Hakuaika päättyy 9.10.2026 klo 16:15
Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun pääpoliisiaseman lupapalveluyksikköön haetaan lu-pasihteeriä vakituiseen virkasuhteeseen
Lupasihteerin tehtäviin kuuluu asiakaspalvelutyö, esimerkiksi henkilökortti- ja passihakemuksien vastaanottaminen ja käsitteleminen. Lisäksi tehtäviin kuuluu lupahakemuksiin liittyvät rekisteritarkistukset ja sähköisten hakemusten käsittely, päätöksenteko, sähköisten työjonojen seuranta, sekä muut esimiehen määräämät työtehtävät.
Myöhemmin työtehtäviin lisätään mahdollisesti muidenkin lupalajien käsittely- ja valmistelutöitä. Varsinais-Suomen lupapalveluyksikössä hallinnoidaan matkustusasiakirjojen lisäksi esimerkiksi aselupia, yleisötilaisuusasioita ja yksityisen turvallisuusalan lupia.
Viran täyttöpäivä on 02.11.2026 tai sopimuksen mukaan.
Lupasihteerin tehtävään ei ole erikseen säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia
Lounais-Suomen poliisilaitos on kaksikielinen. Kielitaidosta on säädetty julkisyhteisöjen henkilöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa (424/2003) ja poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 a §:ssä.
Odotamme hakijalta aiempaa kokemusta asiakaspalvelutehtävistä, sekä kykyä toimia ruuhkaisissa tilanteissa. Viran hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä ryhmätyöskentelytaitoa.
Poliisilaitos on kaksikielinen ja tehtävien hoitamisen kannalta suomen kielen suullisen ja kirjallisen taidon lisäksi odotamme kykyä palvella asiakkaita englannin ja ruotsin kielillä.
Hakijalla tulee olla mahdollisuus työskennellä tarvittaessa Turun pääpoliisiaseman lisäksi muiden poliisiasemien lupapalvelupisteissä poliisilaitoksen alueella, ensisijaisesti Varsinais-Suomen alueella, tarvittaessa myös Satakunnassa.
Katsomme eduksi erityisesti ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen taidon.
Hakijalle luetaan eduksi tehtävää tukeva koulutus, esimerkiksi tradenomin tutkinto tai vastaava koulutus.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Lupaesimies Tuija Heinonen
Komisario Salla Kiuru
Lisätietojen antajia voi tavoitella vaihteen kautta arkisin virastotyöaikojen puitteissa
Vaihde: 0295 440 501
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.
Lounais-Suomen poliisilaitos Rekrytointi kirjaamo
PL 51
20101 Turku
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvana kaikissa oloissa.
Kaipaatko kaupungin sykettä mutta myös luonnon rauhaa? Lounais-Suomen poliisilaitos toimii 12 poliisiasemalla, niin isoissa kaupungeissa kuin pienissä kunnissa ja tarjoamme laadukkaat poliisipalvelut tasapuolisesti koko alueella.
Meillä pääset osaksi hyvää ja avointa organisaatiokulttuuria, missä pääset kehittämään myös omaa osaamistasi. Odotamme työntekijöiltämme eteenpäin vievää ajattelua ja uusia ideoita. Lounais-Suomen poliisilaitoksella noudatetaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä ja eri sukupuolta olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia. Arvostamme työyhteisössämme hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja sekä sosiaalisia taitoja. Henkilöstömme on motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta. Henkilöstön osaaminen ja aikaansaavuus ovat tuloksellisuutemme perusta, siksi koulutamme henkilöstöämme ja panostamme heidän ammattitaitonsa ylläpitoon. Tarjoamme hyvän ja kattavan työterveyshuollon, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun, virkistys- ja liikuntatilaisuuksia sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.
Turku
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
PL 51
20101 Turku
Avaa Google Mapsissa
- Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
- Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
- Työaikamuoto: Virastotyöaika
- Koeaika: Tehtävässä voidaan noudattaa virkamieslain 10 §:n mukaista koeaikaa.
- Palkkatiedot: Tehtävän palkkaus määräytyy poliisin palkkausjärjestelmän mukaan.