Siirry pääsivulle
Ohjaaja, tukipartio (Itä-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimisto, Joensuun toimipaikka)

Hakuaika päättyy 28.8.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaLisää suosikiksi

Itä-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimiston Joensuun toimipaikassa on haettavana tukipartion ohjaajan määräaikainen virkasuhde ajalle 15.9.2026 – 31.12.2026, tai sopimuksen mukaan.

Itä-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimisto toimii osana Itä-Suomen rikosseuraamuskeskusta vastaten yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakuntien alueella. Yhdyskuntaseuraamustoimiston toimipaikat sijaitsevat Joensuussa, Mikkelissä, Kouvolassa ja Lappeenrannassa.
Tukipartion ohjaajan virkapaikka on Joensuu, mutta tehtävän luonteen vuoksi työ on liikkuvaa ja se edellyttää päivittäistä liikkumista autolla yksikön toimialueella pääosin Pohjois-Karjalassa, mutta mahdollisesti myös Etelä-Savon, Etelä-Karjalan sekä Kymenlaakson alueella. Tukipartiotyö on työparityöskentelyä, johon kuuluu myös ilta- ja viikonlopputyötä. Tukipartion ohjaajan työvuorot määräytyvät jaksotyöajan mukaisesti.

Tukipartion ohjaajana tuet ja valvot rikosseuraamusasiakkaita, jotka suorittavat rangaistustaan vapaudessa. Tehtäväsi tavoitteena on tuen ja valvonnan avulla lisätä ja ylläpitää rikosseuraamusasiakkaiden valmiuksia elää rikoksetonta elämää. Työtehtäviin kuuluu valvontarangaistusten ja valvottujen koevapauksien valmistelu-, tuki- ja valvontatehtävät, tutkinta-arestiin, tehostettuun matkustuskieltoon sekä teknisesti valvottuun lähestymiskieltoon liittyvät tehtävät. Lisäksi työtehtäviin kuuluu mahdolliset yhdyskuntapalvelupaikoilla tapahtuvat valvontakäynnit, ja yhdyskuntapalvelun toimeenpanoon liittyvät muut erikseen määritellyt tehtävät. Merkittävä osa työstä tehdään asiakkaiden kodeissa, toimintavelvoitepaikoilla tai yhteistyökumppaneiden tiloissa.

Kelpoisuusvaatimuksena ohjaajan virkaan on soveltuva toisen asteen ammatillinen tutkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto (Valtioneuvos asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 156/2024).

Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen kielitaito (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022,8§).

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

    Tukipartiotyö on parityöskentelyä. Tukipartion ohjaajana sinulta edellytetään kykyä suunnitella työn toteutusta työn tavoitteiden perusteella. Lisäksi odotamme sinulta kykyä sopeutua muuttuviin työtilanteisiin sekä harkintakykyä ja valmiutta tehdä itsenäisiä ratkaisuja. Tehtävässä tarvitset hyviä vuorovaikutustaitoja, aktiivista työotetta sekä kykyä toimia eri yhteistyötahojen kanssa. Parityöskentelytaidot ovat tehtävässä välttämättömät. Myös yhteistyön lähiesimiehen kanssa tulee olla saumatonta ja avointa. Odotamme sinulta lisäksi henkilökohtaista soveltuvuutta rikosseuraamusalan tehtäviin, vastuullista suhtautumista työhön sekä valmiutta toimia Rikosseuraamuslaitoksen arvojen ja toimintaperiaatteiden mukaisesti.

    Työssä menestymistä tukee yhdyskuntaseuraamusten, rikosseuraamusalan työtä ohjaavien lakien ja asetusten sekä rangaistusjärjestelmän tuntemus. Emme kuitenkaan edellytä sinulta aiempaa kokemusta rikosseuraamusalasta tai tukipartiotyöstä.

    Ajokortti on tehtävän hoitamisen kannalta välttämätön. Koska tehtävään voi hakea monipuolisesti erilaisilla koulutustaustoilla, kiinnitämme erityistä huomiota vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoihisi. Arvostamme monipuolista kokemustasi autoilusta sekä esimerkiksi liikenneturvallisuuteen ja ajoharjoitteluun liittyvää koulutusta. Työturvallisuus on tukipartiotyön keskeinen osa, joten kiinnitämme huomiota myös hakijan valmiuksiin huomioida työturvallisuuteen liittyviä seikkoja erilaisissa tilanteissa sekä edistää turvallista työskentelyä yhdessä työparin kanssa.

    Työhön kuuluu asiakastietojärjestelmään tehtäviä kirjauksia. Tämän vuoksi odotamme sinulta kykyä laatia asiakaskirjauksia huolellisesti ja tarkasti. Työskentely haastavan asiakasryhmän kanssa edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Tehtävässä tarvitset hyvää suomen kielen taitoa, muu kielitaito voidaan katsoa eduksesi.

    • Ajokortti: Henkilöauto B

    Me Rikosseuraamuslaitoksessa tarjoamme sinulle aidosti merkityksellisen ja kehittyvän työn luotettavan työnantajan palveluksessa, hyvää vuorovaikutusta sekä työkavereita, joita on ilo tuntea. Tarjoamme lisäksi sinulle kannustavan ja tasa-arvoisen ilmapiirin, joustavuutta sekä tasapainoa työn ja muun elämän välillä. Meillä on käytössä myös laaja työterveyshuolto sekä liikunta-/kulttuuri-/hyvinvointi-/työmatkaetu.

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Lisätietoja tehtävästä antavat:

    Anne Ilonen
    apulaisjohtaja
    p. 050 5776591
    anne.ilonen@om.fi

    Kimmo Martikainen
    apulaisjohtaja
    p. 050 4372188
    kimmo.a.martikainen@om.fi

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Rikosseuraamuslaitos kirjaamo

    Opastinsilta 12 C
    00520 Helsinki

  • Me Rikosseuraamuslaitoksessa teemme vaikuttavaa työtä uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi. Ydintehtävämme on yhdyskuntaseuraamusten ja vankeusrangaistusten täytäntöönpano sekä tutkintavankeuden toimeenpano. Meille tärkeitä arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus. Toimimme oikeusministeriön hallinnonalalla ja olemme osa rikosoikeudellista ketjua.

    Rikosseuraamuslaitos on valtakunnallisesti toimiva virasto, jonka toimialueena on koko maa. Rikosseuraamuslaitos koostuu neljästä vastuualueesta, joita ovat kehittäminen ja ohjaus, asiakasprosessit, hallinto- ja tukipalvelut sekä operatiivinen toiminta. Lisäksi virastossa on johdon tuen yksikkö.

    Operatiivisesta toiminnasta vastaavaan vastuualueeseen kuuluu seitsemän rikosseuraamuskeskusta, jotka koostuvat alueittain vankiloista ja yhdyskuntaseuraamustoimistoista.

    Joensuu

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Itä-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimisto, Joensuun toimipaikka
    Torikatu 29 (2. krs)
    80100 Joensuu
    Avaa Google Mapsissa
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Työyhteisössämme arvostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

      Haastattelut on suunniteltu pidettäväksi vko 36-37 aikana.

      Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme hakijoita vastaamaan. Suosittelemme hakemuksen tekemistä Valtiolle.fi-työnhakupalvelun kautta, jotta varmistat kaikkien rekrytoinnissa tarvittavien tietojen antamisen.
    • Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
    • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Työn luonne
    • Määräaikaisuuden lisätietoja: Ruuhka- ja kausiluonteinen työ
    • Työaikamuoto: Jaksotyöaika
    • Koeaika: Alle vuoden kestävässä virkasuhteessa koeaika voi olla enintään puolet virkasuhteen kokonaiskestosta.
    • Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy vaativuustason 8 mukaisesti, josta maksettava palkka on 2322,09 euroa/kk. Tämän lisäksi maksetaan henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella määräytyvää palkanosaa enintään 38 % ja kokemusosaa enintään 12 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Aloittavan henkilön kokonaispalkka on osaamisesta ja kokemuksesta riippuen yleensä noin 2557–2766 euroa/kk. Tämän lisäksi maksetaan ilta- ja viikonlopputyöstä aiheutuvat lisät virkaehtosopimuksen mukaisesti. Koska työ sisältää myös matkustamista, maksetaan myös VES:n mukaiset matkustamisesta aiheutuvat päivärahat. 1.10.2026 alkaen tehtäväkohtaiseen palkanosaan lisätään 3% yleiskorotus.
    Rikosseuraamuslaitos2418413.8.2026 klo 10:10 - 28.8.2026 klo 16:00MääräaikainenVirkasuhde15.9.2026 - 31.12.2026Ei mahdollisuutta työskennellä etänä12557-2766 eur/kk Hae työpaikkaaLisää suosikiksi
    Työpaikan tiedot Rikosseuraamuslaitos2418413.8.2026 klo 10:10 - 28.8.2026 klo 16:00MääräaikainenVirkasuhde15.9.2026 - 31.12.2026Ei mahdollisuutta työskennellä etänä12557-2766 eur/kk