Siirry pääsivulle
Ylävalikko
  • Kaikki työpaikat
  • Korkeakouluharjoittelija, rahoitusmarkkinaosasto, rahoituspolitiikkayksikkö ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen yksikkö

    Hakuaika päättyy 2.2.2026 klo 14:00

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Haemme korkeakouluharjoitteluun ajalle 1.6.2026–31.8.2026 (tai sopimuksen mukaan) taloustieteellisen, kauppatieteellisen tai oikeustieteellisen alan opiskelijaa.

    Harjoittelu sijoittuu valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolla yhteisesti rahoituspolitiikkayksikköön ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen yksikköön.

    Rahoituspolitiikkayksikkö valmistelee asiat, jotka koskevat muun muassa valtion velanhallinnan strategista ohjausta ja valvontaa, valtiontakauksia ja -takuita, Valtion eläkerahaston ohjausta ja valvontaa sekä Valtiokonttorin rahoitustoimintaa. Yksikön tehtäviin kuuluu myös valtion taloudellisia vastuita ja riskejä koskevan vuosikatsauksen laadinta ja rahoitusmarkkinoiden seuranta. Markkinaseurannassa laaditaan 2‒3 kertaa viikossa laadittava koosteraportti keskeisistä markkinamuuttujista (mm. korot, valuutat ja osakeindeksit) ja ajankohtaisista talousuutisista. Raportin laadinnassa hyödynnetään LSEG Workspace -tietokantaa. Valtiontaloudellisia vastuita ja riskejä koskeva katsaus on vuosittain laadittava ja syksyllä julkaistava valtiovarainministeriön julkaisu, jonka valmisteluun liittyy taustatietojen hankkimista, analysointia ja tekstien laadintaa.

    Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen yksikkö vastaa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämistä koskevan lainsäädännön valmistelusta sekä niitä koskevasta kansainvälisestä yhteistyöstä. Yksikkö valmistelee asiat, jotka koskevat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyvää toimintaa ja sääntelyä, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen kansallista viranomaiskoordinaatiota, kansalliseen rahanpesun riskiarvioon perustuvan toimintasuunnitelman täytäntöönpanon koordinaatiota sekä OECD:n yhteydessä toimivan hallitusten välisen toimintaryhmän FATF (Financial Action Task Force) -työhön osallistumista ja kansallisen yhteistyön koordinaatiota.

    Harjoittelijana tehtäviisi kuuluu erityisesti markkinaseurannan laadintaa, osallistumista valtion taloudellisia vastuita ja riskejä koskevan katsauksen 2026 valmisteluun sekä FATFin Suomea koskevan maa-arvioinnin valmistelutyötä sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvion valmisteluun liittyviä tehtäviä sekä soveltuvin osin muita tehtäviä.

    Tehtävässä on varsinaisten tehtävien ohella mahdollisuus tutustua yleisemmin ministeriötyöskentelyyn ja rahoitusmarkkinaosaston toimintaan.

    Joukkoomme sopivat parhaiten yhteistyökykyiset, ratkaisuhakuiset ja harjoittelun piiriin kuuluvista tehtäväalueista kiinnostuneet tekijät.

    Toteutamme haun anonyymina rekrytointina, jolla edistetään hakemusten tasapuolista, osaamiseen ja pätevyyteen perustuvaa käsittelyä rekrytointiprosessin aikana. Rekrytoinnissa saapuneita hakemuksia käsitellään ilman hakijoiden tunnistetietoja siihen saakka, kun on tehty päätös haastatteluun kutsuttavista. Vältäthän siis henkilötietojen kertomista muissa kuin anonyymeiksi merkityissä hakulomakkeen kentissä. Keräämme myös palautetta anonyymista rekrytointiprosessistamme – vastaathan lyhyeen kyselyyn, jonka lähetämme kaikille tehtävää hakeneille hakemuksen lähettämisen jälkeen.

    Parhaat valmiudet harjoittelussa olevien tehtävien hoitamiselle antavat kauppatieteelliset, taloustieteelliset tai oikeustieteelliset yliopisto-opinnot, joista mielellään suoritettuna vähintään 2‒3 vuotta. Tehtävässä tarvitaan hyvää kykyä hankkia ja analysoida tehtäväalueisiin liittyvää tietoa sekä hyvää kirjallista ilmaisukykyä. Aikaisempi kokemus markkinaseurannasta ja LSEG Workspace -tietokannasta tai vastaavasta katsotaan eduksi. Lisäksi tehtävässä menestyminen edellyttää oma-aloitteisuutta tehtävien hoitamisessa sekä hyviä yhteistyö- ja kommunikointitaitoja. Hakijalta edellytetään hyvän suomen kielen taidon lisäksi hyvää englannin kielen taitoa ja tyydyttävää ruotsin kielen taitoa.

