Kainuun ELY-keskuksessa on haettavana määräaikainen projektisuunnittelijan tehtävä Hyvä työ Kainuussa -hankkeeseen ajalle 1.12.2025 - 31.5.2027.
Haemme projektisuunnittelijaa Hyvä työ Kainuussa -hankkeeseen. Hanke vastaa Kainuun alueen työelämän kehitystarpeisiin vahvistamalla yritysten ennakointiosaamista ja kehittämällä esihenkilöiden johtamisvalmiuksia tulevaisuuden työelämää varten. Hankkeen tavoitteena on lisätä yritysten tietämystä työelämän kehittämisestä ja vahvistaa esihenkilöiden valmiuksia tulevaisuuden työelämässä. Hankkeessa tarjotaan räätälöityä, käytännönläheistä koulutusta ja viestitään työelämän kehittämisen keskeisistä teemoista yrityksille. Hankkeen tuloksena syntyy uusia, työelämän kehittämistä ja tulevaisuuden johtajuutta tukevia toimintamalleja.
Projektisuunnittelija toteuttaa hanketta yhteistyössä projektipäällikön kanssa. Projektisuunnittelija vastaa hankkeen toimenpiteiden käytännön organisoinnista ja tukee projektipäällikköä hankkeen toteutus-, viestintä- ja markkinointisuunnitelmien toimeenpanossa. Suunnittelija toteuttaa projektin hallinnointia sekä huolehtii itsenäisesti raportointiin ja muuhun projektihallintoon liittyvistä seurantatehtävistä. Keskeisiä tehtäviä ovat viestintä ja markkinointi työelämän kehittämisestä kainuulaisille yrityksille ja toimijoille digitaalisia kanavia hyödyntäen, projektipäällikön avustaminen yrityksille tarjottavien valmennusten suunnittelussa ja hankinnassa, yritysten kontaktoiminen, alueen keskeisten toimijoiden osaamisen ja yhteistyön vahvistaminen sekä työpajojen ja tilaisuuksien järjestäminen.
Tehtävä sijoittuu Kajaaniin.
Virkasuhde siirtyy aluehallintouudistuksessa Pohjois-Suomen elinvoimakeskukseen 1.1.2026 alkaen.
Kainuun ELY-keskuksessa on haettavana määräaikainen projektisuunnittelijan tehtävä Hyvä työ Kainuussa -hankkeeseen ajalle 1.12.2025 - 31.5.2027.
Haemme projektisuunnittelijaa Hyvä työ Kainuussa -hankkeeseen.
Projektisuunnittelija toteuttaa hanketta yhteistyössä projektipäällikön kanssa. Projektisuunnittelija vastaa hankkeen toimenpiteiden käytännön organisoinnista ja tukee projektipäällikköä hankkeen toteutus-, viestintä- ja markkinointisuunnitelmien toimeenpanossa. Suunnittelija toteuttaa projektin hallinnointia sekä huolehtii itsenäisesti raportointiin ja muuhun projektihallintoon liittyvistä seurantatehtävistä. Keskeisiä tehtäviä ovat viestintä ja markkinointi työelämän kehittämisestä kainuulaisille yrityksille ja toimijoille digitaalisia kanavia hyödyntäen, projektipäällikön avustaminen yrityksille tarjottavien valmennusten suunnittelussa ja hankinnassa, yritysten kontaktoiminen, alueen keskeisten toimijoiden osaamisen ja yhteistyön vahvistaminen sekä työpajojen ja tilaisuuksien järjestäminen.
Tehtävä sijoittuu Kajaaniin.
Virkasuhde siirtyy aluehallintouudistuksessa Pohjois-Suomen elinvoimakeskukseen 1.1.2026 alkaen.
Odotamme hakijalta:
-Tehtävään soveltuvaa korkeakoulu- tai vastaavaa tutkintoa
-Tehtävässä suoriutumista tukevaa ajantasaista työkokemusta
-Näkemystä työelämän kehittämisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä
-Ymmärrystä yritysten kehittämisestä
-Ajantasaista viestintä- ja markkinointiosaamista
-Verkostotyöskentelyn osaamista
-Vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
-Aktiivista työotetta ja kykyä työskennellä itsenäisesti vastuullaan olevissa tehtävissä
-Tilaisuuksien organisointi- ja fasilitointikykyä
Luemme eduksi:
-Rakennerahasto-ohjelmien ja hanketoiminnan käytäntöjen tuntemuksen
-Projektin hallinnoinnin, talouden seurannan ja raportoinnin osaamisen
-Kainuun elinkeinoelämän ja toimintaympäristön tuntemuksen
Työssä tarvittava kielitaito:
-Sujuva suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito
-Hyvä englannin kielen taito
Yksikön päällikkö Anne Ristioja
anne.k.ristioja@ely-keskus.fi, 0295 023 582 (ajalla 7.10. - 9.10.)
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
KEHA kirjaamo
PL 1000
50101 Mikkeli
Kainuun ELY-keskus edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Valtakunnallisiin keskittämis- ja erikoistumistehtäviimme kuuluvat patojen ja kaivostoiminnan ympäristöturvallisuus sekä vieraslajien koordinointi. Kainuun ELY-keskuksen päätoimipaikka sijaitsee Kajaanissa, mutta asiantuntijoitamme työskentelee useilla paikkakunnilla ympäri Suomen.
Sijainti
Kalliokatu 4, 87100 Kajaani
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Näin haet
Hakijan ohjeet
Kysy apua
Usein kysyttyä
Tehtäviä uran eri vaiheisiin
Valtion sisäisen liikkuvuuden tehtävät
Kansainväliset tehtävät
Opiskelijalle
Siirry sivustolla
Kaikki työpaikat
Tutustu työnantajiin
Valtiolle.fi-etusivu
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen