Hakuaika päättyy 18.5.2026 klo 12:00
Maa- ja metsätalousministeriössä on haettavana maatalousneuvoksen virka. Virka on tarkoitus täyttää 1.7.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Virka on ministeriön yhteinen ja se on sijoitettu ministeriön maa- ja kalatalouselinkeino-osaston maatalousyksikköön. Maatalousneuvos määrätään toimimaan ministeriön maatalousyksikön päällikkönä enintään viiden vuoden ajan.
Maatalousyksikön tehtävänä on muun muassa maatalous- ja puutarhaelinkeinojen ja niiden kestävyyden edistäminen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja sitä täydentävien kansallisten toimien avulla. Yksikkö vastaa viljelijätukijärjestelmien, kriisitukien, ravinnekiertotuen ja maa- ja puutarhatalouden energiatehokkuuslinjausten sekä kansallisten tukien neuvottelujen valmistelusta ja neuvotteluissa käsiteltävien asioiden yhteensovittamista.
Yksikön päällikön tehtävänä on johtaa yksikön toimintaa ja toimia yksikön henkilöstön esihenkilönä, vastata siitä, että yksikölle kuuluvat tehtävät hoidetaan vaikuttavasti ja tuloksellisesti, vastata yksikölle asetettujen tulostavoitteiden toteutumisesta seurata ja arvioida kehitystä yksikön vastuualueella sekä tehdä tarvittavia aloitteita uudistuksiksi.
Maatalousneuvoksen viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, perehtyneisyys viran tehtäväalaan sekä suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Lisäksi yksikön päällikkönä toimivan virkamiehen kelpoisuusvaatimuksiin kuuluu käytännössä osoitettu johtamistaito.
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ymmärtäminen: -
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
- Ymmärtäminen: -
Tehtävän menestyksellistä hoitamista edesauttavat perehtyneisyys tehtäväalaan ja siihen liittyvään lainsäädäntöön, perehtyneisyys valtioneuvoston toimintaan, hallinnollinen kokemus, hyvä englannin kielen taito, kokemus EU-vaikuttamisesta sekä hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja neuvottelutaidot.
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ymmärtäminen: -
Tarjoamme merkityksellisiä ja monipuolisia työtehtäviä sekä kannustamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan. Meillä on käytössä läsnätyöstä ja etätyöstä koostuva hybridityön malli sekä liukuva työaika. Lisäksi tarjoamme työhyvinvoinnin edistämiseksi tuetun lounasruokailun, liikunta- kulttuuri- ja hierontaedun, mahdollisuuden kuntosalien käyttöön sekä kattavan työterveyshuollon. Työyhteisössämme arvostetaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Hakemukset ovat julkisia. Hakemuksia ei palauteta.
Lisätietoja antaa osastopäällikkö Minna-Mari Kaila puh. 029 5162 013.
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
MMM:n kirjaamo
PL 30 (käyntios.: Valtioneuvoston jakelukeskus, Kirkkokatu 12, Helsinki) 00023 Helsinki
Maa- ja metsätalousministeriö turvaa kotimaisen ruuan tuotannon ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön sekä luo edellytyksiä niihin perustuville elinkeinoille ja hyvinvoinnille. Maa- ja metsätalousministeriön strategian tavoitteena on, että vuonna 2035 Suomi on kestävän biotalouden ykkönen. Toiminnallaan ministeriö edistää sitä, että uusiutuvista luonnonvaroista luodaan kasvua, hyvinvointia ja turvallisuutta.
Maa- ja metsätalousministeriön maa- ja kalatalouselinkeino-osasto vastaa maatalous-, kalatalous- sekä maaseutuelinkeinojen toimintaedellytyksistä ja kestävästä kehittämisestä, maaseudun ja saariston kehittämisestä sekä niihin liittyvästä politiikasta. Osastolla on vastuu EU:n yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan kansallisesta valmistelusta ja siihen liittyvästä EU-vaikuttamisesta sekä kansallisista maatalous-, maaseutu ja kalastuspolitiikkatoimista. Osasto vastaa myös maatalouden rakentamisesta, maa- ja puutarhatalouden energiatehokkuuslinjauksista sekä maatilatalouden kehittämisrahaston toiminnasta. Osaston tehtäviin kuuluu Ruokaviraston tulosohjaus ja elinvoimakeskusten ohjaus toimialallaan.
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Hallituskatu 3 A
00170 Helsinki
Avaa Google Mapsissa
- Tehtävän taso: Esihenkilötaso
- Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
- Etätyön kuvaus: Osittainen etätyö on tehtävässä mahdollista.
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy ministeriön palkkausjärjestelmän vaativuustason 11 mukaisesti: tehtäväkohtainen palkanosa 5 254,16 euroa kuukaudessa ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Yksikön päällikkönä palkkaus määräytyy vaativuustason 13 mukaisesti: tehtäväkohtainen palkanosa 6 689,89 euroa kuukaudessa ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.