Pääesikunta julistaa haettavaksi osastonjohtajan viran. Tehtävä sijoittuu Puolustusvoimien tutkimuslaitokselle Ylöjärvelle.
Osastonjohtajana johdat asetekniikkaosaston toimintaa, henkilöstöä, infraa ja verkostoja sekä niiden kehittämistä vastaamaan Puolustusvoimien tutkimustarpeita tulevaisuudessa. Johdat oman osastosi tutkimus- ja kehittämistehtävien suunnittelun ja toimeenpanon. Toimit osaston johtavan tutkijan ja neljän tutkimusalajohtajan esimiehenä.
Osasto tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa Puolustusvoimien päätöksenteon tueksi asiakkaiden tarpeiden perusteella. Työ tehdään yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Tehtäviisi kuuluu myös osaston osaamisen ja tutkimusinfran kehittäminen pitkäjänteisesti asiakkaiden tarpeiden ja teknologioiden muutoksen perusteella.
Tehtävässä toimiminen edellyttää matkustusvalmiutta viikoittain kotimaassa ja/tai ulkomailla, keskimäärin 4-8 päivää kuukaudessa.
Osastonjohtajalle voidaan myöntää professorin arvonimi.
Pääesikunta julistaa haettavaksi osastonjohtajan viran. Tehtävä sijoittuu Puolustusvoimien tutkimuslaitokselle Ylöjärvelle.
Osastonjohtajana johdat asetekniikkaosaston toimintaa, henkilöstöä, infraa ja verkostoja sekä niiden kehittämistä vastaamaan Puolustusvoimien tutkimustarpeita tulevaisuudessa.
Osasto tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa Puolustusvoimien päätöksenteon tueksi asiakkaiden tarpeiden perusteella. Työ tehdään yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Tehtäviisi kuuluu myös osaston osaamisen ja tutkimusinfran kehittäminen pitkäjänteisesti asiakkaiden tarpeiden ja teknologioiden muutoksen perusteella.
Tehtävässä toimiminen edellyttää matkustusvalmiutta viikoittain kotimaassa ja/tai ulkomailla, keskimäärin 4-8 päivää kuukaudessa.
Osastonjohtajalle voidaan myöntää professorin arvonimi.
Erityisenä kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva tohtorin tutkinto, perehtyneisyys tutkimustyöhön ja sen johtamiseen sekä virkamieheltä vaadittava molempien kotimaisten kielten taito.
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Hakijalta odotamme soveltuvaa tohtorin tutkintoa tekniikan tai luonnontieteen alalta ja syvällistä osaamista joltakin osaston tutkimustoiminnan alueelta (optroniikka, häivetekniikka, miehittämättömät järjestelmät sekä asevaikutus ja ballistinen suojaus). Odotamme kokemusta tutkimusorganisaation työyhteisön ja hallinnon johtamisesta, tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä resurssien suunnittelusta, työilmapiirin kehittämisestä sekä kansainvälisestä yhteistyöstä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Lisäksi odotamme kokemusta toiminnan ennakoivasta kehittämisestä vastaamaan tunnistettuja tulevaisuuden haasteita.
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme erinomaisia johtamis- ja yhteistyötaitoja, kykyä verkottumiseen sekä yhteistyön edistämiseen Puolustusvoimien sisäisten ja ulkoisten kumppaneiden kanssa.
Eduksi luemme Puolustusvoimien toiminnan ja toimintaympäristön tuntemuksen.
Tehtävässä tarvitaan erinomaista englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa kansainvälisessä yhteistyössä, joka pitää sisällään päivittäisen yhteydenpidon, konferenssit ja vierailut. Muu kielitaito katsotaan eduksi.
Laitoksen johtaja, eversti Mikko Mäntynen puh. 0299 550 100 (7.11.2025 ja 14.11.2025 klo 9-10.30)
Osastonjohtaja professori Jari Hartikainen puh. 0299 550 500
Henkilöstöpäällikkö Tuija Karjalainen puh. 0299 550 130
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Pääesikunnan kirjaamo
PL 919
00131 Helsinki

Puolustusvoimissa tehdään yhdessä työtä, jolla on tarkoitus. Meillä työskentelee noin 13 000 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Tarjoamme monipuolisia ja merkityksellisiä työtehtäviä sekä siviileille että sotilaille ja rakennamme työllämme turvallista Suomea. Toimimme arvojemme mukaisesti isänmaallisena, ammattitaitoisena, vastuullisena ja luotettavana työnantajana. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Puolustusvoimien tutkimuslaitos on monialainen tutkimusorganisaatio, joka kokoaa yhteen sotataitoon ja käyttöperiaatteisiin, puolustusmateriaaliin ja -teknologiaan sekä ihmisen toimintakykyyn liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa. Sen tehtävänä on tuottaa tietoa puolustusta koskevan päätöksenteon tueksi sekä kehittää strategis-operatiivisen tason toimintatapoja, menetelmiä ja teknisiä ratkaisuja. Tutkimuslaitoksessa tutkitaan teknologioita, ihmisen toimintakykyä ja tapaa, miten Puolustusvoimat operoi yksin ja yhdessä kumppaneiden kanssa. Monitieteistä lähestymistapaa tarvitaan nykyisiin ja tuleviin puolustuksen haasteisiin vastaamiseksi. Puolustusvoimat tekee ensisijaisesti sellaista tutkimusta, jota ei ole muualta saatavissa tai jossa omavarainen asiantuntemus on kriittisen tärkeää.
https://puolustusvoimat.fi/tutkimuslaitos
https://puolustusvoimat.fi/tyo-ja-koulutus
https://pvrekry.fi
Sijainti
Ylöjärvi
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Näin haet
Hakijan ohjeet
Kysy apua
Usein kysyttyä
Tehtäviä uran eri vaiheisiin
Valtion sisäisen liikkuvuuden tehtävät
Kansainväliset tehtävät
Opiskelijalle
Siirry sivustolla
Kaikki työpaikat
Tutustu työnantajiin
Valtiolle.fi-etusivu
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen