi

      Turku

      Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

    • Turku
      Turku
    • Tutustu työnantajaan
      • Lisätietoja: Lähetäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme sinua vastaamaan.

        Kyseessä on Puolustusvoimien määräaikaisen aliupseerin (5 v) virka.
      • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
      • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
      • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
      • Määräaikaisuuden peruste: Virkaan nimittäminen määräajaksi, jos viran luonteeseen tai viraston toimintaan liittyvä perustelu sitä vaatii.
      • Määräaikaisuuden lisätietoja: Valtioneuvoston asetus 1033/2006. Vakituiseen virkaan on mahdollista tulla nimitetyksi perustason opintojen jälkeen yleensä viiden vuoden kuluessa.
      • Työaikamuoto: Jaksotyöaika
      • Työaikamuodon selite: 114 h 45 min / 3 vko
      • Koeaika: Tehtävässä noudatetaan valtion virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.
      • Palkkatiedot: Puolustusvoimissa on käytössä tehtävän vaativuuden arviointiin perustuva palkkausjärjestelmä, jonka lisäksi maksetaan työssä menestymiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa. Tämä tehtävä sijoittuu vaativuusluokkaan AU4.
      Puolustusvoimat2139121.5.2026 klo 00:00 - 10.6.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.9.2026 - 31.8.2031 (tai aloitus sopimuksen mukaan)Ei mahdollisuutta työskennellä etänä1Aloittavan henkilön kokonaispalkka on 2635,86€/kk. Lisäksi meripalveluvuorokausilta maksetaan meripalvelukorvaus (70,24 - 207,47 € + veroton päiväraha/MP-vrk) Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
      Työpaikan tiedot Puolustusvoimat2139121.5.2026 klo 00:00 - 10.6.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.9.2026 - 31.8.2031 (tai aloitus sopimuksen mukaan)Ei mahdollisuutta työskennellä etänä1Aloittavan henkilön kokonaispalkka on 2635,86€/kk. Lisäksi meripalveluvuorokausilta maksetaan meripalvelukorvaus (70,24 - 207,47 € + veroton päiväraha/MP-vrk)