Siirry pääsivulle
Ylävalikko
  • Kaikki työpaikat
  • Korkeakouluharjoittelija (palvelu- ja toimitilaverkkohanke), valtiohallinnon kehittämisosasto

    Hakuaika päättyy 2.2.2026 klo 14:00

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Haemme korkeakouluharjoitteluun ajalle elo-syyskuu 2026 tai sopimuksen mukaan esimerkiksi yhteiskuntatieteellisen alan opiskelijaa Valtion palvelu- ja toimitilaverkon kehittäminen 2020-luvulla -hankkeeseen liittyviin tehtäviin.

    Harjoittelu sijoittuu valtionhallinnon kehittämisosaston rakennepolitiikkayksikköön. Valtion käyntiasiointia kootaan julkisen hallinnon yhteisiin asiakaspalvelupisteisiin eli Suomi-pisteisiin ja virastoissa ja laitoksissa siirrytään yhteiskäyttöisiin toimistotiloihin 2020-luvulla. Palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen tavoitteena on luoda yksi yhteinen valtionhallinnon ja Kelan asiakaspalveluverkko vuoteen 2030 mennessä ja tiivistää toimitilojen määrää joulukuussa 2021 hyväksytyn valtion toimitilastrategian mukaisesti.

    Harjoittelijana pääset osallistumaan Valtion palvelu- ja toimitilaverkon kehittäminen 2020-luvulla -hankkeen monipuolisiin tehtäviin. Vuoden 2026 aikana muun muassa tuotetaan hankkeen toista väliraporttia, valmistellaan viranomaisten yhteisen etäpalveluratkaisun käyttöönottoa sekä edistetään julkisen hallinnon yhteisten Suomi-pisteiden toimintaa tiiviissä yhteistyössä uuden Lupa- ja valvontaviraston kanssa. Lisäksi harjoittelijana pääset tekemään laajaa yhteistyötä eri julkisen hallinnon toimijoiden kanssa. Vahvuusalueistasi sekä kiinnostuksen kohteittesi mukaan harjoittelussa voivat painottua raportointiin, tiedonkeruuseen ja analysointiin tai viestintään liittyvät tehtävät.

    Toteutamme haun anonyymina rekrytointina, jolla edistetään hakemusten tasapuolista, osaamiseen ja pätevyyteen perustuvaa käsittelyä rekrytointiprosessin aikana. Rekrytoinnissa saapuneita hakemuksia käsitellään ilman hakijoiden tunnistetietoja siihen saakka, kun on tehty päätös haastatteluun kutsuttavista. Vältäthän siis henkilötietojen kertomista muissa kuin anonyymeiksi merkityissä hakulomakkeen kentissä. Keräämme myös palautetta anonyymista rekrytointiprosessistamme – vastaathan lyhyeen kyselyyn, jonka lähetämme kaikille tehtävää hakeneille hakemuksen lähettämisen jälkeen.

    Hyvän pohjan harjoittelulle tarjoavat:

    • jo pidemmälle edenneet esimerkiksi hallinto-, valtio- tai yhteiskuntatieteiden opinnot
    • hyvät perustiedot julkisesta hallinnosta ja sen toiminnasta
    • sujuva kirjallinen ja suullinen ilmaisutaito ja hyvät tietotekniset ja tiedonhakuvalmiudet
    • yhteistyö- ja organisointikyky sekä valmius aktiiviseen ja itsenäiseen työskentelyyn.

    Etusijalla ovat opintojensa loppuvaiheessa olevat opiskelijat.

    Pääset työskentelemään monipuolisten ja haastavien tehtävien äärellä, jotka tukevat opintoja ja ammatillista kehittymistä mahdollisimman hyvin. Lisäksi olet harjoittelijana oikeutettu työterveyshuollon palveluihin sekä liikunta- ja kulttuurietuun. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista muun muassa liukuvalla työajalla ja osittaisella etätyömahdollisuudella.

    Tule mukaamme turvaamaan tulevaa – meillä pääset tekemään töitä ainutlaatuisella näköalapaikalla innostavassa työyhteisössä!

    Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

    Neuvotteleva virkamies Jaana Salmi
    etunimi.sukunimi@gov.fi
    puh. 0295 530 286

    Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen, jolloin sekä sähköpostin aiheena, itse hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee selvästi mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tai sähköpostin tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei voida ottaa huomioon. Hakemuksia ei palauteta. Hakemusasiakirjoista ilmenevän, koulutuksen, työkokemuksen ja muiden seikkojen perusteella valitaan haastateltavat ja todetaan kelpoisuusvaatimukset myös odotetun koulutuksen osalta.

    Valtiovarainministeriön kirjaamo

    PL 28
    00023 Valtioneuvosto

  • Meillä valtiovarainministeriössä teet aidosti merkityksellistä työtä: me luomme valinnan mahdollisuuksia tuleville sukupolville vahvistamalla kestävää kasvua, pitämällä huolta julkisesta taloudesta ja vaalimalla hyvää hallintoa. Arvomme avoimuus, luottamus ja vastuullisuus ohjaavat toimintaamme. Meidät tunnetaan osaamisestamme.

    Valtionhallinnon kehittämisosastolla innostumme valtionhallinnon kehittämisestä, tulevaisuuden hallintopolitiikasta sekä uudistavasta johtamisesta. Kehitämme valtionhallinnon ohjausjärjestelmiä ja rakenteita sekä yhteisiä toimintatapoja. Tehostamme julkisten varojen käyttöä julkisissa hankinnoissa ja valtion kiinteistöomaisuudessa. Edistämme valtion kilpailukykyä työnantajana ja olemme valtion virastojen tukena johtamisen ja henkilöstön kehittämisessä. Haluamme myös varmistaa, että valtion virastoilla ja henkilöstöllä on toiminnassaan menestymisen mahdollisuudet uudistuvan lainsäädännön ja sopimusten puitteissa.

    Helsinki

    Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme

  • Helsinki
    PL 28
    00023 Helsinki
  • Tutustu työnantajaan
    • Lisätietoja: Työyhteisömme arvostaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri sukupuolia olevia, eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia henkilöitä.

      Harjoitteluun valittavan on oltava opiskelija, mutta oppilaitoksen myöntämän harjoittelutuen saaminen ei ole välttämätöntä.

      Monipuolisten harjoittelupaikkojen lisäksi pyrimme tarjoamaan myös erilaisia lopputyömahdollisuuksia (kuten opinnäytetyöt ja pro gradu -tutkielmat) eri alojen opiskelijoille. Käy tutustumassa ministeriöömme lisää ja aikaisempien harjoittelijoidemme kokemuksiin osoitteessa https://vm.fi/harjoittelijaksi-ministerioon.
    • Tehtävän taso: Harjoittelija
    • Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
    • Etätyön kuvaus: Ministeriössä työskennellään joustavasti työpaikalla ja etätyössä. Ministeriössä ei ole mahdollista työskennellä kokoaikaisesti etätyössä. Läsnätyötä tehdään vähintään viitenä päivänä kuukaudessa, työyhteisön tarkempien ohjeiden mukaisesti, ja aina työtehtävien, esihenkilön ja ministeriön ylimmän johdon niin edellyttäessä. Osa tehtävistä edellyttää enemmän virkapaikalla työskentelyä.
    • Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
    • Määräaikaisuuden peruste: Harjoittelu
    • Työaikamuoto: Virastotyöaika
    • Koeaika: Tehtävässä ei ole koeaikaa.
    • Palkkatiedot: Harjoittelun palkkaus on hakijan koulutustaustasta riippuen 1566–1671 euroa kuukaudessa.
    Valtiovarainministeriö1795712.1.2026 klo 11:00 - 2.2.2026 klo 14:00MääräaikainenVirkasuhde17.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan enintään kolmeksi kuukaudeksi.Mahdollisuus työskennellä etänä11566-1671 € Hae työpaikkaaAdd to favorites
    Työpaikan tiedot Valtiovarainministeriö1795712.1.2026 klo 11:00 - 2.2.2026 klo 14:00MääräaikainenVirkasuhde17.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan enintään kolmeksi kuukaudeksi.Mahdollisuus työskennellä etänä11566-1671 €