Siirry pääsivulle
Ylävalikko
  • Kaikki työpaikat
  • Laaja-alainen erityisopettaja (yläkoulu ja lukio)

    Hakuaika päättyy 29.1.2026 klo 16:15

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Helsingin ranskalais-suomalainen koulu hakee kahta laaja-alaista erityisopettajaa.

    Haemme kouluumme kahta (2) kehittämishenkistä ja työhönsä sitoutunutta laaja-alaista erityisopettajaa, jotka tuntevat oppimisen tuen uudistuksen ja haluavat olla mukana kehittämässä koko kouluyhteisön tukikäytänteitä.

    Tehtäviin kuuluu sekä perusopetuksen luokkien 7 – 9 että lukion erityisopettajan tehtäviä. Toimenkuvaan kuuluu muun muassa yhteisopettajuutta, konsultointia ja tuen käytänteiden kehittämistä kouluyhteisön sisällä, seulojen, arviointien ja lausuntojen tekemistä sekä opiskelijoiden yksilöllistä tukemista. Lisäksi erityisopettajat ovat yhteisöllisen opiskeluhuoltoryhmän jäseniä, pitävät opiskelutekniikkaan liittyviä opintojaksoja lukiossa sekä osallistuvat kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön.

    Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) perusteella.

    Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaisesti.

    Odotamme sinulta:
    -Ratkaisuhakuista ja yhteistyöhön perustuvaa työotetta.
    -Pedagogista osaamista ja valmiuksia kehittää ryhmäkohtaista tukea.
    -Kiinnostusta kieli- ja kulttuuritietoiseen opetukseen sekä monikielisten oppijoiden tukemiseen.

    Koulussa käytetään työkielinä suomea, ranskaa ja englantia.

    Tarjoamme sinulle kansainvälisen työyhteisön, hyvät vaikutusmahdollisuudet omaan työhön, modernin työympäristön sekä valtion oppilaitoksen edut.

    https://hrsk.fi/

    Kelpoisuusvaatimukset on kuvattu yllä.

      • Ruotsi
        • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
        • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
        • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
      • Suomi
        • Suullinen osaaminen: Erinomainen
        • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
        • Ymmärtäminen: Erinomainen

      -Joustavaa ja ratkaisukeskeistä työotetta sekä halua tehdä tiivistä yhteistyötä oppilaiden, huoltajien ja koulun henkilöstön kanssa.

      -Ammatillista ja välittävää työotetta sekä pedagogisia valmiuksia kehittää ryhmämuotoista tukea oppilaiden ja opiskelijoiden tarpeiden mukaisesti

      -Kiinnostusta kieli- ja kulttuuritietoiseen opetukseen ja monikielisten oppilaiden kanssa työskentelyyn

      Tarjoamme sinulle:

      Kansainvälisen, huipputuloksia yhdessä tekevän työyhteisön, ammattitaitoiset kollegat sekä mukavat ja kouluaan arvostavat oppilaat ja opiskelijat

      Mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhösi ja olla mukana kehittämässä ryhmämuotoista tukea ja koulun toimintatapoja

      Tyylikkään, juuri peruskorjatun työympäristön Munkkivuoressa hyvien yhteyksien päässä

      Mahdollisuuden tehdä työtä perinteikkäässä, erityisen koulutustehtävän saaneessa valtion kielikoulussa

      Valtion oppilaitoksen kilpailukykyisen aloituspalkan sekä kattavan työterveyshuollon

      Jos kiinnostuit, lähetä hakemuksesi meille mahdollisimman pian.

      Lisätietoja tehtävästä antavat rehtori Johanna Kumenius johanna.kumenius@hrsk.fi (puh. 0295 33 2521) ja lukion apulaisrehtori Pirjo Pippuri pirjo.pippuri@hrsk.fi (puh. 0295 33 2522)

      Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

      Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjaamo

      Raumantie 4
      00350 Helsinki

    • Helsingin ranskalais-suomalainen koulu on ainutlaatuinen valtion kielikoulu, jossa opetusta annetaan suomeksi ja ranskaksi. Tarjoamme monipuolisen ja yhtenäisen koulupolun esikoulusta lukioon kansainvälisessä ja yhteisöllisessä oppimisympäristössä. Koulussamme opiskelee noin 800 oppilasta ja opiskelijaa, ja työyhteisöömme kuuluu 81 opetus- ja muun henkilöstön jäsentä.

      Lukion päätteeksi opiskelijamme suorittavat suomalaisen ylioppilastutkinnon, joka antaa vahvat valmiudet jatko-opintoihin ja työelämään sekä Suomessa että kansainvälisesti. Koulun erityistehtävänä on tarjota korkeatasoista ranskan kielen ja kulttuurin opetusta osana suomalaista koulutusjärjestelmää. Laaja kieliohjelmamme tukee monipuolista yleissivistystä ja kasvattaa oppilaistamme kielitaitoisia, avoimia ja suvaitsevaisia maailmankansalaisia.

      Helsingin ranskalais-suomalaisesta koulusta valmistuu nuoria, joilla on vahva kielitaito, kyky kriittiseen ajatteluun sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Työskentelemme yhdessä laadukkaan opetuksen, hyvinvoivan kouluyhteisön ja oppilaiden kokonaisvaltaisen tukemisen eteen.

      Koulumme sijaitsee viihtyisässä Munkkivuoressa hyvien kulkuyhteyksien varrella, osoitteessa Raumantie 4, 00350 Helsinki.

      Helsinki

      Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

    • Helsinki
      Raumantie 4
      00350 Helsinki
    • Tutustu työnantajaan
      • Tehtävän taso: Asiantuntijataso
      • Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä
      • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
      • Työaikamuoto: Virastotyöaika
      • Työaikamuodon selite: Opetusvelvollisuustyöaika 22 vvt
      • Koeaika: 6 kk
      • Palkkatiedot:  Tehtäväkohtainen palkanosuus CO05a + henkilökohtainen palkanosuus
      Helsingin ranskalais-suomalainen koulu180347.1.2026 klo 12:30 - 29.1.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde1.8.2026Ei mahdollisuutta työskennellä etänä2Tehtäväkohtainen palkanosuus ja henkilökohtainen palkanosuus yhteensä tehtävän alkaessa on 3 949,73 e/kk Hae työpaikkaaAdd to favorites
      Työpaikan tiedot Helsingin ranskalais-suomalainen koulu180347.1.2026 klo 12:30 - 29.1.2026 klo 16:15VakinainenVirkasuhde1.8.2026Ei mahdollisuutta työskennellä etänä2Tehtäväkohtainen palkanosuus ja henkilökohtainen palkanosuus yhteensä tehtävän alkaessa on 3 949,73 e/kk