    Aikaisempi kokemus rahoitusalalta voidaan katsoa eduksi.

    Pääset työskentelemään monipuolisten ja haastavien tehtävien äärellä, jotka tukevat opintoja ja ammatillista kehittymistä. Lisäksi olet harjoittelijana oikeutettu työterveyshuollon palveluihin sekä liikunta- ja kulttuurietuun. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista muun muassa liukuvalla työajalla ja osittaisella etätyömahdollisuudella.

    Tule mukaamme turvaamaan tulevaa – meillä pääset tekemään töitä ainutlaatuisella näköalapaikalla innostavassa työyhteisössä!

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Rahoituspolitiikkayksikön päällikkö, finanssineuvos Sakari Lehtiö
    etunimi.sukunimi@gov.fi
    puh. 0295 530 439

    Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen yksikön päällikkö, lainsäädäntöneuvos Elina Rantakokko
    etunimi.sukunimi@gov.fi
    puh. 0295 530 507

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Valtiovarainministeriön kirjaamo

    PL 28
    00023 Valtioneuvosto

  • Meillä valtiovarainministeriössä teet aidosti merkityksellistä työtä: me luomme valinnan mahdollisuuksia tuleville sukupolville vahvistamalla kestävää kasvua, pitämällä huolta julkisesta taloudesta ja vaalimalla hyvää hallintoa. Arvomme avoimuus, luottamus ja vastuullisuus ohjaavat toimintaamme. Meidät tunnetaan osaamisestamme.

    Rahoitusmarkkinaosasto vahvistaa ja luo rahoitusmarkkinoille toimintapuitteita ja pelisääntöjä, jotka ylläpitävät yleisön luottamusta rahoitusmarkkinoiden vakaaseen, tehokkaaseen ja tasapuoliseen toimintaan. Vastaamme siitä, että ministeriön kansallinen ja kansainvälinen toiminta rahoituspolitiikassa ja rahoituskysymyksissä on tuloksellista ja arvostettua.

    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    PL 28
    00023 Helsinki
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Työyhteisömme arvostaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

      Harjoitteluun valittavan on oltava opiskelija, mutta oppilaitoksen myöntämän harjoittelutuen saaminen ei ole välttämätöntä.

      Monipuolisten harjoittelupaikkojen lisäksi pyrimme tarjoamaan myös erilaisia lopputyömahdollisuuksia (kuten opinnäytetyöt ja pro gradu -tutkielmat) eri alojen opiskelijoille. Käy tutustumassa ministeriöömme lisää ja aikaisempien harjoittelijoidemme kokemuksiin osoitteessa https://vm.fi/harjoittelijaksi-ministerioon.
    • Tehtävän taso: Harjoittelija
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Ministeriössä työskennellään joustavasti työpaikalla ja etätyössä. Ministeriössä ei ole mahdollista työskennellä kokoaikaisesti etätyössä. Läsnätyötä tehdään vähintään viitenä päivänä kuukaudessa, työyhteisön tarkempien ohjeiden mukaisesti, ja aina työtehtävien, esihenkilön ja ministeriön ylimmän johdon niin edellyttäessä. Osa tehtävistä edellyttää enemmän virkapaikalla työskentelyä.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Koeaika: Tehtävässä ei ole koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Harjoittelun palkkaus on 1671 euroa kuukaudessa.
    Valtiovarainministeriö1796712.1.2026 klo 11:00 - 2.2.2026 klo 14:00MääräaikainenVirkasuhde1.6.2026-31.8.2026 tai sopimuksen mukaan enintään kolmeksi kuukaudeksi.Mahdollisuus työskennellä etänä11671 € Hae työpaikkaaAdd to favorites
    Työpaikan tiedot Valtiovarainministeriö1796712.1.2026 klo 11:00 - 2.2.2026 klo 14:00MääräaikainenVirkasuhde1.6.2026-31.8.2026 tai sopimuksen mukaan enintään kolmeksi kuukaudeksi.Mahdollisuus työskennellä etänä11671 €