Hakuaika päättyy 25.8.2026 klo 16:15
Haussa rikosylikonstaapeli Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston tilannekeskuslinjan tilannekuva -yksikköön, hybridivaikuttamisen tilannekuva -toimintoon.
Toiminnon keskeiset työtehtävät liittyvät sisäisen turvallisuuden toimintaympäristöön ja yhteiskunnan turvallisuuteen. Toiminnossa tuotettavan tilannekuvatiedon avulla tuetaan poliisin operatiivista toimintaa kyseisellä aihealueella. Tilannekuvan asiakkaina ovat poliisin lisäksi mm. kumppaniviranomaisten ja valtionjohdon päättäjät.
Rikosylikonstaapelin tehtävänä on toimia hybridivaikuttamisen tilannekuva -toiminnossa ryhmän varajohtajana. Hän osallistuu toiminnon päivittäiseen operatiiviseen toimintaan päivittäisjohtajan ja ryhmänjohtajan kanssa erikseen määriteltävällä tavalla / erikseen määriteltävässä roolissa.
Rikosylikonstaapelin työssä korostuvat erityisesti vakavien ja yhteiskunnallisesti merkittävien, sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavien ilmiöiden ja uhkien tunnistaminen, aihealueen operatiivisen ja taktisen tilannekuvan ylläpitämisen, tilannekuvatuotteiden laadinnnan, tietotarpeiden määrittämisen sekä kansainvälisten kumppaneiden, poliisilaitosten, muiden viranomaisten ja huoltovarmuuden kannalta olennaisten toimijoiden kanssa tehtävän yhteistyön ymmärräminen ja ohjaaminen.
Viran sijoituspaikka on Vantaa.
Rikosylikonstaapelin erityisenä kelpoisuusvaatimuksena on:
a. poliisialipäällystön erikoistumisopintojen suorittaminen, poliisialipäällystötutkinto, poliisipäällystön tutkinnon A-osan suorittaminen, poliisialipäällystön virkatutkinto;
b. poliisin perustutkinnon tai poliisimiehistön virkatutkinnon lisäksi suoritettu korkeakoulututkinto; taikka
c. korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys poliisitoimeen
Kielitaidon kelpoisuusvaatimuksena on hyvä suomen kielen ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
(Asetus poliisin hallinnosta 16 §, 16 a §)
Poliisimiehen virkaan voidaan nimittää vain Suomen kansalainen (Virkamieslaki 7 §).
Hakijalta odotetamme;
- haettavana olevan tehtävän kannalta relavanttia aiempaa työkokemusta ml. mahdollinen esihenkilökokemus
- analyyttistä työotetta ja kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia
- laaja-alaista ymmärrystä yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavista ajankohtaisista ilmiöistä ja toimijoista
- kokemusta viranomais- ja sidosryhmäyhteistyöstä, erityisesti haettavan tehtävän näkökulmasta
- kykyä itsenäiseen työskentelyyn
- hyvää kirjallista ja suullista ilmaisukykyä
- vastuunkanto- ja paineeensietokykyä.
Hakijalle voidaan eduksi lukea;
- kokemus poliisin tiedustelutoiminnasta ja poliisin käytössä olevien tietojärjestelmien käytöstä
- kokemus tilannekuvan ylläpitämisestä ja siihen liittyvästä tilannekuvatuotteiden laadinnasta ja em. työn ohjaamisesta
- kokemus analyysityöstä.
Tarjoamme hyvähenkisen työyhteisön ja hyvät mahdollisuudet kehittyä tehtävissä. Työympäristömme on kansainvälinen ja olemme monella tehtäväalueella ainoita Suomessa. Henkilöstön osaaminen, sitoutuneisuus ja aikaansaavuus ovat tuloksellisuutemme kulmakivet. Tarjoamme joustavia työaikamahdollisuuksia, hyvän ja kattavan työterveyshuollon, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun, vuosittaisen virike-edun, virkistys- ja liikuntatilaisuuksia sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Lisätietoja antaa rikoskomisario Marko Kauppinen 0295 480 141 (vaihde)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Keskusrikospoliisin kirjaamo
PL 285
01301 Vantaa
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti palvelevia, oikeudenmukaisia, osaavia ja pidämme huolta henkilöstömme hyvinvoinnista.
Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina. Meillä Keskusrikospoliisissa pääset tekemään merkittävää työtä suomalaisten turvallisuuden hyväksi ainutlaatuisissa, monipuolisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä. Keskusrikospoliisissa tutkimme vakavinta rikollisuutta, joka on usein kansainvälistä ja järjestäytynyttä. Tuotamme erilaisia rikostorjunnan asiantuntijapalveluita koko poliisihallinnolle ja muille lainvalvontaviranomaisille, ylläpidämme tilannekuvaa koko rikollisuudesta sekä kehitämme rikostorjuntaan ja -tutkintaan liittyviä menetelmiä.
Keskusrikospoliisi on poliisin valtakunnallinen yksikkö, jonka toimialueena on koko Suomi. Meillä työskentelee noin 840 eri alojen ammattilaista hyvin erilaisilla koulutustaustoilla. Henkilöstöstämme noin 60 prosenttia työskentelee poliisitehtävissä ja 40 prosenttia siviilitehtävissä. Panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja osaamiseen sekä tarjoamme työntekijöillemme kattavan työterveyshuollon, tuetun työpaikkaruokailun, työaikaan sisältyvän liikuntaedun, vuosittaisen virike-edun, joustavia etätyömahdollisuuksia sekä myönteisen ja kannustavan työilmapiirin.
Vantaa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Tikkurilantie 30
01370 Vantaa
Avaa Google Mapsissa
- Lisätietoja: Lähetäthän hakemuksesi ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme sinua vastaamaan.
- Tehtävän taso: Esihenkilötaso
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Etä- ja monipaikkaisesta työstä sovitaan esimiehen kanssa erikseen. Etätyö on työn luonteen takia rajoitetusti mahdollista.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Jaksotyöaika
- Palkkatiedot: Tehtävän vaativuustaso on 08.06, jonka peruspalkka on 3 098,99 €/kk. Tämän lisäksi maksetaan henkilökohtaista suoritusosaa enintään 32 %, kokemusosaa 0-14 % peruspalkasta sekä pukurahaa 18 €/kk, kulunkikorvausta 34,99 €/kk ja pääkaupunkiseutulisää 175,74 €/kk. Poliisin palkkausjärjestelmän ulkopuolelta tulevalla suoritusosa on virkasuhteen alussa 10 % peruspalkasta (ensimmäinen suoritusarviointi tehdään 3-6 kk:n kuluttua aloituksesta). Poliisin palkkausjärjestelmän ulkopuolelta tulevan aloittavan henkilön palkka sijoittuu välille 3637,62 - 4071,48 €/kk riippuen kokemusosan suuruudesta.