Siirry pääsivulle
Ylävalikko
  • Kaikki työpaikat
  • Korkeakouluharjoittelija, Yhteiset toiminnot

    Hakuaika päättyy 2.2.2026 klo 16:15

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Haemme korkeakouluharjoittelijaa Poliisihallitukseen poliisitoimintayksikköön yhteiset toiminnot -vastuualueelle projektitoimistoon kolmeksi (3) kuukaudeksi.

    Projektitoimisto on poliisin kehittämishanketoiminnan valmisteleva elin. Projektitoimisto valmistelee, seuraa ja kehittää poliisin kehittämishanketoimintaa, toimii hanketoiminnan osaamiskeskuksena, ylläpitää kehittämishankkeiden tilannekuvaa ja koordinoi hankkeisiin
    liittyvää rahoitusta, mukaan lukien ulkopuolista rahoitusta.

    Korkeakouluharjoittelijan toimenkuva sisältää projektitoimiston kehittämiseen liittyviä tehtäviä ja hankkeiden vuotuiseen suunnitteluun liittyviä tehtäviä, kuten projektitoimiston työhön sekä hankkeiden käyttöön tulevan materiaalin laatimista, hankkeiden ulkoisen, sisäisen sekä sosiaalisen median viestinnän tehtäviä poliisin kanavissa sekä tapahtumien
    ja kokousten suunnitteluun ja järjestämiseen liittyviä tehtäviä.

    Lisäksi toimenkuvaan kuuluu poliisitoimintayksikön poliisijohtajan tuen tehtäviä.

    Tehtävän virkapaikka on Espoo, Vuorimiehentie 3, 02150 Espoo.

    Lainsäädännössä on asetettu vaatimuksia valtion virkojen ja määräaikaisten virkasuhteiden hakijoille. Niitä kutsutaan kelpoisuusvaatimuksiksi. Haettavana olevassa korkeakouluharjoittelijan tehtävässä ei ole koulutusta, työkokemusta tai kielitaitoa koskevia säädettyjä erityisiä kelpoisuusvaatimuksia.

      Toivomme sinulta:
      - opintoja esimerkiksi yhteiskunta-, valtio- tai hallintotieteelliseltä alalta tai muulta soveltuvalta alalta
      - itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelytapaa
      - hyviä yhteistyötaitoja sekä hyviä kirjallisia ja suullisia viestintätaitoja
      - osaamista/kiinnostusta viranomaisen hanketoimintaa ja kehittämistä kohtaan
      - erinomaista suomen, tyydyttävää ruotsin ja hyvää englannin kielen osaamista

      Luemme eduksi:
      - tuntemuksen hanke-/projektitoiminnasta

      Yliopiston tai AMK:n maksama harjoittelutuki on etu, muttei edellytys palkkaukselle. Valittavan henkilön tulee olla opiskelija.

      • Englanti
        • Suullinen osaaminen: Hyvä
        • Kirjallinen osaaminen: Hyvä
        • Ymmärtäminen: Hyvä
      • Ruotsi
        • Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
        • Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
        • Ymmärtäminen: Tyydyttävä
      • Suomi
        • Suullinen osaaminen: Erinomainen
        • Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
        • Ymmärtäminen: Erinomainen

      Tarjoamme sinulle mielenkiintoisia ja merkityksellisiä työtehtäviä sekä hyvähenkisen työyhteisön. Tuemme henkilöstömme työtehtävien edellyttämää ammattitaidon ylläpitämistä ja osaamisen kehittämistä sekä omaehtoista opiskelua. Lisäksi järjestämme aktiivisesti työhyvinvointi- ja virkistystoimintaa.

      Henkilöstömme käytettävissä ovat työnantajan osittain tukema työpaikkaruokailu (Epassi), kattavat työterveyshuollon palvelut sekä mahdollisuus käyttää työaikaa liikuntaan työkyvyn ylläpitämiseksi. Työtehtävien sisällöstä ja luonteesta riippuen henkilöstöllämme on mahdollisuus joustaviin työaikamuotoihin sekä etätyöskentelyyn.

      Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

      Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.

      Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa.

      Lisätietoja tehtävästä antaa Hannu Kautto, puh. 0295 481 866.

      Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

      Poliisihallituksen kirjaamo

      Vuorimiehentie 3
      02150 Espoo

    • Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti oikeudenmukaisia, rohkeita ja aina luotettavia. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina.

      Poliisihallitus toimii Suomen poliisin ylijohtona. Henkilöstöllämme on erilaisia koulutustaustoja ja rekrytoimme työuran eri vaiheissa olevia osaajia. Meillä työskentelee poliisien lisäksi useiden muiden alojen ammattilaisia. Yhteisenä tehtävänämme on poliisin toiminnan ja palvelujen valtakunnallinen ohjaus ja kehittäminen. Jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö haastaa meitä kehittymään ja muuttumaan sekä tekemään laaja-alaisesti yhteistyötä. Poliisihallituksen valtakunnallisissa työtehtävissä on mahdollista vaikuttaa ja kehittää sekä osallistua myös kansainväliseen yhteistyöhön.

      Espoo

      Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

    • Espoo, Vuorimiehentie
      Vuorimiehentie 3
      02150 Espoo
    • Tutustu työnantajaan
      • Lisätietoja: Poliisihallituksen päätoimipaikka muuttaa Espoon Otaniemestä Helsinkiin, Pasilan virastokeskukseen keväällä 2026.
      • Tehtävän taso: Harjoittelija
      • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
      • Etätyön kuvaus: Pääosassa tehtävistämme on mahdollista työskennellä etänä.
      • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
      • Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
      • Määräaikaisuuden lisätietoja: Korkeakouluharjoittelu.
      • Työaikamuoto: Virastotyöaika
      • Työaikamuodon selite: Liukuva työaika
      • Koeaika: Tehtävään nimitettäessä voidaan käyttää enintään koeaikaa, joka on pituudeltaan enintään puolet palvelussuhteen pituudesta.
      • Palkkatiedot: Ammattikorkeakouluopiskelijoiden palkka on 1500,00 €. Yliopisto-opiskelijoilla palkkaus on 1500 € - 2000 € opintojen valmistumisasteesta riippuen seuraavasti: < 40%: 1500 € 40-60%: 1750 € > 60%: 2000 €.
      Poliisihallitus1750416.12.2025 klo 10:00 - 2.2.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.09.2026-30.11.2026Mahdollisuus työskennellä etänä1Tehtävästä ja opintojen vaiheesta riippuen palkka määritellään välille 1500 - 2000 €/kk. Hae työpaikkaaAdd to favorites
      Työpaikan tiedot Poliisihallitus1750416.12.2025 klo 10:00 - 2.2.2026 klo 16:15MääräaikainenVirkasuhde1.09.2026-30.11.2026Mahdollisuus työskennellä etänä1Tehtävästä ja opintojen vaiheesta riippuen palkka määritellään välille 1500 - 2000 €/kk.