Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastossa on haettavana korkeakouluharjoittelijan määräaikainen tehtävä
Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto on kaikille avoin sotatieteellinen yliopistokirjasto sekä Puolustusvoimien keskuskirjasto, jonka päätehtävänä on tukea opiskelua, opetusta ja tutkimusta Maanpuolustuskorkeakoulussa. Kirjasto sijaitsee Helsingin Santahaminassa.
Korkeakouluharjoittelijan tärkein tehtäväkokonaisuus liittyy kirjastojärjestelmien yhdistämisprojektiin. Tähän sisältyy esimerkiksi kirjastojärjestelmien metatietojen ja asiakastietojen yhtenäistämistä sekä projektiin liittyvää asiakasviestintää. Muita keskeisiä tehtäviä ovat sisällönkuvailu ja luettelointi. Lisäksi tehtäviin kuuluu jonkin verran asiakas- ja tietopalvelua. Kaikkiin työtehtäviin perehdytetään. Korkeakouluharjoittelija pääsee tutustumaan myös muihin kirjaston ja korkeakoulun toimintoihin mahdollisimman monipuolisesti. Työnkuva tarkentuu valitun korkeakouluharjoittelijan taitojen ja kokemuksen mukaan.
Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastossa on haettavana korkeakouluharjoittelijan määräaikainen tehtävä
Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto on kaikille avoin sotatieteellinen yliopistokirjasto sekä Puolustusvoimien keskuskirjasto, jonka päätehtävänä on tukea opiskelua, opetusta ja tutkimusta Maanpuolustuskorkeakoulussa. Kirjasto sijaitsee Helsingin Santahaminassa.
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
- Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
- Tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset
Korkeakouluharjoittelijan tulee olla opiskelija.
Korkeakouluharjoittelijalta odotetaan tiedonhaun perustaitoja ja hyviä tietoteknisiä taitoja.
Erityisen tärkeänä pidämme kiinnostusta kirjastojärjestelmiin ja niiden kehittämiseen. Katsomme eduksi perehtyneisyyden tai vahvan kiinnostuksen erityisesti Koha-kirjastojärjestelmään. Aiempi kokemus kirjasto- tai tietopalvelutyöstä, kirjastojärjestelmien (Kohan lisäksi myös muiden) ja sähköisten artikkelitietokantojen tuntemus sekä asiakaspalvelukokemus ovat myös eduksi. Hyötyä on myös kiinnostuksesta esimerkiksi historiaan, kansainväliseen politiikkaan tai muuhun Maanpuolustuskorkeakoulun tieteenalaan.
Toivomme hyvää englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa; muu kielitaito katsotaan eduksi.
Tapio Pitkäranta
Sektorijohtaja
+358 299 530 174
tapio.pitkaranta@mil.fi
Ari Muhonen
Kirjastonjohtaja
+358 299 530 170
ari.muhonen@mil.fi
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Maanpuolustuskorkeakoulu kirjaamo
PL 7
00861 Helsinki
Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 13 000 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.
Tutkitulla tiedolla ja innovatiivisella opetuksella tulevaisuuden sotataidon ytimessä!
Maanpuolustuskorkeakoulu (MPKK) on Puolustusvoimiin kuuluva sotatieteellinen yliopisto, jonka opinnoissa akateeminen teoria yhdistyy tiiviisti käytännön koulutukseen. MPKK:n keskeisenä tehtävänä on tuottaa korkeasti koulutettua henkilökuntaa Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle. Tutkimus kuuluu tärkeänä osana MPKK:n tehtäviin ja uusinta sotatieteellistä tutkimusta hyödynnetään tehokkaasti korkeakoulun opetuksessa. Kolmantena tehtävänä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Lisäksi on koko Puolustusvoimia koskevia erityistehtäviä. MPKK:lla työskentelee noin 300 henkilöä kiinnostavissa ja haasteellisissa sotilas- ja siviilitehtävissä. Opiskelijoita on vuosittain yli 2 000 kadeteista tohtoriopiskelijoihin ja täydennyskoulutettaviin. Kampus sijaitsee Helsingin Santahaminassa.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Muut tehtävän tiedot
Valtiolle.fi on Suomen valtion työnhakupalvelu. Palvelumme on näyteikkuna valtiolla työskentelemiseen ja hakukanava valtion avoimiin työ- ja harjoittelupaikkoihin. Palvelussamme on jatkuvasti avoimena satoja paikkoja monipuolisiin työtehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lue palvelun tietosuojaselosteet sekä saavutettavuusseloste.
Anna palautetta sivustosta tai saavutettavuudesta.
Ole hyvä ja vaihda selain esimerkiksi Chromeen